SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Suomen miehet EM-finaaliin!

Kilpagolf13. Heinäkuuta 2018

Jatkoreiät kutsuivat jälleen monia otteluja, tytöt murskasivat Itävallan

Suomen miehet pelasivat itsensä ensimmäistä kertaa EM-finaaliin Saksassa! Suomi hoiti aamun foresomet kotiin 2-0, ja petasi itselleen parhaan mahdollisen lähtöasetelman iltapäivään. Isäntämaa Saksa vyöryi päälle hurjan kannustuksen saattelemana, mutta suomalaiset kestivät paineet tiukoissa paikoissa. Ensimmäisen pisteen taululle otti Sami Välimäki 4&3-voitollaan. Toista, finaaliin vievää pistettä jännitettiin tasaisissa otteluissa loppusuoralle asti, kunnes Aleksi Myllymäki upotti parin 18.reiälle ja voitti ottelunsa 1/0. Suomi kaatoi Saksan 4-3.

”Vähän sama kaava kuin eilen – joukkuevoitto, joka oli täynnä loistavasti suorituksia”, valmentaja Mikael Mustonen kiteytti.

”Aamun foresome-voitot olivat tärkeitä, pääsimme joukkueena niskan päälle. Iltapäivällä Saksa kiri ja upotti pitkiä putteja, mutta kestimme paineet.”

Otteluita oli seuraamassa ja kannustamassa todella runsas kotiyleisö, joten senkin takia Suomen voitto oli erityinen. Joukkue suuntasi kentältä suoraan lyhyeen fysiikkatreeniin ja valmistautumaan huomiseen koitokseen. Finaalivastus on kovaakin kovempi Englanti, joka voitti lyöntipelikarsinnan Ruotsin kanssa tasatuloksella -27. Englannin ykkösnyrkkejä ovat olleet Matthew Jordan (WAGR 5.) ja Todd Clements (WAGR 12.)

Karina Kukkonen avaamassa.

”Päivät ovat fyysisesti ja henkisesti raskaita, mutta toivottavasti meillä peli vain jatkaa paranemistaan. Englantia vastaan on vain yksi tapa voittaa – pelata todella hyvin”, Mustonen kommentoi.

Suomen naisten joukkue joutui toista päivää peräkkäin nielemään tappion karvasta kalkkia loppumetreillä. Käsikirjoitus pysyi eilisen kaltaisena, ja viimeisessä matsissa Saksan Sophia Zeeb päihitti Anna Backmanin viimeisellä viheriöllä, vaikka Backman oli taistellut itsensä takaa jo tasoihin. Saksa vei ottelun nimiinsä niukasti 3-2.

Voittokkaita olivat eiliseen tapaan vahvasti pelanneet Kiira Riihijärvi ja Emilia Tukiainen. Viimeisenä päivänä Suomi pelaa sijoista 7-8 Irlantia vastaan.

”Tiukka vääntö, olisi voinut kääntyä kummin päin tahansa. Saksa upotti pitkän putin 17. ja sai momentumin itselleen. Kiiralta ja Emilialta jälleen huippupelit”, Pasi Purhonen kommentoi.

Myös pojille kirvelevä tappio, tytöt murskasivat vastustajansa

Tsekissä poikien ottelu Hollantia vastaan venyi äärimmäisen tiukalle. Single-reikäpelien päättyessä tasan 2-2, ratkaisu siirtyi foresome-pariin Oscar DarlingtonMarkus Luoma. Nelinpeli jatkoi tahkoamistaan kuusi jatkoreikää, kunnes Hollanti selviytyi voittajaksi.

Pisteet omista otteluistaan ottivat Jaapo Jämsä ja joukkueen kärkipelaajaksi noussut Saku Tuusa.

Kirvelevästä tappiosta huolimatta mieliala on pysynyt korkealla, ja katseet on siirretty viimeiseen otteluun sijoista 11-12 Ranskaa vastaan.

”Tiukka ja hauska matsi tänään, mutta Hollanti oli tuuman parempi”, Juha Skyttä kommentoi. 

Tyttöjen joukkue puolestaan ei antanut Itävallalle minkäänlaisia mahdollisuuksia, vaan hallitsi peliä alusta asti ja nuiji taululle lukemat 4,5-0,5. Selvimmät lukemat vastustajistaan tekivät Elina Saksa (6&5) ja Krista Junkkari (6&4).

Lisähymyn huulille toivat joukkueiden lisäpanoksena olleet jäätelöt, jotka Itävallan valmentaja pääsi tarjoamaan suomalaisille klubitalolla.

”Pelasimme loistavaa golfia, ja onnistuimme pelijärjestyksessäkin. Tästä on hyvä jatkaa viimeiselle kierrokselle, ja varmistaa 13.sija”, päävalmentaja Fredrik Jendelid kertoo.

 

Suomen joukkueiden tulokset:

EM-joukkue naiset
Livescore: http://www.ega-golf.ch/event/2018-european-ladies-team-championship

SUOMI –  SAKSA 2 -3

Petra Salko-Daniella Barrett, tappio 4&3
Kiira Riihijärvi, voitto 3&2
Emilia Tukiainen, voitto 3&2
Karina Kukkonen, tappio 4&3
Anna Backman, tappio 19th
Valmentaja Pasi Purhonen

EM-joukkue miehet
Livescore: http://www.ega-golf.ch/golfbox-result-widget/1635016#/competition/1620994/teammatch/200950

SUOMI – SAKSA

Matias Honkala- Aleksi Myllymäki, voitto 19th
Veeti Mähönen- Sami Välimäki, voitto 4&3
Sami Välimäki
, voitto 4&3
Matias Honkala, tappio 4&3
Veeti Mähönen, tappio 20th
Santeri Lehesmaa, tappio 21st
Aleksi Myllymäki, voitto 1/0
Valmentajat Mikael Mustonen ja Matti Lindholm

EM-joukkue tytöt
Livescore:https://www.golfbox.dk/app_livescoring/tour/?language=1035#/competition/1644747/teammatch/201038

SUOMI – ITÄVALTA 4,5-0,5

Emilia Torvinen-Aada Rissanen, voitto 4&2
Elina Saksa
, voitto 6&5
Krista Junkkari
, voitto 6&4
Erika Danielsson, E
Kerttu Hiltunen, voitto 4&2
Valmentaja Fredrik Jendelid

EM-joukkue pojat
Livescore:https://www.golfbox.dk/app_livescoring/tour/?language=1030#/competition/1632969/teammatch/200986

SUOMI – HOLLANTI
Oscar Darlington- Markus Luoma, tappio 24th
Saku Tuusa, voitto 2&1
Eemil Alajärvi, tappio 3&2
Sakke Siltala, tappio 19th
Jaapo Jämsä, voitto 2&1
Valmentaja Juha Skyttä