SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golf Balance Golfliiton pääyhteistyökumppaniksi

GolfliittoPelaajalleSeuroille24. Tammikuuta 2017

Uusi jäsenetukauppa tuo Golf Balancen tarjoukset kaikkien golffareiden saataville.

Suomen Golfliitto ja golfvälineitä myyvä Golf Balance ovat allekirjoittaneet kaksivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Golf Balancesta tulee yksi Golfliiton neljästä pääyhteistyökumppanista. Sopimuksessa on myös optio lisävuosista. Golfliiton muut pääyhteistyökumppanit ovat EVLI, OP ja Catmandoo.

Golfliiton myynti- ja markkinointijohtaja Ilkka Rokala kertoo, että sopimusta alettiin hahmotella sen jälkeen, kun Golfliiton uuden sähköisen jäsenkortin, eBirdien, yhteyteen alettiin kaavailla jäsenetukauppaa.

”Siinä vaiheessa alkoi tuntua luontevalta miettiä isompaa yhteistyötä Golf Balancen kanssa. Meillä on jo monivuotinen kumppanuus taustalla”, Rokala kertoo.

Rokala sanoo, että Golf Balance on vuosien saatossa muodostunut hyväksi ja luotettavaksi yhteistyökumppaniksi, jonka kanssa on koko ajan ollut hyvä keskusteluyhteys.

”Lisäksi on ollut yhteinen halu rakentaa tätä yhteistyötä eteenpäin, ja nyt se on konkretisoitunut tämän sopimuksen myötä”, Rokala kiittelee Golf Balancea.

Golf Balancen toimitusjohtaja Vesa Tikkanen odottaa paljon uudelta sopimukselta.

”Meidän markkinointi rakentuu tulevaisuudessa hyvin paljon uuden sähköisen jäsenkortin ympärille. Se on tosi iso satsaus meiltä. Meillä on isot odotukset tähän yhteistyöhön”, Tikkanen paljastaa.

”Meidän tavoitteena on saada lisää tunnettuutta meidän brändillemme, eli golffarit tietäisivät jatkossa entistä paremmin Golf Balancen, ja että he asioisivat välineasioissa meidän liikkeissä ja nettikaupassa”, Tikkanen jatkaa.

Golfliiton uusi sähköinen jäsenkortti otetaan virallisesti käyttöön Golfmessuilla 17.3.2017, jonka jälkeen myös jäsenetukaupan tarjoukset ovat kaikkien Golfliiton jäsenten ulottuvilla.

Golf Balancella on liikkeet Espoossa ja Vantaalla. Kivijalkaliikkeiden lisäksi Golf Balancella on 15 proshopia eri puolilla Suomea, sekä monipuolinen nettikauppa.