SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Speedgolf Sprint valtaa Keimolan perjantaina 5.7.

Kilpagolf3. Heinäkuuta 2019

Karpaasi Jari Isometsä ja hiihtäjä Anssi Pentsinen myös viivalla

Golf ottaa osaa SM-viikkoon ensimmäistä kertaa. Lajina on speedgolf lyhyen radan sprinttiversiona.

Sprintissä ideana on pelata 4 reikää mahdollisimman nopeasti, minkä jälkeen aikaan lisätään jokaisesta käytetystä lyönnistä 30 sekuntia. Sijoitus muodostuu yhteisajan perusteella.

SM-viikon kilpailusta voidaan puhua maailman ensi-iltana, sillä vastaavaa ei ole järjestetty aiemmin missään. Taso tulee olemaan kova, sillä mukana Keimolassa on myös maailman paras speedgolfari, syksyllä MM-kultaa voittanut Mikko Rantanen.

”Kunto on hyvä ja noussut kesän mittaan. Harjoituskierroksia on alla ja taktiikkaakin mietitty – todennäköisesti lähden kolmella mailalla ja haen normaalia suorempia pelilinjoja. Räväkästi voi lähteä heti alusta, mutta happoja vältellään”, Rantanen pohtii.

Harjoituskierroksilla neljän reiän rata on parhaimmillaan juostu noin yhdeksään minuuttiin. Rantasta haastamassa ovat golfareiden lisäksi muun muassa hiihtäjä Anssi Pentsinen ja karpaasi Jari Isometsä.

Hiihtäjiltä löytyy varmasti juoksuvoimaa, mutta lyhyellä radalla lyöntien määrä korostuu. Voisiko toisesta olla kilpailun mustaksi hevoseksi?

”Formaatti on mielenkiintoinen. Upeaa että he ja muita lajin ulkopuolelta lähtivät rohkeasti mukaan! Speedgolf on siitäkin hienoa, että melkein mitä vain voi tapahtua noin lyhyellä matkalla. Jännityksellä odotan mitä perjantaina tuo tullessaan”, ennakkosuosikki päättää.

Speedgolf Sprint perjantaina 5.7. klo 10 alkaen Keimola Golfissa Vantaalla. Kilpailussa pelataan Kirkka-kentän reiät 2-3-4-1, par 16 (3-4-5-4). Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Yle televisioi tapahtuman, suora lähetys Yle Areenassa finaaleista klo 12.50 ja kooste TV2 klo 18. Jälkilähetyksenä koko kilpailu on katsottavissa Yle Areenasta.

Lähtölista ja tulokset: Karsinta ja Finaali

SM-viikko:
SM-viikko on maan monipuolisin urheilutapahtuma, joka kokoaa heinäkuussa yhteen yli tuhat urheilijaa Vantaalle kilpailemaan lajiensa Suomen mestaruuksista 4.-7.7.

”SM-viikko on loistava paikka esitellä golfin monipuolisuutta suomalaisille, ja speedgolf sopii täydellisesti Golfliiton #muntapapelata-teemaan. Lyhyempi sprintti on katsojaystävällinen ja uskon lajin toimivan myös tv-ruudulla”, Golfliiton kilpailukoordinaattori Annika Nykänen kertoo.