SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfliiton liittovaltuustolla lupaava ja hyvähenkinen kevätkokous

GolfliittoPelaajalleSeuroille23. Huhtikuuta 2016

Golfliiton liittovaltuusto hyväksyi kevätkokouksessaan Golfliiton vuoden 2015 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Tilinpäätös oli neljättä vuotta peräkkäin tappiollinen, mutta suunta on kääntymässä ja liiton talous on edelleen vakaalla pohjalla.

Golfliiton liittovaltuusto kokoontui lauantaina 23. huhtikuuta jokavuotiseen kevätkokoukseensa Helsingissä. Kokoontuminen oli helmikuussa Jyväskylän liittokokouksessa valitun uuden valtuuston ensimmäinen alkaneella kaksivuotiskaudella.

Varsinaista valtuustokokousta edelsi toisen kautensa puheenjohtajana aloittaneen Harri Kainulaisen lanseeraama ja erinomaiseksi käytännöksi osoittautunut valtuuston seminaari. Siinä pureuduttiin Jari Koivusalon ja Hans Weckmanin esitysten pohjalta golfyhteisöjen talouteen ja toimialan kohtaamiin haasteisiin ajassa, jossa pelaamisen tavat ovat muuttuneet ja edelleen voimakkaasti muuttumassa.

Vakuuttavasti esiintynyt Suomen PGA:n päävalmentaja Timo Rauhala puolestaan korosti puheenvuorossaan huippu- ja kilpaurheilun merkitystä koko lajille. Samalla hän peräänkuulutti, että myös golftoimialalla pitäisi huippu-urheilun tavoin suunnata katse kauemmas ja muokata toiminnasta tavoitteiden ohjaamaa.

Varsinaisen kevätkokouksen aluksi liittovaltuuston uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Sarfvik Golfklubin Markku Takanen.

Kevätkokous oli hengeltään huomattavan positiivinen ja loi samalla uskoa myös siihen, että Suomen golfin yhteisen strategian menestyksekkäälle jalkauttamiselle on olemassa hyvät edellytykset.

Kokouksen painavimpina päätösasioina olivat Golfliiton viime vuoden tilinpäätöksen (ks. tasekirja) vahvistaminen sekä vuosikertomuksen hyväksyminen. Päätöskohtia pohjustivat Golfliiton hallituksen puheenjohtaja Timo Laitisen ja toiminnanjohtaja Petri Peltoniemen perusteelliset alustukset.

Puheenjohtajana vuoden 2014 marraskuusta lähtien toiminut Laitinen tarkasteli viime vuosina suurennuslasin alla ollutta Golfliiton talouskehitystä seitsemän vuoden aikasarjan avulla.

”Minulla ei ole näihin lukuihin osuutta kuin viime vuoden osalta, joten en ole täällä selittelemässä sen paremmin omaa kuin muidenkaan tekemistä. Tarkastelen vain liiton talouden kehitystä lukujen valossa”, Laitinen painotti.

Valtuuston nyt hyväksymä Golfliiton tilinpäätös (-48 922 euroa) oli tappiollinen jo neljättä vuotta peräkkäin. Viime vuosien negatiiviseen talouskehitykseen on kuitenkin löydettävissä kolme suurta selittävää tekijää. Tarkastelujakson aikana tehtiin iso investointipäätös verkkotietopalvelun rakentamisesta sekä päätettiin Challenge Tour -osakilpailun järjestämisestä.

Kahtena vuotena järjestetyn Challenge Tour osakilpailun tiedostetut riskit realisoituivat ja kilpailu tuotti liitolle tappiota yli 320 000 euroa. Vuoden 2014 tuloksessa oli puolestaan 188 000 euroa luottotappioita, joista Golflehteä vuosina 2012–2013 tuottaneen Susamurun konkurssin osuus oli 145 000 euroa. Verkkotietopalvelun valmistelussa osin epäonnistuttiin, ja vuosina 2011–2013 siihen investoitiin yhteensä 513 000 euroa, mikä oli selvästi suunniteltua enemmän.

”Kuvitelma siitä, että liitto olisi lisännyt rahankäyttöään tai henkilöstökulujaan, ei yksinkertaisesti pidä numeroiden valossa paikkaansa. Liitto ei törsää eikä voi huonosti, kuten on annettu jatkuvasti ymmärtää.” -Timo Laitinen

”Jos nämä kolme tekijää siivoaa aikasarjasta pois, niin liiton taloudenpito on ollut vakaata. Golfliiton jäsenmaksu on ollut vuodesta 2012 asti ennallaan, vaikka vuotuinen inflaatio oli Suomessa vuosina 2011–2013 noin kaksi prosenttia ja vuosina 2014–2015 prosentin luokkaa. Jäsenmaksun ostovoima on siis inflaation verran heikentynyt, mutta liitto on siitä huolimatta pystynyt suoriutumaan tehtävistään”, Laitinen alleviivasi.

Golfliiton oman pääoman määrä on vähentynyt vuodesta 2011 lähtien noin kolmanneksella ja likvidit varat putosivat 1,8 miljoonasta reiluun puoleen miljoonaan euroon vuosina 2010–2013.

”On tehty virheitä ja riskipitoisia päätöksiä, joiden riskit ovat realisoituneet. Tuplabogey tuli tehtyä, mutta se on aikanaan käsitelty ja tilinpäätökset on hyväksytty. Niiden jälkeen taloudenpitoa on koko ajan kiristetty”, Laitinen totesi.

Kuluvan vuoden budjetin mukaan liiton oma pääoma on tänä vuonna jälleen kasvussa, ja myös likvidit varat ovat kasvaneet viimeisen kahden tilikauden aikana yli 43 prosenttia. Golfliiton oma pääoma on edelleen yli miljoona euroa ja likvidit varatkin lähes miljoona euroa.

”Lajiliittojen taloudenpidon vertailussa olemme edelleen parhaiden joukossa. Myöskään kuvitelma siitä, että liitto olisi lisännyt rahankäyttöään tai henkilöstökulujaan, ei yksinkertaisesti pidä numeroiden valossa paikkaansa. Liitto ei törsää eikä voi huonosti, kuten on annettu jatkuvasti ymmärtää. Liiton talous on vakaassa tilassa, mutta kehittämistoimenpiteitä on totta kai tarvittu ja tarvitaan edelleen, ja niitä liiton hallitus on jatkuvasti tehnyt”, Laitinen sanoi.

”Valtuuston henki oli hyvin rakentava ja toimiala katsoi yhdessä tuumin eteenpäin. Näyttää siltä, että alavireinen suunta Golfliitossa on kääntymässä myönteiseksi.” -Harri Kainulainen

Kokouksessa kiiteltiin useassa puheenvuorossa talousasioita alustaneita esityksiä ja tilinpäätös hyväksyttiin tappiollisenakin yksituumaisesti. Kevätkokous oli hengeltään huomattavan positiivinen ja loi samalla uskoa myös siihen, että Suomen golfin yhteisen strategian menestyksekkäälle jalkauttamiselle on olemassa hyvät edellytykset.

”Valtuuston henki oli hyvin rakentava ja toimiala katsoi yhdessä tuumin eteenpäin. Näyttää siltä, että alavireinen suunta Golfliitossa on kääntymässä myönteiseksi. Olen ollut kriittinen ja tavoitteeni on ollut varmistaa, että olemme oikealla polulla”, valtuuston puheenjohtaja Harri Kainulainen sanoi.

”Minulla on tämän kokouksen jälkeen hyvä ja kiva olo”, Kainulainen sanoi päättäessään kevätkokouksen.

Liittovaltuusto kokoontuu seuraavan kerran marraskuussa järjestettävään syyskokoukseensa.

Golfliitto-konsernin talouden tunnusluvut vuosina 2010–2016

2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016B
Jäsenmaksukertymä 3085 3583 3936 3962 3955 3956 3973
Tulos +65 +37 -285 -95 -175 -49 +51
Oma pääoma 1575 1612 1327 1232 1057 1007 1058
Likvidit varat 1806 1670 1053 548 673 786
Henkilöstömäärä 9 14 17 16 15 14 14

(luvut tuhatta euroa, paitsi henkilöstömäärä)

Tarkastele Suomen Golfliitto ry:n tasekirjaa 2015
Lue Suomen Golfliiton vuosikertomus 2015