SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfliitto tiedottaa: Hallitus kokoontui

Seuroille23. Toukokuuta 2018

Suomi Golfin brändiuudistus etenee, samoin eBirdien ja Golf GameBookin yhteistyö.

Suomen Golfliiton hallitus kokoontui tiistaina 22.5. vuoden viidenteen kokoukseen. Kokouksen aluksi puheenjohtaja Hanna Hartikainen toi terveisiä kentältä; kausi on alkanut hyvin ja kentät ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa.

Outi Kunttu esitteli kokouksen aluksi kenttien ja seurojen muistamisen ohjesäännöt. Päätettiin junioritoiminnan stipendeistä, joilla seuroja muistetaan täyskymmensyntymäpäivinä. Golfliiton hallitus toivoo, että seurat viestivät liittoa siitä, mihin raha on käytetty.

Toiminnanjohtaja Juha Korhonen kävi katsauksessaan läpi, miten ensi vuoden toiminnan suunnittelu lähtee liikkeelle toukokuun lopussa. GDPR-ohjeistus ja materiaali on mennyt seurojen käyttöön toukokuun aikana. Mika Hollo aloittaa elokuun alussa Draivia Kouluun -koordinaattorina Liisa Ruudan siirtyessä toukokuussa uusiin haasteisiin. Draivia Kouluun -ohjelma aloitettiin syksyllä 2016 alakouluille ja vuonna 2017 se laajennettiin myös yläkouluille. Juha kävi läpi myös toukokuun Pelaaja Ensin -tuloksia. Tulokset kertovat, että pelaajat ovat olleet tyytyväisiä kenttien kevätkuntoon.

Kuten kevään aiemmissa kokouksissa, myös tällä kertaa käytiin läpi viestinnän 2020 tahtotilaa. Golflehden kilpailutus etenee ja päätös tehdään hallituksen seuraavassa kokouksessa 4.6.

Seuraavaksi Emilia Ottela kävi läpi Golfliiton talouskatsauksen; talous on tasapainossa ja budjetissa. Talouden jälkeen siirryttiin GameBook-yhteistyön tilannekatsaukseen. Projekti etenee alkuperäisessä aikataulussa ja ensimmäinen päivitys tulee kesäkuun alussa. Tämä ei vaadi pelaajilta mitään muuta kuin nykyisen sovelluksen päivittämisen. Ensimmäisessä versiossa eBirdiessä on tutut ominaisuudet, jonka lisäksi pelaaja pääsee siirtymään eBirdien ja GameBookin välillä. Tasoituksen päivitys suoraan eBirdiestä/ GameBookista tulee sovelluksen seuraavassa kehitysvaiheessa myöhemmin tämän kauden aikana. Lisätietoja projektin etenemistä ebirdie.fi.

Yksi Golfliiton kevään isoista projekteista on brändiuudistus. Brändiuudistus alkoi keväällä kattavalla taustaselvityksellä, josta lähdettiin rakentamaan bränditarinaa, johon myös tuleva visuaalinen ilme pohjautuu. Brändiuudistusta jatketaan ja uudistettu brändi on tarkoitus esitellä syyskuussa Golfliiton yhteistyökumppanitapahtuman yhteydessä. Brändiuudistuksen tavoitteena on uudistaa koko lajin brändi, ei vain Golfliiton. Brändityön tuloksena saatu materiaali tulee myös Golfyhteisöille lajimarkkinointi- ja viestintäkäyttöön.

Kokouksen lopuksi kuultiin alueiden katsaukset. Pohjoisessa pidettiin toukokuun puolivälissä aluekokous Kalajoella, jossa paikalla oli 25 henkilöä. Pohjoisessa kentät ovat pääsääntöisesti talvehtineet hyvin. Pohjanmaalla aluekokous pidetään perjantaina 25.5. Itä-Suomessa kentät ovat myös talvehtineet hyvin ja kierrosmäärät ovat kasvaneet viime vuodesta huomattavasti. Lounais-Suomessa pidetään vapaamuotoinen golfpäivä ennen juhannusta ja varsinainen alueen kokous syksyllä. Myös Uudellamaalla kentät ovat hyvässä kunnossa ja pelikausi on lähtenyt aktiivisesti käyntiin.

Alueiden katsausten jälkeen hallitus käsitteli vielä Golfliiton yhteistyökumppanuuksien tilanteen.

Seuraava hallituksen kokous pidetään 4.6., jolloin suurin päätösasia on Golflehden kilpailutuksen ratkaisu.