SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Kanavagolf ja Asikkalan kunta tekivät ainutlaatuisen yhteistyösopimuksen

Seuroille26. Helmikuuta 2016

Koko Asikkala Golfaa -hankkeen myötä tasoitetaan kuntalaisten ja kesäasukkaiden tietä ryhtyä golfin harrastajiksi.

Asikkalan Kunta ja Kanavagolf Vääksy Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen Kanavagolfin 4-reikäisen par 3-kentän vapaasta käytöstä Asikkalan kuntalaisille ja sen kesäasukkaille kaudeksi 2016. Kentän käyttö on heille kokonaan ilmaista, ja Kanavagolf tarjoaa myös mailat veloituksetta käyttöön.

Kenttäyhtiön toimitusjohtajan Mika Mäkisen mukaan kyse on markkinointitoimenpiteestä.

”Päädyimme tällaiseen ratkaisuun, koska vanhat temput eivät enää riittäneet. Meillä oli viime kaudella ilmaisia golfiin tutustumistilaisuuksia, ja tulokset olivat rohkaisevia”, hän sanoo.

”Jäsenmäärän nettolisäys oli 70 henkilöä, mutta se ei vielä näkynyt yhtiön kassassa. Suurin osa uusista pelasi pelilipuilla, eikä varsinaisia pelioikeuksia suuremmin hankittu. Kaudella 2016 uskomme tilanteen heidän osalta muuttuvan. Olemme toki iloisia kaikista meille tulevista pelaajista, menivätpä he kentälle sitten minkälaisella mandaatilla tahansa.”

Yhteistyösopimuksen ideoinnin toinen keskeinen syy liittyy Mäkisen mukaan siihen, että Kanavagolfin par 3 -kentän käyttöaste on ollut vähäistä.

Opetuksen ja rekisteröinnin kautta kentälle

Pelaaminen edellyttää suorituspaikan käyttäjältä osallistumista Kanavagolfin järjestämään noin neljän tunnin golfopetukseen. Golfopetus on niin ikään maksuton ja siinä pelaaja saa riittävät tiedot ja taidot suorituspaikan käyttöön. Pelaaminen edellyttää myös rekisteröitymistä Kanavagolfissa golfopetuksen yhteydessä. Kanavagolf myös vakuuttaa pelaajat.

”Järjestämme pelaajille tunnin pituisen teoriakoulutuksen ja jaamme runsaasti itseopiskelumateriaalia. Koulutusta voisi kutsua kokonaisuudessaan par 3 -kentän green cardiksi.”

Uusien pelaajien mukaantulo edellyttää tietysti valvontaa, ja tähän liittyen Mäkinen on ollut yhteydessä Kanavagolfin eri toimikuntiin.

”Olen herätellyt keskustelua kummitoiminnasta ja toivonut että toimikunnat olisivat aktiivisia. Jos uusien pelaajien joukossa on esimerkiksi 30 naista, se on mitä otollisin paikka naistoimikunnalle ottaa tilanne haltuun.”

Koska kiinnostuneita ”parkolmoslaisia” saattaa tulla paljonkin, Kanavagolf on halunnut varautua kysyntään riittävällä määrällä välineitä.

”Jäsenet ovat hienosti mukana hankkeessa ja he ovat luovuttaneet vanhoja käyttökelpoisia mailoja aloittelijoiden käyttöön. Meillä on koossa nyt noin 200 mailaa ja 20–30 bägiä. Niistä pystyy rakentamaan kolmisenkymmentä käyttökelpoista settiä.”

Asikkalan tapaisessa varsin harvaanasutussa kunnassa sijaitsevan golfkentän on vaikeampi houkutella suuria harrastajamääriä kuin lähellä isoa taajamaa sijaitsevan kentän.

”Lähikentät eli Lahden Golf ja Messilä ovat lähtökohtaisesti erilaisessa kilpailutilanteessa kuin me. Nämä seurat elävät paikkakuntalaisista golfareista, mutta meidän pelaajistamme vain reilu kolmasosa on asikkalalaisia. Monelle 20 minuutin ajomatka Lahdesta Kanavagolfiin on kynnyskysymys, joten joudumme hankkimaan nämä ’puuttuvat’ 60 prosenttia ensijaisesti lähempää”, Mäkinen sanoo.

”Pelaajamäärän lisäystä miettiessämme päätimme keskittyä asikkalalaisiin, ja siitä tämä koko hanke jalostui.”

Kunta saa jälleen sulan hattuunsa

Mäkinen kertoo, että paikallinen lehti pääsi lipsauttamaan tiedon Kanavagolfin ja kunnan yhteistyöstä liian aikaisin. Sittemmin osoittautui, että siitä syntyikin vain hyvää positiivista hälyä lähiympäristössä.

”Asikkala palkittiin Urheilugaalassa terveysliikunnasta. Täällä poistettiin syksyllä 2015 kaikista kunnan omistamista liikuntatiloista pitkäaikaisen liikuntakäytön käyttömaksut kuntalaisilta. Tämä sopii mainiosti saamaan teemaan meidän sopimuksemme kanssa.”

Mäkisen mukaan Kanavagolf odottaa tulevalla kaudella maisemiinsa 100–200 yhteistyön kautta tulevaa aloittelijaa, joiden odotetaan pelaavan par 3 -kentällä keskimäärin viisi kierrosta.

”Jotkut pelaavat tietysti paljon enemmän ja toiset vain kerran. Lähtökohta on se, että nälkä kasvaa syödessä, ja sitä mukaa heitä saadaan kiinnostumaan pelaamisesta isolla kentällä.”

”Kun itse aloitin golfin 25 vuotta sitten, green card -kurssi ei ollut samanlainen välttämättömyys kuin nykyään. Säännöt opiskeltiin itse ja rangella treenattiin itsekseen. Sitten lyöntikokeiden jälkeen suoritettiin pelikoe. Green card -kurssin hinta tuo lisäkustannuksia aloittelevalle harrastajalle. Kurssi itsessään sisältöineen on hintansa väärti, mutta joillekin aloittelijoille taloudellisesti ylivoimainen.”

Mäkinen sanoo, että riittävän pelituntuman par 3 -kentältä saaneille kehitetään oma ”kevyt green card -testi”, joka sisältää pelikokeen lisäksi sääntökokeen. Tämä seuran pron järjestämä testikokonaisuus maksaa 50 euroa.

”Sen ei pitäisi olla liian kallis, yritämme madaltaa aloittamisen kynnystä kaikilla mahdollisilla tavoilla.”

”Kunnan merkitys korostuu myös tiedottamisessa. Koska palvelun tarjoajana esiintyy kunta, on se varmasti helpompi vastaanottaa kuin olisimme tehneet sen itse kaupallisena toimijana. Arviolta puolet kyläläisistä ei ole vieläkään käynyt Kanavagolfilla.”

”Näemme tämän hyvänä mahdollisuutena myös klubin ravintolalle, joka on nykyään kenttäyhtiön hallinnassa. Asikkalassa ei ole paljon ravitsemusliikkeitä, joten toivomme yhteistyön kautta ihmisten rohkaistuvan tulemaan meille kahville tai lounaalle, vaikka itse laji ei kiinnostaisikaan.”

Sopiva paikka karistaa turhat mielikuvat

Asikkalan kunnan vapaa-aikapäällikön Matti Kettusen mielestä yhteistyö Kanavagolfin kanssa on loistava lisä kunnan ilmaiseen liikuntatarjontaan.

”Golf on mitä parhain peruskuntoa ylläpitävä laji, joka soveltuu kaikenikäisille. Kunnan puolelta toivotaankin, että kuntalaiset nyt karistavat golfiin mahdollisesti liittyvät elitistiset mielikuvat ja lähtevät sankoin joukoin tutustumaan lajiin”, hän sanoo.

”Suomessa ei tietämämme mukaan ole toista kunnan tarjoamaa ilmaista golfkenttää, joten siinäkin mielessä kyseessä on ainutlaatuinen mahdollisuus”, hän jatkaa.

Mäkinen mainitsee myös, että paikallisen yläasteen ja lukion liikunnanopettajien kanssa on keskusteltu green cardin suorittamisesta liikunnan valinnaiskurssin viimeisessä jaksossa. Tätä hän pitäisi erittäin tervetulleena, sillä Kanavagolfissa toivotaan erityisesti nuoria lajin pariin.