SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Kevään liittokokous pidettiin onnistuneesti etänä

Seuroille13. Kesäkuuta 2020

Korona ja lajin digitalisoituminen toistuivat puheenvuoroissa

Golfliiton kevään liittokokous pidettiin lauantaina 13.6. Helsingissä. Liittokokous pidettiin ensimmäistä kertaa hybridikokouksena, jossa suurin osa osallistujista oli mukana etäyhteyden kautta ja paikalla vain muutamia osallistujia.

Golfliiton puheenjohtaja Hanna Hartikainen avasi kokouksen kertaamalla mennyttä golfvuotta. Hän nosti isona onnistumisena esiin toimialajärjestöjen ensimmäisen yhteisen strategiatyön aloittamisen, mikä lujittaa yhteistyötä entisestään ja jatkaa Suomi Golfin toiminnan kehittämistä. Strategian on tarkoitus valmistua syksyllä.

Esityksessään Hartikainen puhui myös koronapandemian vaikutuksista golfiin – niin hyvistä kuin huonoistakin. Positiivista on luonnollisesti lajin suosion lisääntyminen turvallisena liikuntamuotona poikkeusoloissakin. Hartikainen kiitti kaikkia golfareita ja golfyhteisöjä ohjeistusten erinomaisesta noudattamisesta.

”Myös Suomi Golfin edelläkävijyys lajin digitalisoimisessa mahdollisti osaltaan vastuullisen pelaamisen, ja siihen panostetaan jatkossakin”, Hartikainen kertoo.

Toiminnanjohtaja Juha Korhonen kertasi vuoden 2019 kohokohdat vuosikertomuksesta. Vuosi oli täynnä tapahtumia ja onnistumisia monella eri alueella, näkyvimpänä ydintavoitteen eli jäsenmäärän kasvaminen muutaman vuoden tauon jälkeen. Panostukset digitaalisuuteen sekä viestintään ja markkinointiin tulevat olemaan painopisteinä jatkossakin, jotta golfin elinvoima pidetään yllä. Golfin näkyvyyteen ja julkisuuskuvaan vaikuttaa merkittävästi myös kilpagolfin menestys, jota suomalaiset saavuttivat jälleen hienosti. Ilahduttavaa oli etenkin nuorten esiinmarssi niin amatööri- kuin ammattilaispuolellakin, sekä tietysti Mikko Korhosen ET-voitto.

Korhonen iloitsi myös golfyhteisöille suunnatun tukitiimitoiminnan käynnistämisestä, ja siitä saadusta positiivisesta palautteesta.

”Uskon, että hyvät tulokset ja positiiviset signaalit ympäri Suomea heijastuvat suoraan yhteistyön lisääntymisestä ja lujittumisesta niin toimialan sisällä kuin golfyhteisöjen välilläkin”, toiminnanjohtaja Juha Korhonen tiivisti.

Talouspäällikkö Teemu Savolainen esitteli Golfliiton tilinpäätöksen ja tärkeimmät huomiot taloustilanteeseen liittyen. Golfliiton talous on hyvässä kunnossa, ja kassan tilanne on vahva pienestä tilikauden alijäämäisestä tuloksesta huolimatta. Tämä on mahdollistanut investoinnit etenkin digitaalisuuteen ja IT-järjestelmien päivittämiseen.

Talouden jälkeen siirryttiin Golfliiton toimintasääntöjen pieniin muutosehdotuksiin, jotka hyväksyttiin yksimielisesti. Toimintasääntöjä modernisoitiin, ja niihin lisättiin Suomen Olympiakomitean hyväksymät eettiset säännöt ja antidoping-asiaa. Lisäksi tehtiin pieniä tarkennuksia Golfliiton jäsenyyden ehtoihin.

”Historiallinen etäkokous toimi erinomaisesti ja kaikki meni sujuvasti. Kiitokset myös kaikille osallistujille, ensimmäinen kerta tämä oli kaikille osapuolille” puheenjohtaja Hartikainen summasi.

Syksyn liittokokous järjestetään 28.11. Tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin, ja mahdollista on myös etäkokouksen pitäminen.