SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

FJT Performance Center on pelaajien ja valmentajien apuväline

GolfliittoKilpagolf30. Toukokuuta 2017

Junioreiden FJT-kiertueella otetaan askel ammattimaisempaan suuntaan.

Viileähkö sää ei Erika Danielssonia pelota, sillä hän on tottunut pelaamaan hame päällä. Hänellä on vielä puolitoista tuntia aikaa omaan lähtöaikaansa, ja hän keskustelee valmentajansa kanssa aiemmin harjoituksissa sattuneesta pienestä selkävammasta. Vamma oli todennäköisesti vain lihaskramppi. Se ei kuulemma enää häiritse pelaamista, Danielsson ilmoittaa. Hyvä niin, sillä kohta on käynnistymässä kauden kolmas Finnish Junior Tourin (FJT) osakilpailu Gumböle Golfissa, Espoossa. Danielsson johtaa tyttöjen Finnish Junior Amateur Rankingia (FJAR), ja hän lähtee puolustamaan rankingjohtoaan.

FJT:lle on tälle kaudelle kehitelty uusia pelaajia ja heidän valmentajiaan avustavia palveluita. FJT Performance Center -nimen alle kasattu kokonaisuus pitää tässä vaiheessa sisällään tilastot pelaajien kierroksen aikana lyömistä lyönneistä, Trackman-pallotutkan rangella, ja myöhemmin kauden aikana mukaan tulevat fysioterapiapalvelut. Sen lisäksi on suunnitteilla erilaisia luentoja ja koulutuksia niin valmentajille kuin pelaajien vanhemmillekin.

Eero Kangasniemi on tyytyväinen Performance Centerin alkuun. Hän uskoo, että siitä on tulevaisuudessa paljon apua pelaajille ja valmentajille. Kuva Juha Hakulinen.

Pelaajat pitävät itse tilastoa kierroksistaan. Golfliiton kilpailukoordinaattori Eero Kangasniemi kertoo, että pelaajilta kerätään tiedot väylä- ja greeniosumista, ja jos ei niihin osu, merkitään myös se puoli, mihin lyönnin on missannut. Lisäksi greeniosumista tilastoidaan vielä se, jos lähestymisen saa alle 5 metrin päähän lipusta. Myös viheriöltä putattujen puttien määrä syötetään tilasto-ohjelmaan. Kolmesta ensimmäisestä FJT-kilpailusta kierroksia on tilastoitu lähes 500 kappaletta.

”Meidän tärkein tavoite tässä uudessa Performance Centerissä on pelaajien ja valmentajien auttaminen. Esimerkiksi täällä Gumbölessä on mukana 126 pelaajaa, mutta valmentajia näissä kilpailuissa näkee todella vähän. Täällä taitaa olla 5-10 valmentajaa viikonlopun aikana seuraamassa valmennettaviensa peliä. Näiden tilastojen avulla pystymme auttamaan valmentajia, jotka eivät pääse kilpailuihin paikan päälle. Monelle prolle valmentaminen on sivuduuni sen seurassa tapahtuvan opettamisen ohella”, Kangasniemi kertoo.

”Sen lisäksi tilastoista voi esimerkiksi näyttää Junior Challenge Touria pelaavalle pelaajalle mitä pelin osa-alueita hänen tulee kehittää, jotta hän pystyy nousemaan Finnish Junior Tourille”, Kangasniemi jatkaa.

Erika Danielsson on juuri tekemässä lähtöään rangelle. Lounas on jo syöty, ja hän on valmiina päivän urakkaansa. Hänellä on kuitenkin pieni hetki aikaa jutella FJT Performance Centeristä.

”Musta se on tosi jees!” Danielsson aloittaa.

”Teen omat tilastot aina kilpailuista, mutta on hauska verrata niitä sitten muihin pelaajiin. Jokaisella pelaajalla on joku aavistus omista kehityskohdistaan, mutta tässä ne näkevät ihan tilastoina, miten peliä pitäisi kehittää”, Sarfvik Golfklubia edustava Danielsson sanoo.

Erika Danielsson on tottunut pitämään tilastoa omasta pelistään. Tavoitteellisesti golfia harrastavalle Danielssonille on ollut niistä iso apu. Kuva Juha Hakulinen.

16-vuotiaan Danielssonin mietteet pelien tilastoinnista ovat varsin positiivisia. Danielssonin valmentaja Riku Willman on myös samoilla linjoilla. Hänen mielestä kaikki tavat, joilla suomalaista juniorigolfia saadaan eteenpäin, ovat hyviä.

”Kehitetään jo valmiiksi hyviä juttuja. Se on minun mielestäni varsin järkevää.”

Willman myöntää, että hänen valmennettavansa ovat siinä iässä, että analyyttiset ja tilastoihin perustuvat jutut eivät välttämättä ihan vielä ole hallussa. Eikä hän sitä oletakaan.

”Kyllä tuollaiset 16-vuotiaat menevät aika vapaalintuina”, Willman nauraa.

”Mutta se kuvastaa mielestäni aika hyvin junnugolfin tilaa. Se, kuinka ammattimaista se toiminta on, vaihtelee vielä todella paljon. Suuri osa menee ilman sen suurempia tavoitteita. Totta kai valtaosalla pitäisi olla tavoitteet, jotka ohjaavat sitä arkea. Unelmiahan on aika monella, mutta se on eri asia”, Willman pohtii.

Pyykölältä apua Trackman-numeroiden tulkintaan

Aamupäivällä kierroksensa pelannut Joni Huttunen on saapunut rangen nurkalla olevalle teltalle.

”Saako tähän tulla?” nuorukainen kysäisee teltassa olevalta Henri Pyykölältä.

Lupa heltiää, ja pallot alkavat lennellä korkeassa kaaressa kohti rangen takaosaa. Vastatuulikaan ei Huttusta häiritse.

Pyykölä on FJT Performance Centerin Trackman-asiantuntija. Hän on pelaajien apuna rangella, ja hän haluaakin heti alkuun sanoa yhden asian.

”Ei ole missään nimessä tarkoitus vaikuttaa siihen pelaajan svingiin mitenkään. Antaa vain tietoa, miten se maila tulee siihen palloon. Olen täällä pelaajien apuna”, Pyykölä korostaa.

Trackman-vierailut voidaan kilpailutilanteessa jakaa kahteen vaiheeseen: ennen kierrosta tai kierroksen jälkeen tapahtuviin käynteihin. Niissä on Pyykölän mukaan suuri ero.

”Ennen kierrosta tässä on esimerkiksi hyvä hakea fiilistä vajaiden wedgejen mittoihin. Lähinnä ne ennen kierrosta lyödyt lyönnit antavat hyvää dataa siitä sen hetkisestä lyönnistä. Ja kun lisään siihen vielä svingivideon, niin pelaaja ja pro voivat sitten kilpailun jälkeen katsoa sekä Trackmanin antamia numeroita että videolla näkyvää svingiä ja miettiä, miten ne korreloivat niihin kierroksen aikana lyötyihin lyönteihin, jos siellä on ollut jotain ongelmia tietyn osa-alueen kanssa”, Pyykölä sanoo.

”Kierroksen jälkeen on sitten yleensä vapautuneempi fiilis, kun suoritus on tehty. Yhden pelaajan osalta katsoin mmyös hieman välineitä, että lie-kulmaa voisi hieman muuttaa. Oli data tukemassa sitä, eikä ollut tuulesta temmattu ajatus.”

Huttunen ja Pyykölä keskustelevat Trackmanin antamista numeroista. Numeroiden mukaan Huttunen lyö palloa hyvin ylöspäin, välillä jopa liikaakin. Pallot käyvät korkeimmillaan liki 40 metrin korkeudella.

Tarinagolfin värejä kantava Huttunen on tottunut pallotutkan käyttäjä, ja hän haki nyt vain vahvistuksia omille näkemyksilleen lyönnistään.

”Seuralla ei ole Trackmania, mutta Flightscope löytyy. Siihen on koko talvi hakattu. Monta kertaa viikossa tulee käytettyä, ja numerot ovat tuttuja.” Flightscope on Trackmanin kaltainen pallotutka.

Pyykölän teltalla kävi päivän aikana yli 30 pelaajaa.

FJT Performance Center on nyt polkaistu käyntiin. Eero Kangasniemen ajatuksissa konseptia pitää tulevaisuudessa kehittää eteenpäin, ja hänellä on siihen myös jo ideoita olemassa.

”Olisi hienoa, jos tähän saisi jonkun teknisen sovelluksen rakennettua, että kaikki lyönnit saisi tallennettua tilastojärjestelmään. Sellaisia on jo maailmalla olemassa, mutta ne maksavat todella paljon. Meidän pitää miettiä, mikä olisi meille se toimivin ratkaisu”, Kangasniemi miettii.

Toinen juttu, mitä Kangasniemi haluaisi muutaman vuoden sisällä tapahtuvan, olisi valmentajien aktivoituminen.

”Tavoitteena on, että Performance Center auttaa valmentajia ja pelaajia käymään syvällisempää keskustelua pelaamisesta. Ettei se menisi niin, että pelaajalla on vain fiilis, miksi tulokseksi tuli 75, eikä valmentajalla ole mitään käsitystä pelin sisällöstä. Tämän avulla valmentajalla olisi tilastot siellä taustalla auttamassa. Ja jos pelaaja on vielä käynyt lyömässä Trackmaniin, niin sieltä saatuja lukuja voisi käyttää vielä tukena siinä keskustelussa”, Kangasniemi sanoo innostunut sävy äänessään.

Erika Danielssonista on kasvamassa todella kova nimi suomalaiseen tyttö- ja naisgolfiin. Kuva Juha Hakulinen.

Erika Danielssonin sijoittui Gumbölessä lopulta kolmanneksi kierrostuloksin 74–75. Hän jatkaa tyttöjen Finnish Junior Amateur Rankingin kärjessä. Joni Huttunen pelasi kierrokset 68–74, jotka oikeuttivat jaettuun 12. sijaan.

Finnish Junior Tour jatkuu 13.–14. kesäkuuta Naantalin Aurinko Golfissa.