SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Finnish Amateur Championship käynnistyy perjantaina

Kilpagolf23. Elokuuta 2018

Perinteikäs turnaus kerää parhaat amatöörit Taliin jo 53. kerran

Yhteensä 128 pelaajaa, 96 miestä ja 34 naista, kisaa loppuviikolla Erkko Trophyssa eli Finnish Amateur Championshipissa Talissa 24.-26.8.

Ensimmäisen kerran Eljas Erkon lahjoittamasta voittopokaalista pelattiin Helsingin Golfklubilla vuonna 1966. Suomalaisten lisäksi kolmen kierroksen kisassa on mukana 24 ulkomaalaista pelaajaa Islannista, Kolumbiasta, Tanskasta, Itävallasta, Puolasta, Sveitsistä, Venäjältä ja Virosta.

Varmaa on ainakin, että voittajien nimet tulevat vaihtumaan viime vuodesta – 2017 mestareista Karina Kukkonen on jo palannut opiskeluiden pariin Yhdysvaltoihin, ja Juuso Kahlos pelaa nyt ammattilaisena.

Suurimpiin ennakkosuosikkeihin naisissa kuuluu vasta 15-vuotias Kerttu Hiltunen, joka pelaa vahvaa kautta ja on lyönyt tauluun ajoittain todella alhaisia kierrostuloksia. Elokuun alussa Hiltunen nappasi ylivoimaisen voiton English Girls-turnauksessa, ja on saavuttanut monia huippusijoituksia kansainvälisissä kisoissa.

Junioriosastosta myös Krista Junkkari on osoittanut hyviä otteita, edeten viime viikolla British Girlsissa 16 parhaan joukkoon. Kesäkuussa Suomen LETAS-ammattilaiskisassa Junkkari oli 14.

Kovimmalla tasoituksella Erkkoon on ilmoittautunut Kolumbian Silvia Margarita Garces Escalante (+4,0). Mestariehdokkaisiin mielivät lisäksi naisten maajoukkueen Daniella Barrett ja Emilia Tukiainen.

Matias Honkala, Veeti Mähönen, Jonatan Jolkkonen ja Aleksi Myllymäki juhlistivat vielä torstaina heinäkuista EM-joukkuekultaa Golfliitossa.

Miehissä ennakkosuosikin viittaa kantavat EM-kultajoukkueen pelaajat. Neljä joukkueen kuudesta pelaajasta – Matias Honkala, Aleksi Myllymäki, Jonatan Jolkkonen ja Veeti Mähönen – kisaavat Talissa. Nelikko kokoontui torstai-iltapäivänä vielä EM-mitalikahveille Golfliittoon.

Aleksi Myllymäki on keskittynyt treenaamiseen voittoisan joukkuekisan jälkeen.

”Olen pelannut heinäkuussa vain SM-kisat, joten treeniaikaa on riittänyt. Peli on hyvässä kuosissa, innolla odotan starttia – makeeta päästä pelaamaan tauon jälkeen.”

Myllymäki on parhaimmillaan ollut Erkossa sijalla 4. Tavoitteena on luonnollisesti saada nimi mestaruuspokaaliin.

”Talin griinit ovat nopeat ja kaltevat, joten alati saa olla tarkkana. Luvassa on myös kovaa tuulta, välillä metsäisillä väylillä on vaikea tietää mistä suunnasta oikeasti tuulee.”

”Kenttä antaa paljon mahdollisuuksia, mutta helposti saa myös takkiin”, Myllymäki tiivisti kahvittelun lomassa.

Pelit alkavat perjantaina ja lauantaina klo 7.30, viimeinen startti on 14.55. Sunnuntaille jatkavat miehistä 36 ja naisissa 18 parasta pelaajaa. Yleisöllä on avoin pääsy katsomaan.