Tammikuun alussa julkaistu uusi Team Finland -valmennustiimi on päässyt tutustumaan urheilijoihin ja tehnyt ensimmäiset urheilijavalinnat amatöörien valmennusryhmiin kaudelle 2024. Valinnat on tehty Golfliiton hallituksen vahvistamien valintakriteerien mukaisesti valmennusjohdon harkinnalla. Pro-ryhmän pelaajat julkistetaan lähiviikkojen aikana, olympiaryhmä julkaistiin jo aiemmin.
Team Finland -valmennustoiminnan uudistukset jatkuvat
Kaudesta 2024 eteenpäin Team Finland -valmennustoiminta jakautuu neljään kohderyhmään: U15, U18, Am ja Pro. Myös valmennusryhmien urheilijamääriä on laajennettu kaikissa kohderyhmissä. Amatööriryhmiin nimettiin yhteensä 57 urheilijaa.
Team Finland tarjoaa sopimusurheilijoilleen harjoitus- ja kilpailumahdollisuuksia kansainvälisissä olosuhteissa. Tämän lisäksi urheilijoilla on mahdollisuus taloudelliseen tukeen sekä asiantuntijapalveluiden hyödyntämiseen.
Amatöörien osalta isoin muutos edeltävään valmennusryhmärakenteeseen on U15 Maajoukkueen ja U15 Haastajaryhmän perustaminen entisten aluevalmennusryhmien tilalle. U15-valmennusryhmien toiminnan lisäksi Golfliiton kilpaurheilu- ja seuratoimintayksiköt tuottavat yhdessä ryhmien ulkopuolelle jääneille ja varsinkin U12-ikäluokan pelaajille avointa Future Tour -leiritystä.
Uudistuksen kautta tavoitellaan parempaa kontaktia ja vaikuttavuutta yläkouluikäisiin sekä urheilijan polun alkupään pelaajiin. Urheilijamäärien kasvattamisella halutaan tavoittaa aiempaa suurempi määrä urheilijoita, jotta pystytään jakamaan tietoa laajemmalle massalle.
Uusien valmennusryhmien aloittaessa toimintansa siirrymme käyttämään urheilijadatan hallintaan kehitettyä Bryson-sovellusta. Bryson mahdollistaa entistä tehokkaamman valmennusryhmien ja urheilijadatan hallinnoinnin sekä kommunikaation urheilijan henkilökohtaisen valmennustiimin kanssa. Jatkossa kaikki urheilijasta kertyvä tieto tallennetaan järjestelmään ja jaetaan sen kautta urheilijan taustalla toimiville henkilöille.
Team Finland -amatööriryhmät 2024
U15 Maajoukkue
Matias Karjalahti, VG
Migel Mutikainen, PGC
Oskari Rantala, AG
Valtteri Lindroos, TG
Anna Sovijärvi, NGK
Oona Nousiainen, HyG
Seela Sistonen, LG
Tuuli Hovila, GP
U15 Haastajaryhmä
Aapo Marttinen, ERG
Emil Maijala, HGK
Lukas Asikainen, LG
Lukas Sovijärvi, NGK
Miki Nylund, NGK
Oskari Hankimo, StLG
Emmi Nurmberg, KosG
Emmiina Koivisto, AGN
Enni Lähde, KG
Henni Kokko, GPi
Lotta Välilä, AG
Peppi Vihervirta, AG
U18 Maajoukkue
Hugo Nylund, NGK
Lauri Rosendahl, NRG
Leevi Hellberg, KosG
Rasmus Lindberg, StLG
Anastasia Hekkonen, HGK
Iiris Ahti, NGCC
June Weckman, Tarina
Sandra Palin, HGK
U18 Haastajaryhmä
Joel Himanen, GT
Neo-Niko Hiltunen, NGK
Topi Käyhkö, OGK
Veeti Puumalainen, KGV
Veera Gynther, AGK
Aino Kiiskilä, OGK
Essi Ekholm, VaG
Katariina Hallikas, VG
Am Maajoukkue
Elias Haavisto, KG
Jesse Saareks, KosG
Markus Luoma, HGK
Saku Ellilä, AGN
Adeliina Virtanen, ERG
Emilia Väistö, EPG
Henni Mustonen, TGS
Oona Kuronen, TawG
Am Haastajaryhmä
Arttu Kulmala, AG
Jaapo Jämsä, PGC
Viggo Talasmäki, EGS
Ville Virkkala, EGS
Ada Huhtala, VG
Ella Salama, AGN
Fanni Grönlund, PGC
Sara Pihlajamäki, NRG
Am Collegeryhmä
Niilo Mäki-Petäjä, KGV
Oskari Nikku, GT
Veikka Viskari, ViGS
Aada Rissanen, AG
Ella Mäki-Tanila, SaG
Lisätietoja valmennustiimiltä: yhteystiedot