SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

WADA julkaisi vuoden 2015 doping-tilastot: golfareille neljä käryä

KilpagolfMuut uutiset11. Huhtikuuta 2017

Golf on dopingin suhteen erittäin puhdas urheilumuoto. Vuoden 2015 tilastoissa synkin laji on kehonrakennus. Eniten doping-rikkeitä todettiin venäläisurheilijoiden näytteissä.

World Anti Doping Agency eli WADA julkaisi viime viikolla tilastonsa vuoden 2015 dopingtilastoista. Kaikkiaan näytteitä analysoitiin 229 412, joista 2522 oli positiivisia. Näistä 1649 johti rangaistuksiin ja kilpailukieltoihin.

Golfissa testinäytteitä analysoitiin 417. Näytteistä 10 todettiin positiivisiksi, ja kaikkiaan neljän urheilijan tapauksessa päädyttiin sanktioihin. Kolmen tapauksen kohdalla rangaistuksia ei langetettu ja yhdessä tapauksista taustalla oli terveydellinen syy. Lisäksi kahden tapauksen käsittely on yhä kesken.

Golfiin liittyvistä sanktioiduista doping-tapauksista kaksi kirjattiin eteläafrikkalaisille urheilijoille, yksi venezuelalaiselle ja yksi japanilaiselle golfarille.

1649 sanktioidusta dopingrikkeestä 1304 langetettiin miespuolisille urheilijoille ja 345 naisille. Sanktioita kirjattiin 122 eri kansallisuuksien urheilijoille 85 eri urheilulajissa.

Eniten dopingrikkeitä todettiin kehonrakennuksessa (270). Yleisurheilu (242), painonnosto (239) ja pyöräily (200) rikkoivat nekin 200 käryn rajan. Jalkapallossakin käryjä kirjattiin kaikkiaan 108 kappaletta.

Doping-keskustelussa 200-luvun alkupuolella otsikoissa hehkunut maastohiihto sen sijaan on onnistunut kitkemään doping-ongelman perin tehokkaasti, eikä vuonna 2015 käryjä löytynyt kuin seitsemän kaikkiaan 2732 näytteestä.

Yksittäisistä maista eniten doping-rikkeitä löytyi venäläisurheilijoiden näytteistä, kaikkiaan 176 kappaletta. Yli sata käryä kirjattiin myös Italian (129) ja Intian (117) urheilijoille.

Suomalaisurheilijoita kärysi viisi. Kehonrakennuksessa ja painonnostossa rikkeitä ilmeni kaksi kummassakin, jääkiekossa puolestaan yksi.

Lue WADA:n raportti kokonaisuudessaan.