SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Team Finland liittovalmennusryhmien yleiset valintakriteerit

GolfliittoKilpagolf29. Kesäkuuta 2020

Golfliiton hallitus on vahvistanut valmennusjohdon esityksen tulevien liittovalmennusryhmien valintakriteereistä. Valintaprosessissa yksilöllisellä pelaajaseurannalla on aiempaa suurempi merkitys. Urheilijoita kutsutaan valintaprosessiin avoimen haun sijaan. Lopulliset nimeämiset tehdään amatöörien osalta syyskuun loppuun mennessä ja ammattilaisten osalta, kun kiertueiden pelioikeudet varmistuvat.

Valintaprosessissa arvioidaan urheilusuoritusten lisäksi urheilijan halu ja kyky sitoutua pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen toimintaan, sisältäen omaa taloudellista vastuunottoa. Prosessissa arvioidaan myös urheilijoiden urakehitys suhteessa ikään, tavoitteisiin ja kansainvälisen kilpagolfin tasoon.

Team Finland -liittovalmennus mahdollistaa kansainvälistä kilpailemista, mutta ryhmiin kuuluminen ei tarkoita suoria valintoja edustustehtäviin. Erikseen nimettyihin edustuskilpailuihin (MM, EM ja vastaavat) on olemassa omat, julkiset valintakriteerit.

Team Finland -liittovalmennusryhmien valintaprosessissa painotetaan seuraavia asioita:

  • Kilpailutulokset ja ranking-sijoitukset
    • Seurannassa painotetaan ikäluokka huomioiden kansainvälisiä ja kansallisia kilpailuja ja rankingeja
  • Pelaajaseuranta
    • Seurantaa toteutetaan kotimaisissa sekä kansainvälisissä kilpailuissa ja valmennustapahtumissa.
    • Pelaajan potentiaalia, toimintaa ja yleistä käyttäytymistä arvioidaan kilpailutilanteessa.
    • Seurantaa tekevät Golfliiton valmentajat, valmennustoiminnan asiantuntijaryhmän jäsenet sekä muut valmennusjohdon* erikseen nimeämät henkilöt.
  • Pelitilastot ja harjoittelun seurantaraportit
    • Pelaajien tulee pyydettäessä toimittaa valmennusjohdolle tiedot pelitilastoista sekä harjoittelun seurannasta.
    • Liittovalmennusryhmissä edelliskausilla mukana olleilta pelaajilta tiedot saadaan Golfliiton käyttämien järjestelmien kautta.
  • Sitoutuminen Team Finland -toiminnan arvoihin (Suomalainen, Innostava, Sitoutunut, Urheilullinen)
    • Valintaprosessin aikana valmennusjohto haastattelee potentiaalisia pelaajia ja tekee arviointia urheilijan kyvystä sitoutua toiminnan arvoihin.

* valmennusjohto = valmennustoiminnan vastaavat toimihenkilöt ja ryhmittäin/vastuualueittain kulloinkin sopimussuhteessa olevat liittovalmentajat

TEAM FINLAND VALMENNUSRYHMÄT

  • Olympiaryhmä (valitaan projektiluontoisesti Olympiarankingin voimassaoloaikana)
    • Valituilla urheilijoilla on realistiset edellytykset saavuttaa paikka seuraaviin olympiakisoihin.
    • Toimintaa Olympiaranking –jakson aikana; valmennusleirejä, harjoituksia ja henkilökohtaisten prosessien tukemista
  • Proryhmä (Valinnat tehdään, kun kiertueiden pelioikeudet varmistuvat)
    • Koostuu pelaajista, joilla on joko pelioikeus jollekin kansainväliselle kiertueelle, tai he ovat juuri siirtyneet/siirtymässä amatöörien liittovalmennusryhmistä ammattilaiseksi.
    • Ryhmä on tarkoitettu pääasiassa nuorille (alle 30-vuotiaille) ammattilaisille, kuitenkin enintään 5 vuodeksi. Myös tulorajat on mahdollista asettaa.
    • Pelaajia tuetaan henkilökohtaisissa prosesseissa ja heille tarjotaan Team Finland -asiantuntijapalveluita.
  • Miesten ja Naisten liittovalmennusryhmät (Valinnat vuosittain syyskuun loppuun mennessä)
      • Pelaajat tavoittelevat menestystä ja etenemistä kansainvälisellä tasolla -> TOP50
      • Osalla on tavoitteena ammattilaisgolf lyhyellä aikavälillä ja osa valitsee reitin yliopistogolfin kautta.
      • Pelaajat osallistuvat kansainvälisiin kilpailuihin ja mittaavat tasoaan myös ammattilaiskentillä.
      • Ryhmä on tarkoitettu maamme parhaille alle 25-vuotiaille amatööreille, jotka tavoittelevat ammattilaisuraa.
  • Poikien ja Tyttöjen liittovalmennusryhmät (Valinnat vuosittain syyskuun loppuun mennessä)
      • Urheilijat opettelevat elämään huippu-urheilijan arkea ja hakevat kokemusta kansainvälisestä kilpagolfista sekä sen vaatimuksista
      • Kilpailutuki myönnetään henkilökohtaisen tason ja valmennusprosessin mukaan
      • Ryhmä on tarkoitettu maamme parhaille alle 18-vuotiaille amatööreille, joiden tavoitteena on kansainvälinen kilpagolf.
  • Alueelliset akatemiaryhmät(Valinnat vuosittain syyskuun loppuun mennessä)
    • Toimivat seitsemällä alueella ympäri Suomen.
    • Toiminnassa keskitytään urheilijan elämän perusasioihin ja tutustutaan kansainvälisen kilpagolfin vaatimustasoon.
    • Ryhmät on tarkoitettu alueiden parhaille 10-16 vuotiaille kilpapelaajille

Helsinki 29.6.2020
Juha Juvonen
Suomen Golfliiton kilpaurheilupäällikkö