SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golf saamassa jalansijaa olympialiikkeessä ainakin vuoteen 2024 asti

Kilpagolf24. Marraskuuta 2016

Sisäpiiriläisen mukaan golfin jatkolle olympialaisissa ollaan näyttämässä vihreää valoa. Virallisesti golfin mukanaolo vuoden 2024 olympialaisissa selviää vasta ensi syksynä järjestettävässä äänestyksessä.

Hyvän vastaanoton paluustaan olympiaperheen jäseneksi saanut golf on pysymässä kesäkisojen lajina vuoteen 2024, mahdollisesti pidempäänkin. Näin kerrotaan maanantaina Guardianissa julkaistussa artikkelissa.

Jutussa viitattiin lähellä Kansainvälistä olympiakomiteaa olevaan lähteeseen, jonka mukaan olisi ”erittäin yllättävää”, mikäli golf jätettäisiin olympialajien ulkopuolelle seuraavien kahdeksan vuoden aikana. Alkuperäisiin suunnitelmiin kuului, että golf olisi varmuudella mukana sekä Rion 2016 että Tokion 2020 olympialaisissa.

Lajin piireissä kannettiin huolta golfin tulevaisuudesta olympialaisissa, kun useat korkean profiilin pelaajat ilmoittivat pitkin kevättä ja kesää sivuuttavansa Rion turnauksen. Justin Rosen ja Inbee Parkin voittamista kilpailuista saatu palaute oli kuitenkin kauttaaltaan sen verran positiivista, ettei tähtien poisjääntien uskottu aiheuttaneen liian suurta vahinkoa golfin tulevaisuudelle kesäkisoissa.

Jatkoa puoltavat myös olympiagolfin tv-katsojaluvut, jotka kestävät vertailun useimpien lajien kanssa. Lajin kansainvälinen kattojärjestö International Golf Federation näkee golfin jatkossakin erittäin mielellään osana olympiaperhettä.

”On erittäin tärkeää, että olemme jatkossakin positiivisella tavalla mukana olympiaperheessä. Uskon, että omat arvomme täydentävät hienosti olympialiikkeen arvoja, ja olen sekä toiveikas että luottavainen sen suhteen, että kannamme kortemme kekoon myös vuoden 2020 jälkeen”, järjestön päämies Peter Dawson sanoo.

Golfin asemasta vuoden 2024 kisojen lajina äänestetään ensi syyskuussa. Tuolloin selviää myös kahdeksan vuoden kuluttua järjestettävien olympialaisten kisaisäntä. Finalisteina kisoja ovat kärkkymässä Los Angeles, Pariisi ja Budapest.

Vuoden 2020 Tokion olympialaisten golfturnaus pelataan Kasumigaseki Country Clubilla.