SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Krista Junkkarille hopeaa naisten EM-kisoissa!

Kilpagolf27. Heinäkuuta 2019

Krista Junkkari on voittanut naisten henkilökohtaisissa Euroopan mestaruuskilpailuissa hopeaa. Jopa mestaruus oli lähellä, kun kaksi pelaajaa pelasi voitosta jatkorei'illä tilanteen ollessa tasan varsinaisten kilpailukierrosten päätyttyä.

Naisten henkilökohtaisista EM-mitaleista pelattiin tänä vuonna Englannissa Parkstone Golf Clubilla 24.-27.7. Neljän päivän aikana pelaajat urakoivat neljä kilpailukierrosta eli yhteensä 72 reikää. 72 reikää ei kuitenkaan riittänyt Europpan mestaruuden selvittämiseen, sillä neljän kierroksen jälkeen samassa lyöntituloksessa 281 (-7) lyöntiä olivat Suomen Krista Junkkari ja Englannin Alice Hewson. Näin ollen Junkkari ja Hewson pelasivat voitosta nainen naista vastaan.

Euroopan mestaruuskilpailuissa pelaajien ollessa tasatilanteessa neljän kierroksen jälkeen, oli voitto tarkoitus ratkaista kolmen uusintaväylän yhteenlasketun tuloksen perusteella. Molempien pelaajien pelatessa kolme uusintaväylää edelleen samaan tulokseen, edettiin sudden death -vaiheeseen. Yhteensä kolmen par-tuloksilla tasatun jatkoreiän ja kahden sudden death -reiän jälkeen Alice Hewson onnistui upottamaan ratkaisevan par -putin ja vei kotiyleisön iloksi mestaruuden ennen hopealle sijoittunutta Junkkaria.

Krista Junkkari pelasi kilpailukierroksensa tuloksiin 69, 68, 75 ja 69 lyöntiä. Kierrostuloksista muodostui Junkkarin kilpailun yhteistulos 281 (-7) lyöntiä, joka alittaa kentän ihannetuloksen seitsemällä lyönnillä. Pitkistä mutta tarkoista lyönneistään tunnettu Junkkari oli syystäkin tyytyväinen suoritukseensa.

”Tein pieniä muutoksia pelisuunnitelmaan ennen finaalikierrosta ja tänään sain lyönnit parempiin paikkoihin ja sitä kautta parempia tuloksia”, analysoi Junkkari uusinnan ratkettua.

”Uusinnassa yritin pitää vain itseni rentona. Yllätyin itsekin, kuinka hyvät hermot minulla oli!”, Junkkari summasi.

Suoraan Vaasan SM-lyöntipelikisoista Englantiin matkannut Junkkari pystyi pitämään yllä jo Vaasassa nähtyä huippupeliään. Junkkarin henkilökohtainen valmentaja Tommi Henttu osasi harjoitusten perusteella odottaa suojatiltaan kovia tuloksia, mutta yllättyi silti positiivisesti EM-kisojen huippumenestyksestä.

”Ennen Vaasan SM-kisoja Krista sai kaksi hyvää treeniviikkoa alle. Silloin oli jo nähtävissä, että jotain isoa on tuloillaan. SM-kisojen mukanaan tuoma itseluottamus kantoi nyt huippusuoritukseen EM-kisoissa”, iloitsi Henttu.

Nyt EM-kisojen jälkeen Junkkari aikoo jatkaa tiukkaa kilpailutahtiaan – Koski-Golfin joukkue puolustaa mestaruutta ensi viikolla käynnistyvissä juniorien joukkue SM-kisoissa ja Junkkari on valittu joukkueensa kapteeniksi. Lisäksi kalenteriin on kirjattu Fujitsu Finnish Junior Tourin osakilpailu Junkkarin kotikentällä Koski-Golfissa sekä Suomen avoin amatöörimestaruuskilpailu The Erkko Trophy Helsingin Golfklubilla Talissa.

Suomen kisakausi päättyy Erkko Trophyyn, jonka jälkeen Junkkaria odottavat uudet haasteet – edessä on muutto Yhdysvaltoihin ja ensimmäinen kausi yliopistogolfia University of North Carolinan joukkueessa.

Aiemmin suomalaisnaisista EM-mitaleille ovat onnistuneet pelaamaan Krista Bakker ja Matilda Castren. Bakker nappasi pronssia Suomen isännöidessä EM-kisoja Aura Golfissa Turussa 2013 ja samaan ylsi Matilda Castren kahta vuotta myöhemmin Murhof Golf Clubilla Itävallassa.

Tulokset: Naisten EM-kilpailut Parkstone Golf Club