SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfliiton Emilia Ottela valittiin pohjoismaiseen urheilujohtamisen koulutukseen

GolfliittoPelaajalleSeuroille18. Lokakuuta 2017

Golfliitossa talouspäällikkönä työskentelevä Ottela on yksi viidestä koulutukseen valitusta suomalaisesta.

Suomen Golfliitossa talouspäällikkönä työskentelevä Emilia Ottela on valittu mukaan kansainväliseen urheilujohtamisen koulutukseen. Nordic International Leadership Education -nimisen koulutuksen järjestämisestä vastaavat pohjoismaiset (Ruotsi, Norja, Tanska ja Suomi) liikunnan ja urheilun kattojärjestöt sekä olympiakomiteat yhdessä Hollannin kanssa.

Koulutuksessa keskitytään kehittämään johtajataitoja sekä luomaan henkilökohtainen urasuunnitelma liikunnan ja urheilun kansainvälisille kentille.

”Olin pitkään miettinyt asiaa ja katsellut noin vuoden verran sopivia koulutuksia aiheeseen liittyen. Kun hain mukaan, tuli heti sellainen olo, että tämä olisi minun juttuni. Mutta koska minulla ei ole kokemusta kansainvälisestä toiminnasta, oli vaikea arvioida, onko minulla mahdollisuuksia tulla valituksi”, Ottela sanoo.

Urheilujohtamisen koulutus koostuu viidestä lähiopetusseminaarista ja siihen valmistavista tehtävistä, joista ensimmäinen järjestettiin Suomessa syyskuussa. Oppilasvalinnat tehtiin osin Suomen seminaarin perusteella. Seuraava lähiopetusjakso järjestetään Oslossa marraskuussa.

”Kun valmistuin kauppakorkeakoulusta, en osannut ajatella, että menisin urheiluorganisaation töihin. Ajattelin, että urheilu saa nyt jäädä harrastukseksi. Kun tulin Golfliittoon, aloin nähdä tässä uravaihtoehtoja. Koulutus tukee sitä hienolla tavalla”, laskentatoimea pääaineenaan Aalto Yliopiston kauppakorkeakoulussa opiskellut Ottela kertoo.

Suomen Olympiakomitea subventoi koulutusta voimakkaasti ja vastaa kustannuksista yhdessä Golfliiton kanssa. Golfliitto on ollut tukemassa Ottelan hakeutumista koulutukseen alusta alkaen.

”Hallituksen puheenjohtaja Hanna Hartikainen innostui ehdotuksestani ja hän on ollut tukemassa ajatusta. Jatkossa mentorointi on koulutuksessa isossa roolissa ja Hanna on auttanut kartoittamaan kenttää myös siltä osin”, Ottela kertoo.

Suomesta koulutukseen mukaan valittiin Sini Forsblom (Kansainvälinen ringetteliitto), Katja Huotari (SUEK), Jaana Laurila (Lentopalloliitto), ja Janne Salmi (Turun urheiluakatemia).