SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Saareks ja Svahn ylivoimaisiin voittoihin Fujitsu Finnish Junior Tourin finaalissa

Kilpagolf8. Syyskuuta 2019

Fujitsu Finnish Junior Tourin Finaalissa Golf Pirkkalassa miteltiin kilpailuvoittojen lisäksi myös koko kesän rankingmestaruuksista.

Juniorit kilpailivat kotimaan kisakauden huipentaneessa Fujitsu Finnish Junior Tourin Finaalissa Golf Pirkkalassa 7.-8.9. Finaalissa oli jaossa myös kansainvälistä amatöörigolfrankingin pistetiliä kerryttäviä WAGR-pisteitä, minkä vuoksi kilpailussa pelattiin kahden päivän aikana yhteensä kolme kilpailukierrosta. Ensimmäisenä kilpailupäivänä pelaajat urakoivat Golf Pirkkalan huippukuntoisella peliareenalla yhteensä 36 reikää.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä yksi oli ylitse muiden – KoskiGolfin Jesse Saareks löysi loistavan pelivireen ja iski ensimmäisellä kierroksella tauluun Golf Pirkkalan uudet epäviralliset kenttäennätyslukemat, 66 lyöntiä. Saareksen lento jatkui myös toisella kierroksella, jonka hän pelasi niin ikään alle parin, 70 lyönnillä.

”Sain lähestymiset hyvin greenille ja pääsin koko ajan puttaamaan birdieputteja, ja kyllä niitä [birdieitä] sitten tulikin. Oli helppoa jatkaa toiselle kierrokselle, kun tiesin että peli kulkee”, Saareks summasi ensimmäisen kilpailupäivän kierroksiaan.

Jesse Saareks voitti FJT finaalin huipputuloksella -9.

Saareksen takana kuuden lyönnin päässä johtajasta kärkkyi ensimmäisen päivän jälkeen kolme pelaajaa – tuloksessa -2 finaalipäivään lähtivät Saku Tuusa, Niilo Mäki-Petäjä ja Rasmus Pietilä.

Jos olivat Jesse Saareksen peliotteet ylivoimaisia poikien sarjassa niin vahvaa peliä puolestaan tyttöjen sarjassa esitti Matilda Svahn. Svahn (78-70-71, +3) pelasi yhteensä kuuden lyönnin marginaalilla voittoon ennen kakkossijalle kirinyttä Aada Rissasta (77-75-73, +9). Kolmanneksi pelasi Sohvi Saarinen (76-75-80, +15).

Svahn sai käännettyä ensimmäisellä kierroksella takkuilleen pelinsä uusille urille ja pelasi kaksi viimeistä kierrosta yhteensä kolme lyöntiä alle parin.

”Ensimmäisen kierroksen jälkeen en olisi uskonut, että käy näin. Pysyin tänään hyvin pelissä mukana, enkä mennyt asioiden edelle tai ajatellut tulosta.”

Vierumäen Finnish Tourille seuraavaksi suuntaava Svahn toivoo saavansa ensi kaudelle yhä enemmän kansainvälisiä kilpailustartteja. Silmissä siintää jo kansainvälinen golfura.

”Ensi kaudella panostan World Amateur Golf Ranking -pistetilin kartuttamiseen. Sen lisäksi metsästän stipendiä kouluun Yhdysvaltoihin”, iloitsi finaalikilpailun voittaja.

Matilda Svahn pelasi ehjän kilpailun Golf Pirkkalassa.

Jesse Saareks (66-70-71, -9) onnistui säilyttämään ensimmäisenä kilpailupäivänä hankkimansa etumatkan ja voitti finaalikilpailun lopulta seitsemän lyönnin erolla ennen toiseksi sijoittunutta Saku Tuusaa (72-70-72, -2). Ero kuitenkin kaventui finaalikierroksen puolivälissä, kun Saku Tuusan hyvin sujunut alkukierros nosti hänet jo yhden lyönnin päähän johtajasta. Lopussa ero kuitenkin kasvoi uudelleen ja Saareks nappasi voiton huimalla yhteistuloksella -9.

”Se oli jännittävä kierros! Kaverit pelasivat kovaa ja tekivät paljon birdieitä. Itselläni oli mielenkiintoisia golflyöntejä – sellaisia, joita en ole koko kauden aikana lyönyt. Vain soketti jäi puuttumaan” kuvaili Saareks vaiherikasta kierrostaan.

Finaalikilpailun voittajien ja mitalistien lisäksi Golf Pirkkalassa palkittiin myös koko kauden ajan rankingpisteitä eniten kerryttäneitä pelaajia. Tyttöjen Finnish Junior Tour -rankingin voiton vei nimiinsä Aada Rissanen, toiseksi sijoittui Sohvi Saarinen ja kolmanneksi Matilda Gustafsson.

Poikien rankingvoitto ratkesi vasta finaalikilpailussa – voittajaksi kruunattiin viime vuoden tapaan Saku Tuusa. Toiseksi sijoittui finaalikilpailun voittaja Jesse Saareks ja kolmanneksi Saku Halonen.

Erityispalkintona hole-in-onen tehneelle pelaajalle Fujitsu Finnish Junior Tourin finaalikilpailussa Golf Pirkkalassa oli Universal Players Globalin tarjoama golfmatka Floridaan IMG Academyyn. Täydellinen golflyönti näki päivänvalon jo ensimmäisenä kilpailupäivänä, kun Golf Talman Niklas Lindström onnistui lyömään pallon reikään yhdellä lyönnillä väylällä 15.

Niklas Lindström teki hole-in-onen juuri oikealla hetkellä.

Golf Pirkkalalle myönnettiin Fujitsu Finnish Junior Tourin finaalikilpailun yhteydessä myös Olympiakomitean Tähtiseura -status, merkkinä upeasta työstä juniorigolfin parissa. Loistavasti toimineet kilpailujärjestelyt ja oheispalvelut sekä runsaslukuinen vapaaehtoisten joukko koko kisaviikonlopun ajan olivat osoitus sitoutuneesta ja juniorityöhön orientoituneesta toiminnasta, jollaista Tähtiseura -statuksen saavuttaminen edellyttää. Golf Pirkkalaa kiittelivät puheissan myös kaikki kilpailussa palkitut pelaajat.

Lopputulokset: Fujitsu Finnish Junior Tour finaali Golf Pirkkala

Finnish Junior Tour Ranking: Pojat, Tytöt