SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Alastaro Golf isännöi Finnish Openia 2018

Kilpagolf16. Marraskuuta 2017

Jaakko Mäkitalo isännöi Alastaron kentällä pelattavaa sateliittiikiertue Nordic Leaguen kilpailua, johon on luvassa messevä palkintopotti.

Kansallisten arvokilpailujen näyttämönä erinomaista palautetta saanut Alastaron kenttä haastaa ensi vuonna myös kansainväliset pelurit. Golfliitto ja Alastaro Golf ovat sopineet vuoden 2018 Nordic liigan osakilpailun järjestämisestä.

Euroopan satelliittitasoon kuuluva kisa kantaa nimeä Timberwise Finnish Open hosted by Jaakko Mäkitalo. Ammattilaiskenttiä jo toistakymmentä vuotta kolunnut, kokenut Mäkitalo antaa oman panoksensa kilpagolfiin myös taustavaikuttajana.

”Olen äärimmäisen innoissani siitä, että Alastarolla pelataan Nordic Leaguen kilpailu ensi vuonna. Oman kokemukseni mukaan kenttä täyttää kaikki ammattilaiskilpailun vaatimukset ja toivon todella näkeväni Nordic Leaguen kirkkaimmat tähdet haastamassa kenttää. Oman panokseni aion tuoda kentän virittämiseen, jotta saamme kentän sellaiseen kuntoon, että se haastaa kilpailijat kaikilla pelin osa-alueilla”, ennakoi Mäkitalo ensi vuoden elokuun tapahtumaa.

Alastaro Golfille tällaisen kilpailun järjestäminen tarkoittaa uusia, mieluisia haasteita. Kentän osalta puitteet ovat erinomaiset, haastetta saadaan etenkin viemällä viritykset tiukoiksi. Mitaltaan kenttä on Suomen pisin.


Seuran toiminnanjohtaja Minna Nenonen tiedostaa, että kansainvälisen tapahtuman järjestäminen vaatii panostuksia klubiympäristöön, ravintolatoimintaan ja majoitustarjontaan. Hän on innoissaan tulevasta haasteesta ja näkee, että klubilla on nyt loistava tilaisuus ottaa askel myös kansainvälisille markkinoille.

Finnish Openia on nykymuodossa pelattu vuodesta 2011 lähtien. Suomalaisista Tapio Pulkkanen voi todeta kisan toimineen hyvänä ponnahduslautana ammattilaisuralle, onhan juuri ET-kortin saanut peluri voittanut tämän kilpailun kahdesti: 2012 Vuosaaressa amatöörinä ja 2015 Hirsalassa.

Vuoden 2017 kisa pelattiin Kulloossa, jossa Tanskan Victor Østerby voitti uransa ensimmäisen ammattilaiskisan ja varmisti myös pelioikeuden Challenge Tourille.

Timberwise Finnish Open hosted by Jaakko Mäkitalo tulee olemaan yksi Nordic Liigan merkittävimmistä tapahtumista kaudella 2018, siitä pitää osaltaan huolen kiertueelle poikkeuksellisen suuri 50 000 euron kokonaispalkintopotti.

Elokuun viimeisellä viikolla pelattava koitos on tärkeä ranking-pisteistä ja seuraavan kauden pelioikeuksista taisteleville pelaajille. Suomalaisten osalta mukana on varmasti koko satelliittitason ammattilaiskärki ja kansallisella kiintiöllä myös kaikki kärkiamatöörit.