SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Hallitus kokoontui 10.10.2018

Seuroille12. Lokakuuta 2018

Toiminnanjohtaja kertoi katsauksessaan yhteistyöneuvotteluista YLE:n kanssa. Työstämme sopimusta YLE:n kanssa, jossa on tarkoitus sopia melko laajastikin golfin näyttämistä YLE:n kanavissa. Keskusteluissa käsiteltiin myös Tokion Olympiagolfin näyttämistä televisiossa.

Olympiaehdokkaiden ensimmäinen tapaaminen pidettiin 26.9. Tilaisuuden tarkoitus oli kartoittaa urheilijoiden tarpeet, jakaa Olympiainfoa ja keskustella toimenpiteistä joilla saavutamme mahdollisimman hyvän menestyksen Tokiossa 2020.

26.9. käynnistettiin myös valmennuksen ja kilpaurheilun ohjausryhmä. Ryhmään kuuluvat Kimmo Yli-Jaskari (Olympiakomitean lajiryhmävastaava), Teemu Laakso (PGA), Mikko Rantanen (ex-kilpapelaaja), Mikko Ilonen (aktiivi kilpapelaaja), Päivi Frantsi (psyykkinen valmennus), Petteri Nykky (valmennus), Osmo Ruuska (SGL:n hallitus) ja Juha Juvonen (SGL:n kilpaurheilupäällikkö). Ryhmän tarkoitus on auttaa ja sparrata liiton operatiivista henkilöstöä onnistumaan omassa työssään.

Ensi vuoden Olympiakomitean Golfin tehostamistukea koskeva kesälajien kehittämis- ja tukiprosessin lajipaneeli oli 3.10. Paneelissa Juha Juvonen esitteli golfin huippu-urheilusuunnitelman päivityksen toimenpiteineen. Esitystä arvioi Olympiakomitean kahdeksan henkinen raati, jossa mukana oli mm. huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki ja golfin lajiryhmävastaava Kimmo Yli-Jaskari. Suomen Golfliiton huippu-urheilusuunnitelman tavoitteena on kansainvälinen huippu-urheilumenestys niin amatööri, kuin ammattilaisgolfissa. Olympiakomitean välitön palaute esityksestä oli positiivista ja kannustavaa kiitoksin siitä, mitä vuodessa on saatu aikaan. Palaute ja päätös tulee marraskuun loppuun mennessä.

Helsingin Golfklubin kanssa on käyty keskusteluja Erkko Trophyn/Finnish Amateur Campionship -kisan kehittämisestä. Neuvottelut jatkuvat osapuolten välillä. Tavoitteena on päästä yhteistyösopimukseen, jolla perinteisen kilpailun kehittäminen ja jatkuvuus voidaan taata.

Todettiin myös harmillinen tosiasia, että Kansainvälinen Paraolympiakomitea ei jatka golfin hakemuksen käsittelyä vuoden 2024 kisojen osalta.

Toiminnanjohtaja kertoi myös, että liiton koskeva ostopalveluviestintäsopimus Otavamedian kanssa päättyy 31.12.2018. Liitolle lähdetään rekrytoimaan omaa tiedottajaa ja viestinnän tekijää lokakuun lopussa. Tarkoitus on, että uusi henkilö aloittaa vuodenvaihteessa.

Hallitus vahvisti seurojen jäsenmäärät, jotka tullaan julkaisemaan pikaisesti alustavan analyysin valmistuttua.

Toiminnanjohtaja esitteli tilannekatsauksen taloudesta sekä ensi vuoden budjetista ja toimintasuunnitelmasta. Budjetti laaditaan tasapainoiseksi eikä jäsenmaksua esitetä nostettavaksi. Toimintasuunnitelmassa kärki tulee edelleen olemaan lajin elinvoiman säilyttäminen ja pelaajamäärän turvaaminen. Hallitus päättää liittokokoukselle esitettävästä toimintasuunnitelmasta ja budjetista kokouksessaan 31.10.2018. Liittokokous tekee päätöksen toimintasuunnitelmasta ja budjetista 24.11.2018 Seinäjoella.

Juha Juvonen esiteli valmennus- ja kilpailujärjestelmän uudistamiseen liittyvän organisaatiomallin, jolla toiminnalliset tavoitteet ja toimenpiteet pystytään toteuttamaan.

Lopuksi toiminnanjohtaja esitteli tilannekatsauksen yhteistyökumppaniverkoston rakentamisessa.

Alueiden katsauksissa kerrottiin, että pääosassa alueita on jo valittu ehdokkaita avoinna oleviin eri hallitustehtäviin.

Seuraava hallituksen kokous on 31.10.