SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

EM-joukkuekisat alkavat – miehet puolustavat mestaruutta, naiset Suomen tilastokärkenä

Kilpagolf8. Heinäkuuta 2019

Team Finland-amatöörimaajoukkueet taistelevat tällä viikolla menestyksestä EM-viheriöillä 9.-13.7. neljässä eri maassa – Ruotsissa, Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa. Joukkueiden EM-kilpailut starttaavat tiistaina ensimmäisellä lyöntipeliosuudella.

Joka joukkueessa on kuusi pelaajaa ja kaikissa turnauksissa sama formaatti – kahtena ensimmäisenä päivänä pelataan henkilökohtaista lyöntipeliä, ja viisi parasta tulosta lasketaan kunkin maan yhteistulokseen. 36 reiän lyöntipelitulosten perusteella joukkueet jaetaan ykkös- ja kakkosflightiin siten että kahdeksan parasta ratkaisevat mitalien kohtalon ja loput pelaavat sijoista 9.–16. Torstaista lauantaihin pelataan reikäpelejä ja mitalit ratkeavat lauantaina.

Santeri Lehesmaa, Jonatan Jolkkonen, Veeti Mähönen, Casper Simber, Alex Hietala ja Matias Honkala.

Miehet puolustavina mestareina

Miesten historiallinen EM-joukkuekulta palkittiin viime vuoden golftekona, ja sitä se todella olikin. Nousu 2-divisioonasta suoraan euroopanmestareiksi on vailla vertaansa.

Joukkue on osin uudistunut ammattilaisiksi siirtymisten takia, ja tuoreina kasvoina mukana ovat Alex Hietala ja Casper Simberg. Joukkueiden maailmanranking-vertailussa kärjessä on Englanti, Suomen tilastollinen sijoitus on 11, joten mestaruuden uusimiseen tarvitaan täydellistä suoritusta. Tunnetusti reikäpeleissä voi tapahtuma mitä vain, kunhan paikka 1.flightiin on varmistettu.

Olosuhteet Ruotsin eteläkärjessä ovat harjoituspäivinä olleet kylmät ja kosteat lämpötilan ollessa vain niukasti yli 10 astetta. Kovaa tuulta on luvattu jatkoonkin merenrannalle, joten Ljunghusenin aito links-kenttä tulee olemaan haaste kaikille.

”Äijillä on hyvä fiilis ja henki korkealla. Avauspeli on isossa roolissa tässä tuulessa. Griinin ympärillä työskentely ja pitkät putit pitää myös hoitaa kunnialla, siinä avaimet tähän viikkoon”, valmentaja Pasi Purhonen tiivisti.

Naiset hamuavat mitalipeleihin Sardiniassa

Naiset jäivät viime vuonna niukasti mitalipelien ulkopuolelle sijoittuen lopulta sijalle 7. Tavoitteena on luonnollisesti parantaa sitä. Joukkue onkin pysynyt lähes samana, vain Elina Saksa on noussut mukaan uutena. Pelaajien maailmanrankingeja vertaillessa ennakkosuosikkina lähtee viime vuoden mestari Ruotsi, jonka ykkösnyrkkinä on maailman paras amatööri Frida Kinhult. Suomen sijoitus vertailussa on 8.

Miesten tavoin tuulta on ennustettu reilusti, mutta Italiassa lämpötilat keikkuvat jopa 40 asteessa.

”Kenttä on selkeä. Paljon draivi-wedge -yhdistelmää, joten tulostaso on varmasti kova. Eniten täytyy kiinnittää huomiota energiatasojen ylläpitämiseen kovassa helteessä, ja siihen on valmistautumisessakin panostettu”, pelaajien kapteeni Petra Salko ennakoi.

”Joukkuehenkeä ollaan nostatettu tekemällä kaikki asiat yhdessä!”

Tytöt ja pojat haastajina ja täynnä näyttöhaluja

Tyttöjen kisoissa peliareenana toimii Euroopan parhaiden kentän joukkoon rankattu Parador El Saler. Arvokisojen ensikertalaisia on Suomen joukkueesta puolet. Myös Espanjassa hellettä riittää.

”Kaikilla joukkueilla on haasteita energiatasojen kanssa, valmistautuessa on täytynyt säästää voimia. Tänään käveltiin kenttä pelkästään wedgen ja putterin kanssa”, valmentaja Jussi Pitkänen kertoo.

”Kenttä on upea. Meillä teemana on avaukset peliin ja lähipeli kuntoon. Sitten vaan mennään kovalla luottamuksella, pelihaluja löytyy koko joukkueesta!”

Poikien EM-kisat pelataan Ranskassa Golf de Chantillyn kentällä, joka on toiminut European Tourin näyttämönäkin. Poikien joukkueessa on mukana peräti neljä ensikertalaista.

Perinteisen puistokentän pinnat on melko kovia viime viikkojen helteiden jälkeen, joten rulleja on odotettavissa.

”Avaukset tulevat korostumaan, koska todella pitkää raffia on tarjolla monessa paikassa. Isoille griineille lähestymiset ovat kuitenkin suhteellisen helppoja, jos pääsee tulemaan oikeista suunnista”, kapteeni Eero Kangasniemi kertoo.

”Henki on korkealla ja nälkäiset jätkät odottaa kisan alkua.”

Livescoring ja lähtöajat TÄSTÄ

EM-joukkue miehet – Ljunghusen GC, Ruotsi

Matias Honkala, Nevas Golf
Alex Hietala, Kullo Golf Club
Veeti Mähönen, Peuramaa Golf Hjorthlandet
Santeri Lehesmaa, Tapiola Golf
Casper Simberg, St.Laurence Golf
Jonatan Jolkkonen, Kullo Golf Club

Valmentaja Pasi Purhonen
Kapteeni Matti Lindholm

EM-joukkue naiset – Is Molas Golf Club, Italia

Anna Backman, Kanavagolf
Petra Salko, Aura Golf
Kiira Riihijärvi, Virpiniemi Golf Club
Emilia Tukiainen, Karelia Golf
Daniella Barrett, Aura Golf
Elina Saksa, Aura Golf

Valmentaja Juha Skyttä
Kapteeni Anna-Lena Vilo

EM-joukkue pojat – Golf de Chantilly, Ranska

Sakke Siltala, Kankaisten Golf
Eetu Taivainen, Karelia Golf
Saku Tuusa, Salo Golf
Jesse Saareks, Koski Golf
Eeli Kujanpää, Etelä-Pohjanmaan Golf
Joel Talusén, Tuusulan Golfklubi

Valmentaja Mikael Mustonen
Kapteeni Eero Kangasniemi

EM-joukkue tytöt – Parador de El Saler, Espanja

Kerttu Hiltunen, Tawast Golf
Emilia Torvinen, Lahden Golf
Matilda Gustafsson, Aura Golf
Ada Huhtala, Viipurin Golf
Aada Rissanen, Aura Golf
Matilda Svahn, Virvik Golf

Valmentaja Jussi Pitkänen
Kapteeni Ville Vaimala