SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Vierumäki Finnish Challenge siirtyy heinäkuulle

Kilpagolf11. Lokakuuta 2019

Jo viidettä kertaa järjestettävä Vierumäki Finnish Challenge pelataan kesällä 2020 varhemmin kuin kertaakaan aikaisemmin. Varsinaiset kilpailupäivät ovat 23.–26.7. Tähän mennessä kilpailu on aina käyty elokuun puolella.

Promoottori Jan Ruoho Vierumäeltä on tyytyväinen vahvistettuun ajankohtaan.

”Miesten olympiagolfissa kilpaillaan viikkoa myöhemmin, ja Neste Rally Finland osuu puolestaan sitä seuraavaan viikonloppuun yhdessä naisten olympiagolfin kanssa. Uskon, että päällekkäisyydet välttämällä saamme paikalle suuren määrän kilpagolfin ystäviä aiempien vuosien tapaan. Moni on tuossa vaiheessa vielä lomallakin ja voi nauttia kiireettömästi kilpailusta ja Vierumäen palveluista.”

Suomen Golfliitto jatkaa kilpailun pääyhteistyökumppanina. Sille on toiminnanjohtaja Juha Korhosen mukaan hyvät perustelut.

”Haastajakiertueen kilpailu tukee keskeisellä tavalla ponnistelujamme huippugolfissa. Vierumäen kilpailun ansiosta järjestyneillä kutsuilla kaiken kaikkiaan 18 suomalaispelaajaa pääsi tällä kaudella kokeilemaan iskukykyään ja hankkimaan arvokasta kokemusta haastajakiertueen oakilpailuissa. Erityisesti Antti Ahokkaalle, Roope Kakolle ja Oliver Lindellille Golfliiton hallinnoimat kutsut mahdollistivat varsin kattavan kilpailuohjelman rakentamisen. Aiempina vuosina Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja ovat kutsujen avulla onnistuneet kääntämään uransa uuteen nousuun.”

Vierumäellä suomalaispelaajia oli kilpailussa mukana 15. Parhaimmillaan luku on ollut 27.

Vuoden 2019 voittajaksi nousi portugalilainen José-Filipe Lima

Jan Ruoho toivoo, että kotimaiset lajin harrastajat, golftoimijat, golfyhteisöt ja muut kumppanit saataisiin laajalla rintamalla antamaan oma panoksensa ponnisteluihin yhteisen asian puolesta.

”Meillä on tarjolla matalan kynnyksen Vip- ja Support-paketteja, joilla kilpailupäivistä voi ottaa enemmän irti. Varsinaisessa kumppaniyhteistyössä vaihtoehtoisia kokonaisuuksia löytyy runsaasti, ja yksilöllinen räätälöintikin onnistuu vaivattomasti.”

Pelaajien keskuudessa Vierumäen osakilpailu on otettu innostuneesti vastaan. Sana ainutlaatuisista olosuhteista on kiirinyt, ja tänä vuonna pelaajaluetteloa saattoi luonnehtia tähän mennessä kovatasoisimmaksi. Ensi kesänäkin Vierumäellä nähdään pelaajia maanosan terävimmästä kärjestä tai aivan sen tuntumasta.

Näkyvyyttäkin on kumppaneille tarjolla, Ruoho muistuttaa.

”European Tourilla on laskettu, että Challenge Tourin videotuotannot ja sosiaalisen median päivitykset tavoittivat elokuussa 210 miljoonaa kotitaloutta 147 maassa. YLEn koostelähetyksiä seurasi puolestaan enimmillään hieman yli 200 000 katsojaa. Myös lauantain ja sunnuntai live stream tavoitti hyvin ne golfin ystävät, jotka eivät päässeet paikalle. Luonnollisesti kumppaneille on rakennettavissa monin tavoin näkyvyyttä myös kentällä ja sen tuntumassa, kumppaniyhteistyön muita ulottuvuuksia unohtamatta.”

Perinteistä mediaakin kilpailu kiinnosti yli rajojen. Challenge Tourin tilastojen mukaan kilpailusta laadittiin yhteensä 181 artikkelia eri tiedotusvälineissä.

Haastajakiertueelta nousseet pelaajat pääkiertueella:

* 11 major-voittoa
* 27 pelaajaa maailmanlistan Top 100:ssa
* 31 Ryder Cup -edustusta
* 468 voittoa European Tourilla

Kilpailun kotisivu: www.vierumakifinnishchallenge.fi

Kiertueen kotisivu: www.europeantour.com/challenge-tour/