SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golflehden digilehti kaikkien Golfpiste.com:iin kirjautuneiden luettavissa

PelaajalleSeuroille17. Maaliskuuta 2016

Kauden uudet välineet ja lähestyvät olympialaiset ovat vahvasti esillä keskiviikkona ilmestyneessä Golflehdessä.

Golfkärpänen surisee kevään myötä jo kovaa ja kenttien avautumista odotellaan. Moni hivelee jo mailojaan ja varmasti pohtii, mitä uusia välineitä pitäisi hankkia.

Golflehden vuoden kakkosnumeron teemana ovat välineet ja laajassa välinekatsauksessa käydään läpi, millaisia uutuuksia löytyy eri mailakategorioista. Monet mailamerkit ovat parannelleet entisiä ominaisuuksia, mutta joukkoon mahtuu myös ilahduttava määrä täysin uusia innovaatioita.

Draivereissa on kiinnitetty paljon huomiota mailan lavan aerodynamiikkaan, painoon ja painopisteen säädettävyyteen. Rautamailoissa on keskitytty lyöntipinnan ohentamiseen, anteeksiantavuuteen ja tuntumaan. Kaikkiin mailoihin on tullut entistä enemmän eksoottisia metalleja ja muita materiaaleja.

Perinteinen Golf Digestin ”välineraamattu” Hot List julkaistaan kohta omana digilehtenään. Siinä käydään yksityiskohtaisesti läpi kunkin kategorian kauden parhaat mailat – joita on kaikkiaan 111.

Hot Listiä ja toistaiseksi myös Golflehden digilehteä pääsee lukemaan ilmaiseksi kirjautumalla uudistuneille Golfpiste.com -sivuille. Kirjautumalla pääsee hyödyntämään myös sivuston muita palveluja.

Olympialaiset golfin suuri mahdollisuus

Elokuun 5. päivänä alkaviin Rio de Janeiron olympialaisiin on enää 141 päivää aikaa. Golfin paluu olympiaperheeseen tapahtuu vajaan viikon kuluttua avajaisista, 11. elokuuta, jolloin alkaa miesten olympiaturnaus.

Lehden pääjutussa haastateltu Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen, urheilun todellinen moniottelija ja myös innokas golfari, odottaa golfilta Riossa paljon.

”Golf tarvitsee olympiakisoja ja olympiakisat tarvitsevat golfia. Golf kattaa harrastuksena suuren osan maapallon pinta-alasta ja saa maailmanlaajuisesti jo kohtuullisen paljon huomiota. Kaupallisena tuotteena ja tv-lajina golf on erityisen kiinnostava, ja lajin huippunimet kuuluvat maailman seuratuimpien urheilijoiden joukkoon”, toteaa Nieminen, joka aikoo olla paikalla todistamassa golfin paluuta olympialaisiin.

Tutustu Golflehden digilehteen nro 2/2016