SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Hiltunen, Saareks ja Siltala voittoihin FIJC-kilpailussa

GolfliittoKilpagolf30. Kesäkuuta 2017

Vanhemmissa junioreissa nähtiin yllätyksiä päätöspäivänä.

Suomalaisjuniorit pelasivat loistavasti perjantaina päättyneessä Finnish International Junior Championshipissa Vierumäellä. Suomalaisista Kerttu Hiltunen (T16), Jesse Saareks (P14) ja Sakke Siltala (P16) voittivat omat sarjansa. Nuorempien tyttöjen voittajaksi pelasi Venäjän Natalia Guseva. Suomen joukkue voitti myös maiden välisen kilpailun. Voitto tuli ylivoimaisella 42 lyönnin erolla Sveitsiin.

Samaan aikaan FIJC-kilpailun kanssa pelattiin junioreiden lyöntipelin Suomen mestaruuksista. SM-kultaa voittivat Tawast Golfin Kerttu Hiltunen (T16), Aulangon Golfklubin Oona Kuronen (T14), Kankaisten Golfin Sakke Siltala (P16) ja Koski-Golfin Jesse Saareks (P14).

Matilda Svahn nappasi Kerttu Hiltusen tiukkaan otteeseensa palkintojenjaon jälkeen. Kuva Juha Hakulinen.

Kilpailujen ylivoimaisin voittaja saatiin 16-vuotiaiden sarjassa, jossa Kerttu Hiltunen (70–71–77, +2) pelasi huikeaan 10 lyönnin voittoon. Kilpailun toinen palkinto matkasi Sveitsiin Yael Bergerin (+12) mukana. Kolmanneksi ylsi Virvik Golfin Matilda Svahn (+15). SM-pronssia voitti Salo Golfin Elina Saarinen (+18).

Hiltunen jäi viime vuonna 14-vuotiaiden FIJC-kilpailussa niukasti hopealle, joten tämänvuotinen voitto 16-vuotiaissa maistui hämeenlinnalaistytölle.

”Onhan tämä vielä hienompi tunne kuin viime vuonna. Tänään oli vähän vaikeuksia, kun tuuli niin kovaa. Välillä meni pitkäksi, ja välillä jäi sitten lyhyeksi”, Hiltunen kertoi tunnelmiaan.

Sakke Siltala tutkaili tuulen suuntaa tarkalla silmällä. Kuva Juha Hakulinen.

16-vuotiaiden poikien sarjassa nähtiin tiukka kilpailu, jossa Sakke Siltala (73–72–70, -1) selviytyi voittajaksi. Siltalan päätöskierroksen keskivaihe oli melkoista birdiesadetta, kun hän teki rei’ille 5-12 yhteensä kuusi birdieä.

”Upotin melkein kaikki putit väylillä 5-12. Siihen se ratkesi. Onhan tämä aivan käsittämätön fiilis voittaa täällä. Ajattelin ennen kilpailua, että lähden hakemaan kohtalaista menestystä, ja kyllä tämä aika uskomattomalta tuntuu”, Siltala nautiskeli.

Siltala myös niputti monen juniorin ja vanhemman mietteet koko tapahtumasta.

”Tämä on aivan mahtava kilpailu. Kolme päivää, ja kolme uutta mahdollisuutta. Ja täällä pääsee näkemään kavereita. Ja ulkomaalaiset pelaajat ovat vain bonus tässä hienossa kilpailussa, eikä englantikaan tuota ongelmia”, Siltala kehui.

Siltalan takana FIJC-kilpailun hopeaa voitti Sveitsin Nicola Gerhardsen (+1). Kolmas oli Ruotsin Algot Kleen (+5). SM-hopeaa saavutti Suur-Helsingin Golfin Eero Pohjola (+12). Salo Golfin Saku Tuusa (+12) oli pronssilla.

Natalia Guseva pelasi upeaa golfia koko kilpailun ajan. Kuva Juha Hakulinen.

Nuorempien tyttöjen sarjassa voittaja tuli Venäjältä, kun Natalia Guseva (77–67–76, +4) onnistui pitämään Oona Kurosen (+6) niukasti takanaan. Kilpailun kolmanneksi ylsi Venäjän Kristina Ponomareva (+8).

Gusevalta tuli iloisesti tarinaa kilpailun päätyttyä.

”Olen todella onnellinen voitosta. Tänään oli aika vaikea pelata, kun tuuli niin kovaa. Ja samassa ryhmässä pelanneet Kristina ja Oona pelasivat tänään todella hyvin. Voitto ei tullut helpolla. Tykkäsin myös todella paljon tästä kilpailusta ja kentästä, ja tulen ehdottomasti uudelleen ensi vuonna”, Guseva sanoi.

T14-sarjan SM-hopeaa saavutti Aura Golfin Aada Rissanen (+15), ja pronssille venyi Salo Golfin Ella Mäki-Tanila (+30).

P14-sarjassa kärkipaikalta viimeiselle kierrokselle lähtenyt Jesse Saareks (75–67–73, -1) pelasi perjantaina hyvää golfia, joka riitti kolmen lyönnin voittoon ennen Skotlannin Calum Scottia (+2). Kolmas oli Unkarin Kotel Bence (+4). SM-hopean sai Nurmijärven Golfklubin Elmo Gerkman (+13), ja Vierumäen Golfseuran Veikka Viskari (+20) puolestaan sai pronssisen mitalin.

Puhelias Saareks muisti palkintopuheessaan kiittää kaikki asiaankuuluvat tahot valmentajasta ja vanhemmista alkaen. Tunnelmat olivat korkealle myös heti kierroksen päätyttyä.

Jesse Saareks iloitsee 15. väylän metsästä upottamaansa birdiechippiä. Kuva Juha Hakulinen.

”Tässä on todella hyvät fiilikset. Olin viime vuonna toinen tässä kilpailussa, ja nyt sitten tuli voitto kotiin. Tänään olin kierroksen aikana vähän vaikeuksissa, mutta sain sitten chipin sisään 15. reiällä. Se kyllä nostatti fiiliksiä. Ja sain sitten loput kolme reikää pelattua omaa normaalia golfia”, Saareks kertoi.

Finnish International Junior Championship sai tänäkin vuonna kehuja niin pelaajilta kuin heidän huoltajiltaan ja valmentajiltaan. Golfliiton haaveissa olisi, että kilpailun saisi ensi vuonna pelattua kahdella eri kentällä, jolloin pelaajamäärää voisi nykyisestä hieman nostaa.

Backmanille, Mähöselle, Horttanaiselle ja Isometsälle SM-kullat Alastaron SM-kisoista

Onnelliset mitalistit. Kuva Raul Fall.

Nuorempien junioreiden ratkottua mestaruuksiaan Vierumäellä, olivat vanhemmat juniorit pelaamassa omista mestaruuksistaan Alastaro Golfissa.

18-vuotiaiden tyttöjen ylivoimaiseen voittoon pelasi Kanava Golfin Anna Backman. Vaikka Backmannin viimeinen kierros lähti kankeasti liikkeelle, ei hänen voittonsa ollut todellisuudessa uhattuna missään vaiheessa. Backman pelasi viimeisen kierroksen viisi yli parin 77, ja hänen voittotuloksensa oli +2.

Backman oli luonnollisesti tyytyväinen Suomen mestaruudesta, vaikka viimeinen kierros jäikin harmittamaan.

”Voitto on aina voitto, mutta olisin mielelläni hyvällä pelillä sen ottanut. Ei ole kiva lopettaa kisaa huonoon rundiin. Etulenkin ensimmäiset kuusi väylää olivat ihan hirveitä. En tiedä miksi, mutta löin ihan outoja lyöntejä. Ei ollut jotenkin yhtään omaa peliä. Sitten alkoi peli kulkea, ja takalenkki tuli ihan ok”, Backman kertasi lopulta hymyillen.

SM-hopeaa otti Aura Golfin Daniella Barrett tuloksella +13, ja kolmanneksi nousi hänen seurakaverinsa Elina Saksa tuloksellaan +17.

Veeti Mähönen ja voittotuuletus. Kuva Raul Fall.

Peuramaa Golfin Veeti Mähönen ratkaisi 18-vuotiaiden poikien sarjan voiton 18. griinin birdieputillaan. Viiden bogeyn ja kahden birdien myötä tullut tulos 75 riitti lyönnin marginaalilla SM-kultaan. Mähösen voittotulos oli +4.

Mähönen ei tiennyt tilannetta putatessaan voiton tuonutta viimeisen väylän birdieputtia.

”En tiennyt tuloksista muuta kuin luulin Suomalaisen Juhon olevan pari lyöntiä perässä. Ajattelin vain varmistaa viimeiselle parin, mutta pääsin lyömään lähestymistä niin hyvästä paikasta, että päätin lyödä toisella päälle. Eagleputista jäi noin metrinen birdieputti jäljelle. Siinä putissa oli helppo breikki, ja sitten putin jälkeen oli kiva kuulla, että pitikin tehdä siihen viimeiselle birdie”, myhäili tyytyväinen Suomen mestari.

18-vuotiaiden SM-hopea ojennettiin siis St. Laurence Golfin Juho Suomalaiselle (+5). Pronssia saavutti Pickala Golf Clubin Perre Papunen (+8).

Ida Horttanainen kiri perjantaina takamatkalta mestariksi. Kuva Raul Fall.

Sekä 21-vuotiaiden tyttöjen että poikien sarjassa kärkikolmikko vaihtui lähes kokonaan. Pickala Golfin Ida Horttanainen nousi kolmannelta sijalta voittoon, pelattuaan tänään tyttöjen parhaan kierroksen 74. Hänen voittotuloksensa oli +7, ja voittomarginaali venähti muiden epäonnistuessa jopa viiteen lyöntiin.

Horttanainen kertoi voittopuheessaan SM-kullan olevan hänelle oikeastaan ensimmäinen voitto ikinä. Toissa vuonna samaisella kentällä käydyissä 18-vuotiaiden reikäpelin Suomen mestaruuskilpailuissa hän sijoittui toiseksi.

”Peli oli tänään aika tasaista menoa, sellaista pallo väylälle ja griinille ja pari puttia ja paari. Takaysillä oli muutama vähän tiukempi tilanne, mutta sain onneksi tehtyä sieltä hyviä pareja. Kova tuuli vaikutti muutaman kerran niin, että pallo meni griinin yli, vaikka kuvittelin ottaneeni tuulen huomioon. Kun ei tiennyt yhtään mitä muut tytöt olivat tehneet edellä menevissä ryhmissä, niin sai kyllä jännittää”, kertoi onnellinen Horttanainen.

Kolme tyttöä päätyi lopulta samaan tulokseen +12, poikien tavoin myös heidän sijoituksensa ratkaistiin viimeisten 36:n reiän tulosten mukaan. Hopeaa otti Karelia Golfin Emilia Tukiainen, pronssia Archipelagia Golfin Ellinoora Moisio, ja neljänneksi sijoittui kilpailua kaksi ensimmäistä päivää johtanut Master Golfin Sandra Salonen.

Kova tuuli vei Eetu Isometsänkin pallon metsän puolelle. Kuva Raul Fall.

21-vuotiaissa pojissa SM-kulta pujotettiin Vihti Golf Clubin Eetu Isometsän kaulaan. Hän pelasi koko päivän parhaan kierrostuloksen, 71. Tämä siivitti Isometsän ensimmäiseen Suomen mestaruuteen tuloksella +7.

”Katsoimme eilen säätiedotusta, ja olin ihan innoissani, kun luvattiin kahdeksaa metriä sekunnissa tuulta. Kun tällä kentällä on sivutuulta, niin pitää olla tarkkana, että pysyy väylillä. Pääsin kierrostani kolme alle parin, ja sitten lopussa sain tiedon, että olin jo vähän voiton puolella, niin pieni iski pieni jännitys. Oli kuitenkin ensimmäinen Suomen mestaruus tulossa”, onnellinen Isometsä kertasi kierroksen loppuaan.

Viime vuoden 21-vuotiaiden Suomen mestari Kullo Golfin Jonatan Jolkkonen voitti tänä vuonna hopeaa tuloksella +11, ja Golf-Porrassalmen Antti Valjakka nousi kolmanneksi tuloksella +13.