SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Seuratoiminta vahvistuu Johanna Ahdilla

Pelaajalle27. Marraskuuta 2019

Johanna Ahti, 39, liittyy Golfliiton seuratoimintayksikköön vuodenvaihteessa tittelillä asiantuntija – lajin vetovoima ja golfyhteisöjen tukeminen. Toimenkuvaan kuuluu myös viestinnän ja markkinoinnin tukeminen.

Paikka Golfliitossa aukesi seurapalvelupäällikkö Sami Övermarkin ilmoitettua vaihtavansa vuodenvaihteessa uusiin haasteisiin. Aiemmin syksyllä palkatun Kirsi Erofejeff-Engmanin toimenkuva tarkentuu samalla. Seurapuolen tiimin täydentää Mika Hollo.

”Johannan tulo tuo lisää resursseja etenkin lajin aloittamiseen ja tukitiimin toimintaan. Syksyn aiemman rekryn jälkilämmöillä löytyi onneksi loistava tyyppi ja todellinen seuratoiminnan ammattilainen lyhyellä aikataululla”, toiminnanjohtaja Juha Korhonen kertoo.

Ahdilla on vankka työtausta erilaisista asiakaspalvelutehtävistä liikunta-alalla, myös golfin parista. Golfyhteisöön hän tuli ensimmäisen kerran töihin vuonna 2003, ja pienen suostuttelun jälkeen otti mailat itsekin käteen.

”Aloitin vähän väärinpäin, sillä golfariasiakkaat kannustivat ensimmäisenä kokeilemaan. Mieheni tosin pelasi jo, joten paljoa suostuttelua ei tarvittu. Siitä se sitten lähti”, Ahti kertoo.

Golfin parissa hän innostui nopeasti seuratoiminnasta. Pitkäaikainen ja aktiivinen työ naisten ja junioreiden parissa kotiseurassaan Aurinko Golfissa on palkittu myös seuran pronssisella ansiomerkillä. Isoimpana onnistumisenaan hän pitää tyttögolfin ja perhetoiminnan käynnistämistä ja koordinointia. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta Ahti toimi Aurinko Golfin palkkalistoilla palveluesimiehenä.

Taustaansa hän pitää ehdottomana vahvuutena myös uudessa toimenkuvassaan lajin vetovoiman asiantuntijana.

”Olen toiminut golfyhteisön molemmilla puolilla, sekä työntekijänä että vapaaehtoisena, joten pystyn peilaamaan asioita molemmista vinkkeleistä.”

Ahti haluaa auttaa golfyhteisöjä erityisesti aloittamisen ensiaskeleissa.

”Tärkeintä on miettiä mitä alkeiskurssin jälkeen tapahtuu. On iso kynnys tulla parkkikselta kentälle, jos ei tiedä mitä odottaa ja kenen kanssa pelata. Toki golfyhteisöt ovat erilaisia, mutta uskon voivani tuoda uusia ideoita, vahvistaa jo olemassa olevaa ja ammentaa onnistumisista”, Ahti pohtii.

Vapaa-ajallaan Ahti liikkuu aktiivisesti perheensä kanssa, ja golf kuuluu luonnollisesti ohjelmaan. Omia kierroksia tulee parikymmentä kaudessa. Myös puoliso on töissä golfalalla, mutta puhuttavaa riittää onneksi muustakin.

”Golf kuten muutkin harrastukset käyvät taistelua sohvaa vastaan. Haluaisin tuoda lajista esiin enemmän luontoa ja monipuolisuutta, tämähän käy kaikille lapsista isovanhempiin! Kentällä saa olla hauskaa – meillä junnut saattaa tehdä kärrynpyöriä ennen puttaamista – ei tarvitse olla jäykkis!”, Ahti hymyilee.