SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Seuraväki juhlisti 60-vuotiasta Suomen Golfliittoa

GolfliittoPelaajalleSeuroille16. Kesäkuuta 2017

Golf Talmassa pelatussa juhlakilpailussa oli paikalla 140 pelaajaa.

Golf Talma oli saanut kunnian toimia isäntänä, kun Suomen Golfliitto järjesti 60-vuotisjuhliensa kunniaksi golfseurojen edustajille lämminhenkisen juhlakilpailun. Kaksihenkisin joukkuein pelatussa kilpailussa oli mukana 70 seuraa, yhteensä 140 pelaajaa. Juhlakilpailu toteutettiin kahtena yhteislähtönä, ensimmäiset lähtivät kentälle aamupäivällä ja toiset iltapäivällä.

Marika Voss haastoi vieraita Beat the Pro -kilpailussa. Golfliiton pyyhkeet vaihtoivat omistajaa, jos onnistui lyömään avauksen lähemmäksi lippua kuin Voss. Kuva Juha Hakulinen.

Talman Laakso-kentällä oli normaalin golfin pelaamisen lisäksi myös muutamia erikoisväyliä. Viidennellä reiällä oli Beat the Pro -kilpailu, jossa aamupäivän pelaajat pääsivät haastamaan ammattilaispelaaja Marika Vossin, ja iltapäivän pelaajat testasivat taitojaan Linda Henrikssonia vastaan.

Liisa Ruuda (vas.) veti Draivia Kouluun! -rastia. Kuva Juha Hakulinen.

Kymppiväylän avauslyöntipaikalla oli esillä Golfliiton upea Draivia Kouluun! -ohjelma. Seurat kisailivat toisiaan vastaan Draivia Kouluun! -välineillä, ja parhaalle seuralle lahjoitettiin Draivia Kouluun! -setti. 10. tiin lähellä kuultiin myös laadukasta musisointia, kun Lahden Golfin pro ja tunnustettu muusikko Riku Aarnio esiintyi kitaransa kanssa.

Tyttögolf-väylällä oli hymy herkässä. Kuva Juha Hakulinen.

Väylällä 12 esittäytyi Tyttögolf-hanke. Pelaajat saivat itselleen hienot Tyttögolf-ilmapallot, jotka kulkivat kätevästi bägeissä mukana kierroksen loppuun saakka.

Lisäksi rangella oli mahdollisuus käydä lyömässä Trackman-pallotutkaan liittovalmentaja Juha Skytän johdolla.

Korhonen teki tuttavuutta laji-ihmisiin

Tapahtumassa oli paikalla myös Golfliiton vastavalittu toiminnanjohtaja Juha Korhonen. Hänen päivänsä kului pitkälti kentällä seurojen ihmisiin tutustuessa. Korhonen oli mielissään juhlakilpailun tunnelmasta.

”Kyllä täällä aistii, että henki on hyvä. Olen myös tyytyväinen, että täällä on paljon porukkaa kasassa, ja pääsen tutustumaan kerralla näihin ihmisiin. Todella hieno tilaisuus siinäkin mielessä”, elokuun alussa toiminnanjohtajana aloittava Korhonen sanoi.

Juha Korhonen ja Jyrki Nykänen olivat seuraamassa päivän kulkua. He pitivät päivää oikein onnistuneena. Kuva Juha Hakulinen.

Golfliiton virkaatekevänä toiminnanjohtajana tällä hetkellä toimiva Jyrki Nykänen kertoi, että Golfliitto on pyrkinyt joka vuosi järjestämään jonkinlaisen tapahtuman seurajohtajille. Tähän asti ne ovat olleet puheenjohtajapäivät, mutta juhlavuoden kunniaksi puheenjohtajapäivät päätettiin korvata 60-vuotiskilpailulla.

”Valinta on ollut todella onnistunut. Päivän teemana on ollut yhteisöllisyys. Täällä on paikalla koko Golfliiton henkilöstö, ketkä vain suinkin pääsivät paikalle. Me teemme yhdessä tätä tapahtumaa suomalaisille golfareille. Se näkyy joka tiiboksissa, kaikki pitävät hauskaa, eikä tämä ole mikään totinen kilpailu. Päivän teema on toteutunut todella hyvin”, Nykänen sanoi tyytyväisenä.

Korhonen halusi sanoa vielä lopuksi yhden tärkeän asian päivän kulusta.

”Tässä kyllä toteutuu oman elämäni slogan – ilon kautta!”

Aamukilpailun tulokset:

Joukkuekilpailu – Aamu

Iltakilpailun tulokset:

Joukkuekilpailu – Ilta