SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Saku ja Mikko Koivu vetoapuna Aura Golfin 24h-tapahtumassa

GolfliittoPelaajalleSeuroille21. Kesäkuuta 2016

Neljättä kertaa valtakunnallisena tapahtumana järjestettävässä 24h junnugolfille -tapahtumassa rikotaan tänä vuonna ennätyksiä.

Valtakunnallinen hyväntekeväisyystapahtuma 24h junnugolfille lähenee. Maanantai-iltana 27. kesäkuuta alkava vuorokauden mittaiseen golfmaratoniin ottaa osaa ainakin 45 seuraa.

Yksi tapahtumaan osallistuvista seuroista on Turun Aura Golf, jonka aktiiveihin Lounais-Suomen seurojen vahva 24h-henki on tarttunut.

Liikkeelle lähdetään todellisella ykkösketjulla, kun ykköstiille astuvat ensimmäisenä leijonakapteenit Saku Koivu ja Mikko Koivu. Veljesten caddieksi on mahdollisuus päästä Facebookissa ja Instagramissa pyörivän Haluatko caddieksi -kilpailun kautta.

Messilässä ollaan liikkeellä ensimmäistä kertaa, vaikka viime vuonna tapahtumaa jo hieman harjoiteltiin. Tänä vuonna Pekka Kilpeläinen ja Jari-Pekka Vatanen jahtaavat euroja kahteen pekkaan koko vuorokauden ajan. Molemmilla on vahva tausta seuran junnutoiminnassa.

”Messilässä yrityksille tarjottuun 200 euron kiinteään lahjoitusmahdollisuuteen on tarttunut lähes 20 innokasta”, kertoo 24h- yhteyshenkilönä toimiva Suvi-Päivi Torvinen.

Salo Golfissa kaksikko Tomi Paju ja Vesa Kujanpää aikovat niin ikään pelata koko vuorokauden. Tukijoita haetaan myös hiukan uudemmalla tulokulmalla. Englantilaisen vaatemerkin housuilla omakustanteisesti pelaavat herrasmiehet odottavat lahjoituksia myös kansainvälisen lahjoitussivuston kautta. Pyyntö tästä tuli juurikin Englannista ja vaatefirma tulee jakamaan lahjoituslinkkiä omien medioidensa kautta.

24h junnugolfille tapahtumaan osallistuvien seurojen yhteenlaskettuna tavoitteena on kerätä golfseurojen junioritoimintaan jopa 200 000 euron kokonaispotti.

Sosiaalisen median kanavissa tapahtumassa viestitään #24hgolf-aihetunnisteella.