SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

URA:n opiskeluapuraha haettavissa syyskuun ajan

Seuroille1. Syyskuuta 2016

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahat lukuvuodelle 2016–17 ovat haettavana syyskuun ajan.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

Lukuvuodelle 2015–16 URA-säätiö jakoi yhteensä 138 000 euroa kuudellekymmenelleyhdeksälle opiskelevalle urheilijalle.

URA-apurahan suuruus on 2000 euroa ja se maksetaan kahdessa osassa, joulukuussa 2016 ja huhtikuussa 2017. Opiskeluapurahaa lukuvuodelle 2016–17 voi hakea sähköisellä hakulomakkeella. Hakuaika päättyy 30.9.

Tarkemmat hakukriteerit ja apurahan myöntämisperusteet löytyvät URA-säätiön nettisivulta.