SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Kärjessä kuhinaa Kullossa

Kilpagolf27. Huhtikuuta 2019

Kauden ensimmäinen Fujitsu Finnish Junior Tourin osakilpailu käynnistyi Kullo Golf Clubilla aurinkoisessa ja kesäisessä säässä. Keli helli pelaajia, jotka urakoivat kilpailun avauspäivänä 36 reikää. Fujitsu Finnish Junior Tour Invitationalissa mukana on yhteensä 78 pelaajaa, 60 poikaa ja 18 tyttöä.

Molempien sarjojen kärki on tiivis. Poikien sarjaa avauspäivän jälkeen johtaa Koski-Golfin Jesse Saareks kokonaistuloksella -4. Saareks pelasi ensimmäisen kierroksen tulokseen 73 (+1). Toisella kierroksella vauhti kiihtyi ja päivän päätti huipputulos 67 (-5). ”Päivään mahtui kaksi hyvää kierrosta, toisella kierroksella jäivät bogit pois, jolloin tuloskin painui miinukselle”, Saareks summasi päivän päätyttyä. ”Huomenna on tarkoitus jatkaa samaa hyvää tekemistä ja katsotaan sitten, riittääkö se voittoon saakka.”

Toisena kolmen lyönnin päässä tuloksessa -1 on kaksi pelaajaa, St. Laurence Golfin Fred Koskinen sekä Niitvälja Golfin Kevin Jegers.

Poikien sarjaa johtaa Jesse Saareks.

Tyttöjen sarjassa piikkipaikkaa hallussaan pitää Lahden Golfin Emilia Torvinen tuloksella +8. Torvisen kierrokset olivat tasaista peliä, molemmista korttiin kirjautettiin tulokset 76 (+4). ”Peli oli tänään hyvää, pallo pysyi pelissä ja putti toimi. Tavoitteena on jatkaa samaa tekemistä huomenna, niin hyvä tulee”, kommentoi iloinen Torvinen auringon jo laskiessa päivän päättymisen merkiksi.

Toisena vain lyönnin päässä tuloksessa +9 ovat Sarfvik Golfklubin Erika Danielsson sekä Wiurila Golfin Janet Isometsä. Sunnuntain finaalikierroksella on siis odotettavissa tiukkaa taistoa korkeimmasta palkintokorokkeesta.

Emilia Torvinen aloitti vahvasti kauden avauskilpailun.

Toinen kilpailupäivä starttaa sunnuntaina 28.4. klo 8:30. Tyttöjen kärkiryhmä starttaa finaalikierrokselle klo 10:50 tiiltä 1 ja poikien kärkiryhmä klo 11:00.

Linkki livescoreen.