SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Suomi Golfin koulutus uudistuu

Pelaajalle16. Joulukuuta 2019

Annika Nykäsestä tulee koulutusvastaava

Suomi Golf haluaa uudistaa koko toimialan koulutusrakenteita. Sami Övermarkin vaihtaessa uusiin haasteisiin siirtyvät koulutus ja sen kehittäminen Golfliiton kilpailukoordinaattori Annika Nykäselle, joka jatkossa vastaa kilpailuihin liittyvistä asioista sekä koulutuksesta.

”Olen todella innoissani, että voin jatkossa käyttää aikaani kahteen itselleni tärkeään asiaan – kilpagolfiin sekä oppimiseen. Pääsen hyödyntämään pedagogista taustaani vieläkin tehokkaammin, ja tavoitteina ovat esimerkiksi verkko-oppimisen ja mentoritoiminnan jalkauttaminen Suomi Golfin koulutuksiin. Minulla on vankka pohja mentoritoiminnan kehittämisestä opettaja-ajaltani, ja toivonkin, että saamme siitä hyvän lisukkeen myös Suomi Golfin koulutuksiin”, Nykänen kertoo.

Tuomarikoulutuksen polkua on jo alettu kehittämään, ja aikaisemmat seura- ja aluetuomarikurssit yhdistyvät yhdeksi verkko-oppimisympäristössä suoritettavaksi kokonaisuudeksi. Kurssi-ilmoittautumiset sekä lisätiedot julkaistaan alkutalvesta 2020 ja tavoitteena on, että oppimisympäristö saadaan auki maaliskuun 2020 aikana.

Golfyhteisöt voivat jatkossakin tuttuun tapaan tilata sääntöiltoja jäsenistölleen, mutta kaikki tuomarikoulutukseen liittyvä siirtyy uuteen muotoon. Sääntöiltoja voi tilata seuraavilta henkilöiltä: LISTA.

Myös ohjaaja- ja valmentajakoulutusta tullaan jäsentelemään uudestaan, ja tästä tiedotetaan vuoden 2020 alussa. Tavoitteena on, että koulutuspolku yksinkertaistetaan ja osa opiskelusta tapahtuisi verkko-oppimisympäristössä.

”Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että kaikki golfin toimialan jo olemassa olevat sekä tulevaisuudessa syntyvät koulutukset saataisiin samaan paikkaan ja helposti ihmisten saataville”, Nykänen visioi.

Lisätietoja: Annika Nykänen, annika.nykanen@golf.fi