SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

SGS:n uusi puheenjohtaja: ”Meidän on oltava viestinnässä ja tiedottamisessa aktiivisempia seurojen suuntaan”

Golf50+GolfliittoPelaajalleSeuroille10. Joulukuuta 2017

Heikki Hallarannan mukaan seurojen senioritoimikuntien vetäjät ovat merkittävässä roolissa ehkäistäessä yhdistyksen hidastuvaa jäsenmäärän kasvua.

Eräs aikakausi tuli marraskuussa päätökseen, kun Suomen Golfseniorit ry:tä kymmenen vuotta luotsannut Pertti Raimiala ojensi yhdistyksen puheenjohtajan nuijan Heikki Hallarannalle.

SGS:ssä on eletty Raimialan puheenjohtajavuosina vahvaa kasvun aikaa. Jäsenmäärä on kaksinkertaistunut, lähestyen 15 000 seniorin rajaa.

Salo Golfia edustava Hallaranta on kuulunut yhdistyksen hallitukseen koko meneillään olevan vuosikymmenen ajan. Hänen vastuualueisiinsa ovat kuuluneet SGS:n jäsenpalvelut ja niiden kehittäminen sekä miesten kilpailutoiminta.

Uusi puheenjohtaja on hyvillään saatuaan vastuulleen hyvässä kuosissa olevan yhdistyksen.

”Pertti Raimiala teki hyvää työtä puheenjohtajakaudellaan. Yhdistyksen jäsenmäärä tuona aikana kaksinkertaistui. Jäsenpalvelut kehittyivät huimin askelin, tuli pelioikeuksia ja jäsenmatkoja, jotka innostivat senioreitä liittymään SGS:n jäseneksi”, Hallaranta sanoo.

”Otan luottavaisin mieliin vastaan puheenjohtajan tehtävät. Yhdistys on vakaalla pohjalla taloudellisesti ja toiminnallisesti, ja tästä on hyvä lähteä eteenpäin.”

Millä tavalla Hallaranta haluaa lähteä uudistamaan Suomen Golfsenoreiden toimintaa, ei ole vielä tässä vaiheessa selvillä. Tavoitteet täsmentyvät parhaillaan räätälöitävässä strategiassa, jonka tarkempi sisältö selviää lähempänä kevättä.”

”Käynnistimme strategiaprosessin, jonka tavoitteena on määritellä SGS:n strategiset painopistealueet, ja tehdä siltä pohjalta suunnitelmat tuleville vuosille. Tästä meillä on enemmän kerrottavaa yhdistyksen kevätkokouksessa”. hän toteaa.

Suomen Golfsenioreiden jäsenmäärä ei oletettavasti jatku enää samanlaisella kasvun tiellä kuin Raimialan vuosina. Se tarkoittaa Hallarannan mukaan sitä, että yhdistyksen on oltava viestinnässään ja tiedottamisessaan aktiivisempi seurojen suuntaan.

”Seurojen senioritoimikuntien puheenjohtajat tulevat olemaan tässä asiassa keskeisessä roolissa.”

Päättymäisillään olevan vuoden merkittävin asia oli miessenioreiden ikärajan alentaminen 50 vuoteen. Millä tavalla tämä ilmeni yhdistyksen toiminnassa?

”Ikärajan alentaminen näkyi tietysti SGS:n osalta lisääntyvänä jäsenmääränä. Muuten se ehkä näkyi vain siten, että Finnish Senior Tourin osakilpailujen kärkikymmenikössä oli paljon uusia nimiä, kuten myös asianomaisen ikäluokan maajoukkueessa.”

Myös Salo Golfin puheenjohtajana toimivan Hallarannan mielestä golfin suurin yleinen haaste on lajn harrastajamäärän ”säilyttäminen edes nykytasolla”.

”Seniorit, joita on lähes puolet Suomen golfareista, ikääntyvät, ja erityisesti suuret ikäluokat, jotka jollain aikavälillä pelaamisen lopettavat, pitäisi saada korvattua uusilla lajista kiinnostuneilla harrastajilla. Tämä on tietysti ensisijaisesti Golfliiton tehtävä, mutta yhdessähän näitä seniorien osalta toki halutaan tehdä.”

Tuore puheenjohtaja kertoi, että uutena projektina SGS:ssä on juuri käynnistetty kotisivujen uusiminen. Ne on tavoitteena saada käyttöön hyvissä ajoin ennen tulevan kauden alkua. Sivut tulevat hänen mukaansa olemaan nykyaikaiset päätelaitemukautuvat.