SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Rekry: Golfliitto hakee kilpailukoordinaattoria sekä maajoukkuevalmentajia

Kilpagolf23. Lokakuuta 2018

Suomen Golfliitto uudelleenorganisoi kilpaurheilutoimintaansa ja hakee nyt uutta ja tuoretta ilmettä ammattitaitoiseen henkilöstöönsä.

Suomen Golfliitto on suomalaisten golfseurojen kattojärjestö ja lajin keskeinen toimija Suomessa. Yksi liiton sääntömääräisistä perustehtävistä on ylläpitää ja kehittää kilpaurheilutoimintaa kohti kansallista ja kansainvälistä menestystä.

Kansallisen kilpailutoiminnan päivittäisasioista vastaavan tehtävään haemme organisointikykyistä ja vastuuntuntoista KILPAILUKOORDINAATTORIA.

Hakemamme henkilö on perehtynyt kilpagolfin elementteihin laaja-alaisesti ja tunnistaa golfyhteisöjen kilpailutoiminnan kehittämisen tarpeet. Onnistunut tehtävän hoito edellyttää oma-aloitteisuutta, asiantuntevaa palveluhenkisyyttä, kykyä tuottaa kirjallista materiaalia ja matkustusvalmiutta. Keskeiset sidosryhmät toiminnassa ovat kaikki golfyhteisöt, yrityskumppanit ja tietysti kaikki kilpapelaajat.

Kilpailukoordinaattorin päivittäisiin tehtäviin kuuluu mm kilpailukalenterin laatiminen, kansallisten kiertueiden ja kilpailujen järjestäminen, kilpailujen hallintaprosessit ja kilpailujärjestelmän kehitystyö.

Huipputekijälle on nyt tilaisuus päästä vaikuttamaan golfin näköalapaikalta. Motivoivien ja mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi tarjoamme sporttisen työyhteisön asiantuntijuuden ja tuen, kilpailukykyiset edut ja mahdollisuuden olla mukana rakentamassa Suomi Golfin menestystarinaa.

Tehtävä on lähtökohtaisesti kokopäiväinen, ja toimipaikka on Golfliiton toimisto Helsingin Pitäjänmäellä.

Työsuhteen on tarkoitus alkaa 1.1.2019.

Tiedustelut: juha.juvonen@golf.fi, 040-561 5863 / Juha Juvonen

Liittovalmennustehtäviin haemme urheilijoiden ja valmentajien kehityksen tueksi ammattitaitoisia ja kansainvälisen kilpagolfin vaatimukset tunnistavia MAAJOUKKUE- JA KILPAILUVALMENTAJIA aikuisten ja nuorten valmennukseen.

Golfliiton valmentajana olet asiantunteva ja yhteistyökykyinen. Haluat jakaa osaamistasi muille ja ammentaa itsellesi ympärilläsi olevien toimijoiden kokemuksista.

Olet tavoitteellisesti toimiva, määrätietoinen ja olet osoittanut kykysi tehdä tuloksellista valmennustyötä. Haluat kehittää urheilijoita, valmentajia ja valmennustiimejä omaa kehitystäsi unohtamatta.

Keskeisiä työtehtäviä ovat mm. kilpailuvalmennus kansainvälisissä tapahtumissa,  edustustehtävät, valmennusleirit ja urheilija-/valmentajaparin kanssa tehtävä kehitystyö.

Olet valmis matkustamaan ja toimimaan kansainvälisissä olosuhteissa. Vastaat oman ryhmäsi toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta ja toimit yhdessä sovittujen linjausten mukaisesti. Tukenasi on intohimoinen ja kannustava valmennustiimi, jonka selkeä tavoite on viedä Suomi Golfia lähemmäksi kansanvälistä kärkeä.

Valmennustehtävät ovat lähtökohtaisesti osa-aikaisia, mutta soveltuvien hakijoiden kanssa voidaan neuvotella laajemmasta kokonaisuudesta erikseen. Toimipaikka määräytyy työtehtävien mukaan.

Valmennustehtävät alkavat 1.1.2019.

Tiedustelut: juha.juvonen@golf.fi, 040-561 5863 / Juha Juvonen

Vapaamuotoiset hakemukset ylläoleviin tehtäviin lähetetään (liitteineen ja palkkatoivomuksella) sähköpostilla perjantai 9. marraskuuta mennessä osoitteeseen: juha.juvonen@golf.fi

Lisätietoa Golfliiton valmennus- ja kilpailuorganisaation muutosprosessista täältä.