SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Mähösellä ja Nuutisella parhaat startit Aura Golfin SM-kilpailuissa

Kilpagolf18. Heinäkuuta 2018

Helteinen sää ei hyydyttänyt pelureita, vaan Aura Golfissa nähtiin hyviä tuloksia.

Suomen miesten Euroopan mestaruusjoukkueen kulmakiviin lukeutunut Veeti Mähönen ei turhia arastellut lyöntipelin SM-kilpailuiden avauspäivänä Aura Golfissa, vaan hän iski tauluun kivikovan 65 (-6) lyönnin kierrostuloksen. Ilman bogeyja kierroksensa selvittänyt Mähönen otti tukevan otteen kuljettajanpaikasta heti avauspäivänä, sillä hänellä on kolmen lyönnin johto toisena olevaan pelaajakatraaseen.

Toisella sijalla onkin tunkua, sillä Juuso Kahlos, Lauri Ruuska, Jonatan Jolkkonen, Tuomas Salminen, Alex Hietala ja Juhana Kukkonen pelasivat kaikki tuloksen -3. Eli kärjessä on sopiva sekoitus nuoria amatöörejä (Mähönen, Jolkkonen, Hietala) ja hieman kokeneempia ammattilaisia (Kahlos, Ruuska, Salminen ja Kukkonen).

Mähösen reseptit avauspäivän onnistumiselle piilivät tarkkuudessa pelin kaikilla osa-alueilla.

”En tehnyt yhtään virhettä. Löin kaksi huonoa lyöntiä, mutta korjasin ne heti hyvillä paluulyönneillä. Paljon hyviä lyöntejä”, Mähönen tuumasi päivän peliesityksestään.

Euroopan mestaruus on tuonut varmasti jokaiselle kultajoukkueen jäsenelle lisää luottoa omaan tekemiseen, ja sen Mähönenkin vahvistaa.

”Totta kai itseluottamus on hyvä. Pelasin hyvää golfia siellä viisi päivää kovia kavereita vastaan. Nyt on kiva pelata taas kotimaassa, kun pääsee pelaamaan taas mukavuusalueella. Tuntuu kivalta”, Peuramaa Golfia edustava Mähönen sanoi.

Nuutisen tahtiin lähdettiin liikkeelle

Naiset lähtivät kentälle vasta keskiviikkona iltapäivällä, ja kentälle päästyään taistelu kärkipaikasta oli tiukkaa. Nokia River Golfin Elina Nummenpää oli kierrostaan jo neljä alle parin 11 pelatun reiän jälkeen, mutta loppukierrokselle tulleet viisi bogeya veivät Nummenpään kokonaistuloksen +1:een, jolla hän on kilpailussa tällä hetkellä jaetulla kolmannella sijalla yhdessä Petra Salkon kanssa. Toisena oleva Emilia Tukiainen kiersi kentän 70 (-1) lyönnillä.

Sanna Nuutinen ei Turun helteistä hätkähtänyt, vaan löi tauluun naisten kilpailun päivän parhaan tuloksen, 69 lyöntiä. Kuva Iida-Lotta Juura.

Parhaiten avauspäivästä selvisi kuitenkin Keimola Golfin Sanna Nuutinen, jonka tulos Aura Golfin kauniilla puistokentällä oli 69 (-2) lyöntiä. Vuonna 2014 ammattilaisuransa aloittanut Nuutinen oli kierroksen päätyttyä erityisen tyytyväinen puttityöskentelyynsä.

”Puttasin todella hyvin. En tehnyt isoja virheitä greeneillä”, Nuutinen sanoi.

Turussa on viime päivinä nautittu yli 30 asteen helteistä, ja keskiviikkonakin ilma oli todella kuuma, mutta Nuutista se ei suuremmin häirinnyt.

”Pelasimme pari viikkoa sitten Thaimaassa, jossa oli todella tukalan kuuma. Tämä oli siihen verrattuna jopa viileä ilma. Mutta kyllä tänäänkin piti pitää nestetasapainosta huolta, mutta nyt kierroksen jälkeen särkee vähän päätä, eli ei tullut siltikään juotua tarpeeksi”, Nuutinen myönsi.

”Mutta kentällä oli hyvä fiilis, ja minulla oli hyvä caddie!”

Kilpailu jatkuu torstaiaamuna, ja ensimmäiset pelaajat lähtevät kentälle kello 8.00.