SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Juha Korhosesta Golfliiton uusi toiminnanjohtaja

GolfliittoPelaajalleSeuroille13. Kesäkuuta 2017

"Näitä hommia ei kukaan tee yksin. Koen olevani viimeisen päälle joukkuepelaaja", sanoo Golfliiton uusi toiminnanjohtaja Juha Korhonen.

Suomen Golfliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Kuopiosta kotoisin oleva, nykyisin helsinkiläinen Juha Korhonen. Yksimielisen valinnan teki viime viikon lauantaina Vihdin Hill Sidessa kokoontunut Golfliiton hallitus.

”Haku oli erittäin korkeatasoinen. Tehtävään haettiin henkilöä, jonka uskotaan pystyvän kohtaamaan edessä olevat haasteet yhdessä kaikkien golftoimialalla työskentelevien kanssa ja rakentamaan yhteistyöllä ratkaisuja kaikkien golfin parissa toimivien iloksi”, kertoo Golfliiton hallituksen puheenjohtaja Hanna Hartikainen.

49-vuotias Juha Korhonen on työskennellyt vuodesta 1998 lähtien finanssialalla, viimeksi LähiTapiola Savon varatoimitusjohtajana ja hallintojohtajana. Koulutukseltaan hän on juristi ja varatuomari. Korhonen on suorittanut myös kansainvälisen eMBA-tutkinnon.

”Päällimmäisinä tuntemuksina ovat valtava innostus ja tarmo, mutta samalla myös nöyryys. Näitä hommia ei kukaan tee yksin. Koenkin olevani viimeisen päälle joukkuepelaaja, ja tämä on ihmisten välistä toimintaa. Eri tahoja on kuunneltava herkällä korvalla”, Korhonen sanoo.

”Golf on minulle rakas harrastus, jonka parissa voin sosiaalisena ihmisenä sekä verkostoitua että rentoutua.”

Aiempaa työhistoriaa Korhosella ei golfin parista ole, mutta golftoimialan hän tuntee hyvin. Hän on istunut Siilinjärvellä toimivan Tarinagolfin osakeyhtiön hallituksessa vuodesta 2008 alkaen, viimeiset kolme vuotta hallituksen puheenjohtajana. Hän kuuluu myös Tarinagolf ry:n johtokuntaan.

Vuonna 2003 alkaneeseen golfharrastukseen Korhonen suhtautuu intohimoisesti.

”Golf on minulle rakas harrastus, jonka parissa voin sosiaalisena ihmisenä sekä verkostoitua että rentoutua. Golf on aina ladannut minun akkuni”, hän sanoo.

Korhosen joukkuepeliä korostavat ajatukset sopivat erinomaisesti golftoimialan nykyiseen tahtotilaan. Yhteistyön puolesta on puhunut voimakkaasti myös viime marraskuusta lähtien Golfliiton hallitusta johtanut Hanna Hartikainen.

”Haastan kaikki golfin parissa työskentelevät ja golfista nauttivat toivottamaan uuden toiminnanjohtajamme tervetulleeksi ja tarjoamaan muillekin mallia siitä, miten siihen kuuluisaan yhteen hiileen oikein puhalletaan”, Hartikainen sanoo.

Juha Korhonen aloittaa uudessa tehtävässään ensimmäinen päivä elokuuta. Siihen asti Golfliiton virkaatekevänä toiminnanjohtajana jatkaa Jyrki Nykänen.

Juha Korhonen

Ikä: 49
Syntymäpaikka: Kuopio
Asuinpaikka: Helsinki
Kotiseura: Tarinagolf
Tasoitus: 10,2
Koulutus: oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, eMBA-tutkinto
Luottamustoimet golfin parissa: Tarinagolf Oy:n hallituksen jäsen 2008–2013, puheenjohtaja 2014–; Tarinagolf ry:n johtokunnan jäsen 2010–
Harrastukset: golf, hölkkä, rullaluistelu, hiihto, kuntosali