SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Suomen seniorimaajoukkueet 11:nneksi EM-turnauksissa

Kilpagolf9. Syyskuuta 2017

Sekä miehet että naiset voittivat kolmesta sijoitusottelustaan kaksi.

Suomi päätyi sijalle 11 Malmössa pelatussa M50-ikäluokan EM-joukkueturnauksessa. Joukkue kaatoi viimeisessä, sijoista 11–12 pelatussa ottelussa Italian pistein 3–2.

Suomi kärkkyi turnauksen ensimmäisen lyöntipelikierroksen jälkeen tiukasti paikkaa A-flightiin, mutta tahti hiipui hieman toisella kierroksella. Lopulta pääsy kahdeksan joukkoon karkasi neljän lyönnin päähän.

Joukkueen lyöntipeliosuuden kaksi parasta olivat Matti Moilanen (72–74) ja Juha Selin (74–75). Suomi päätyi stroke play -karsinnan jälkeen sijalle 10.

Ensimmäisessä B-flightin ottelussaan Suomi kaatoi Sveitsin 3–2. Ainoa tappio tuli toisessa kamppailussa Ranskaa vastaan 1–4. Päätöspäivän Italia-ottelussa Suomelle pisteitä toivat Leo Savonen ja Juha Selin nelinpelissä sekä Matti Moilanen ja Ari Vauhkonen singeleissä.

Seniorimiehet eivät osallistuneet vuonna 2016 viimeisen kerran M55-ikäluokan kisana pelattuun EM-joukkueturnaukseen. Vuoden 2015 turnauksessa sijoitus oli tämänvuotiseen tapaan 11:s.

Senioreiden Euroopan Golfliiton (EGA) alaisten kilpailuiden ikäraja laski vuoden alussa 55 vuodesta 50 vuoteen.

Joukkueessa pelasivat: Jukka Lehtonen (KGV), Matti Moilanen (JG), Leo Savonen (SGC), Juha Selin (TawG), Ari Vauhkonen (S-HG) ja Kimmo Vihanto (MGC). Kapteenina toimi Heikki Hallaranta.

Naisten N50-joukkue pelasi samaan aikaan oman EM-turnauksensa Slovakian Skalicassa. Suomi sijoittui lyöntipeliosuudella 14:nneksi, mutta venyi lopullisissa tuloksissa miesten tavoin mukavasti sijalle 11.

Suomi voitti B-flightin avausottelussa Itävallan 3–2, mutta hävisi keskimmäisen kamppailun Skotlannille 4,5–0,5. Päätösottelussa kaatui Tsekki pistein 3–2. Suomen voittopisteet lauantaina toivat Pirkko Havukainen, Anna-Maria Lehtonen ja Virpi Haataja − kaikki kaksinpeleistä.

Joukkueessa pelasivat: Virpi Haataja (StLg), Pirkko Havukainen (SGC), Satu Huotari (RuG), Pirjo Kortesoja (KlG), Anna-Maria Lehtonen (PGC) ja Eija Saraste (HGK). Kapteenina toimi Pirjo Sipronen, joka myös sijaisti Pirjo Kortesojaa pelikentällä kahdessa jälkimmäisessä ottelussa.

Naisten mestaruuden voitti Ranska, ja miesten kisan ykkönen oli Irlanti.