SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Suomi neljäs Espanjan joukkueturnauksessa

GolfliittoKilpagolf26. Tammikuuta 2018

Ainoaksi voitoksi jäi avauspäivän ottelu Italiaa vastaan.

Miesten maajoukkueen viimeinen ottelu Costa Ballenassa käydyssä Octogonal Match -turnauksessa päättyi tappioon. Suomi kohtasi perjantaina Englannin kamppailussa sijoista 3–4, mutta ajautui vastaantulijan rooliin lukemin 6,5–2,5.

Kentällä Suomelle pisteitä toivat nelinpelissä pari Martin Plukka-Casper Simberg sekä kaksinpelissä Eetu Isometsä.

Vatsataudista toipunut Simberg ei pystynyt voimiansa menettäneenä pelaamaan iltapäivän singeleissä, siten hänen matsinsa sovittiin edellisen päivän tapaan tasapeliksi.

Ocean Golf Clubilla neljänneksi sijoittuneen Suomen ahnain pisteiden kerääjä oli Eetu Isometsä. Hänen plakkariinsa kertyi neljässä ottelussa (Italia, Hollanti, Tsekki ja Englanti) kaikkiaan 5,5 pistettä, joista torstain nelinpelin puolikas piste tuli Simbergin sairastumisen vuoksi sovittuna.

Myös Elias Haavisto onnistui mainiosti kaksinpeleissään: neljästä singelistä ainoa tappio tuli perjantaina Englannin George Bloorille.

Suomen joukkueessa pelasivat: Elias Haavisto, Matias Honkala, Eetu Isometsä, Santeri Lehesmaa, Martin Plukka ja Casper Simberg.

Octogonal Match -turnauksen finaaliottelussa isäntämaa Espanja kaatoi Hollannin luvuin 6–3.