SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfin junioritoiminnan selvitys 2018

Seuroille20. Joulukuuta 2018

Suomen Golfliiton sekä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) yhteistyössä toteuttama selvitys golfseurojen junioritoiminnasta 2018 on julkaistu. Samankaltainen selvitys on tehty myös vuosina 2011, 2012, 2013 ja 2016.

Juniorigolfille on määritelty kolme painopistettä: harrastajien ja ohjatussa toiminnassa olevien määrän kasvattaminen, golfyhteisöjen toiminnan muokkaaminen juniorimyönteisemmäksi sekä lajin kiinnostavuuden nostaminen lasten ja nuorten silmissä.

Vastauksia saatiin 60 seuralta eli 46 % Suomen golfyhteisöistä.

Kokonaisuudessaan golfseurojen juniorijäsenten määrä on pienentynyt. Seuroissa on kuitenkin onnistuttu sitouttamaan nuoria paremmin harrastuksen pariin, sillä harjoittelutoimintaan osallistuvien määrä on hieman kasvanut, etenkin aktiivisten osuus. Kesäkaudella 2016 aktiivisten osuus oli 76% ja 2018 vastaavasti 88%.

”Aktiivisten junioreiden määrä heijastuu myös kilpaileviin. Prosentuaalisesti kiertueilla kilpailevien junioreiden määrä on hieman kasvanut”, Golfliiton nuorisovastaava Sami Övermark kommentoi.

Alle 7-vuotiaiden harrastajien osuudessa on havaittavissa selkeä muutos. Jäsenten määrä on pienentynyt, mutta kesällä toimintaan osallistuvien määrät ovat kasvaneet reilusti ja ylittävät moninkertaisesti rekisterissä olevien jäsenten määrän. Seurat ovat selvästi onnistuneet luomaan matalan kynnyksen toimintaa, jolla perheen pienimmät on houkuteltu mukaan ilman velvoitetta varsinaisesta jäsenyydestä.

”On hienoa, että junioritoiminnasta on myös positiivisia uutisia. Jäsenmäärän väheneminen jo usean vuoden ajan on luonnollisesti vakava ja pohdittava asia. Tarvitsemme uusia ajatuksia ja hihojen käärimistä vuodelle 2019”, Övermark kommentoi.

Muissa ikäluokissa tulokset ovat samankaltaisia kuin edellisessä selvityksessä: harrastajien kokonaismäärä kasvaa 12-16-vuotiaissa, mutta aktiivisten määrä pysyy samalla tasolla. Siirryttäessä 17-21-vuotiaisiin pysyy harrastajamäärä samalla tasolla, mutta aktiivisten osuus tippuu entisestään. Kesä- ja talvikauden harrastusaktiivisuudessa on selkeitä eroja johtuen kilpailevista harrastuksista.

Selvitys korostaa jatkossa myös nuorten osallistamista oman toimintansa suunnitteluun, jotta se oli mielekästä. Erityisesti tyttöjen lajin pariin saamiseen tarvitaan lisää ideoita ja tukea.

Vuoden alusta junioritoiminta siirtyy Golfliitossa Draivia Kouluun-koordinaattori Mika Hollon vastuulle.

Selvitys kokonaisuudessaan on luettavissa TÄÄLTÄ.