SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Toiminnanjohtaja Juha Korhonen: ”Suomi-golfilla on nyt iso momentum”

GolfliittoPelaajalleSeuroille18. Elokuuta 2017

Golfliiton toiminnanjohtajana elokuun alussa aloittanut Juha Korhonen on ollut uudessa tehtävässään vajaat kolme viikkoa. Perehdytys vt. toiminnanjohtajana keväästä heinäkuun loppuun asti työskennelleen Jyrki Nykäsen kanssa alkaa olla jo takana, ja Korhonen on ottanut Golfliiton toimistosta vetovastuun. Hän on ensimmäisten työviikkojen jälkeen täynnä tarmoa.

”Toimiston porukat ovat ottaneet minut tosi hyvin vastaan. Olen huomannut sen, mistä minulle jo etukäteen viestittiin: täällä on erittäin motivoitunutta ja ammattitaitoista porukkaa. On ollut hienoa tutustua heihin ja nähdä se energia ja intohimo, millä täällä töitä tehdään”, Korhonen sanoo.

Alkuviikolla Golfliiton toimisto piti Vierumäellä eräänlaisen starttipalaverin, jossa Korhonen kertoi liiton toimihenkilöille näkemyksiään työelämästä, odotuksista ja niistä toimintatavoista, joihin hän on aiemmalla urallaan tottunut. Käytännön toimeenkin jo tartuttiin. Palaverissa luotiin runkoa ensi vuoden toimintasuunnitelmalle.

”Meillä on oltava selkeänä mielessä, että meidän on luotava lisäarvoa seuroille ja pelaajille.”

”Meillä oli Vierumäellä hyvähenkinen tapahtuma, joka varmasti loi yhteishenkeä”, Korhonen kertoo.

Syksyn aikana Golfliiton työntekijöiden rooleja, toimenkuvia ja vastuualueita selkeytetään entisestään. Tarkoituksena on varmistaa, ettei organisaatiossa ole turhia päällekkäisyyksiä ja että kaikki liiton tehtäväkentän toiminta-alueet tulevat katetuiksi. Tehtäviä myös vastuutetaan aiempaa selkeämmin.

”Olen huomannut työelämässä, että kun ihmisille antaa vastuuta ja kun he ottavat sitä, niin alkaa tapahtua.”

”Samalla olen kirkastanut kaikille mielikuvaa siitä, kuka sen palkan meille maksaa. Meillä on oltava selkeänä mielessä, että meidän on luotava lisäarvoa seuroille ja pelaajille. Ei se täällä missään nimessä hukassa ole ollut, mutta ajatusta on terävöitettävä. Sitä, että seurat, pelaajat ja golfyhteisöt ovat ne tahot, joille me tätä työtä teemme”, Korhonen sanoo.

Golftoimialalla eletään hänen mukaansa nyt otollista aikaa. Ilmapiiri on selvästi parantumassa.

”Hienoa päästä vielä viisikymppisenä tällaiseen työhön, jossa voi heittäytyä aivan täysillä, jokaisella solulla mukaan.”

Korhonen on saanut suuren määrän onnitteluja, kannustusta ja yhteistyöhenkisiä yhteydenottoja, joissa päätoiveena on ollut se, että toimiala veisi golfia yhteistyöllä eteenpäin ja että käytössä olevat resurssit käytettäisiin järkevästi ja tehokkaasti.

”Toimialalla ja meidän viiteryhmiemme sisällä leijuu nyt sellainen yhteistyön henki. Toimialalla on selvästi tahtoa viedä lajia yhdessä eteenpäin. Suomi-golfilla on nyt iso momentum. Nyt on tartuttava yhteistyön henkeen ja ryhdyttävä toimeen.”

”Se vaatii nyt kovasti myös konkretiaa. Eri yhteistyötahojen kanssa etsitäänkin nyt sitä, mitkä ovat ne konkreettiset toimenpiteet, joilla asioita ryhdytään viemään eteenpäin.”

Korhonen harrastaa golfia intohimoisesti, ja hän toimi ennen nykyistä tehtäväänsä yhdeksän vuotta Siilinjärven Tarinagolfin hallituksessa, viimeiset kolme vuotta sen puheenjohtajana. Golfliiton toiminnanjohtajan pesti on golftoimialan työtehtävänä hänelle kuitenkin ensimmäinen. Aiempi ura finanssialalla kesti lähes kaksikymmentä vuotta. Motivaatio toimialan vaihtumisen jälkeen on Korhosella huipussaan.

”Hienoa päästä vielä viisikymppisenä tällaiseen työhön, jossa voi heittäytyä aivan täysillä, jokaisella solulla mukaan. Kiva tuntea joka aamu töihin lähtiessä, miten oikein odotan, että pääsen työpaikalle. Toivoisin, että jokainen ihminen voisi kohdata työurallaan hetken, jolloin pääsee omaan unelmaduuniin.”