SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Rantasalmi Golfille uusi toiminnanjohtaja

Seuroille28. Marraskuuta 2016

Eero Sistonen, 31, aloittaa työnsä Etelä-Savossa sijaitsevan yhdeksänreikäisen kentän toimitusjohtajana helmikussa 2017.

Etelä-Savossa sijaitsevan Rantasalmi Golfin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Eero Sistonen. Hän aloittaa toimensa helmikuussa 2017.

Eero Sistonen aloittaa työssään helmikuussa 2017.
Eero Sistonen aloittaa työssään helmikuussa 2017.

Sistonen, 31, on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi ja toimii nykyään asiakaspalvelupäällikkönä. Toiminnanjohtaja ennen Sistosta toiminut Lasse Huttunen siirtyy eläkkeelle.

”Eeron nykyiset työtehtävät markkinoinnin, tuotekehityksen ja asiakaspalvelun parissa antavat hyvät valmiudet toimia seuramme vetäjänä. Eikä sovi unohtaa hänen urheilullisia ja liikunnallisia harrastuksia, mm. golfin pelaaminen. Ja lisäksi Eeron moninaiset luottamustehtävät (urheilun ja politiikan alalla) ovat edesauttaneet tärkeiden verkostojen luomista”, kerrotaan tiedotteessa.

”Toiminnanjohtajan tehtävä kiinnosti hakijoita ympäri Itä-Suomea, ja erittäin hyviä hakemuksia saimme käsiteltäväksemme lähes kaksikymmentä”, kertoo Rantasalmi Golf ry:n puheenjohtaja Ari Korhonen.

Yhdeksänreikäinen Rantasalmi Golf pärjäsi syksyllä 2015 julkaistussa Golflehden Kenttärankingissa eriomaisesti etenkin hinta-/laatusuhteen vertailussa ja sijoittui listalla seitsemänneksi. Yhdeksänreikäisten kenttien vertailussa Rantasalmi oli kuudes. Seurassa oli kaudella 2016 664 jäsentä.

Lisätietoja: www.rantasalmigolf.fi