SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Rintala ja Hallanoro Mid Tourin Suomen mestareiksi

Kilpagolf17. Heinäkuuta 2018

Mid Tourin SM-kisat pelattiin 13.-15.7. Golf Talmassa

Milla Hallanoron loppurykäisy liikaa muille

Mid naisten lyöntipelin Suomen mestaruuskilpailu käynnistyi naisten maajoukkuekapteeni Nina Katajaisen johdolla Nina pelattua kierroksensa 76 lyönnillä. Taina Olenius jäi Ninasta lyönnin (77) ja Virpi Haataja kaksi (78), joten peli oli avattu. Toisen päivän parhaasta tuloksesta 76 lyöntiä vastasi Minna Kaarnalahti.

Viimeiseen päivään lähdettiin Nina Katajaisen johtaessa lyönnillä (+13) toiseksi noussutta Milla Hallanoroa (+14). Minna Kaarnalahti oli myös täysillä mukana mestaruustaistelussa kaksi lyöntiä kärjestä. Ennen viimeistä yhdeksää reikää tilanne oli tasoittunut ja Taina Olenius oli tullut takaa jakamaan kärkipäikkaa Millan ja Ninan kanssa.

Kärkikolmikosta Milla laittoi kaasun pohjaan takaysillä tehden kolme birdiea ja yhden eaglen. Tulos 31 lyöntiä vetää vertaistaa millä tahansa kiertueella. Milla, Aura Golf, otti reilulla kahdeksan lyönnin erolla Suomen mestaruuden. Taina ja Nina pelasivat takaysin tasatulokseen ja viimeinen 36 reikää toivat hopean Etelä-Pohjanmaan Golfia edustavalle Tainalle ja pronssia Archipelagian Nina Katajaiselle. Neljänneksi sijoittui Messilä Golfin Emilia Ottela, joka oli kaivanut kisamailta naftaliinistä neljän vuoden tauoin jälkeen ja viidenneksi Pickala Golfin Katri Hynninen.

Ville Rintala miesten mestaruuteen tasaisella otteella

Mid Tourin miesten lyöntipelin Suomen mestaruus ratkaistiin Talma Golfissa. Kenttä oli viritetty niin miehille kuin naisillekin todella huippukuntoon. Ensimmäisenä päivän kärki painoi reippaasti alle parin viiden miehen voimin. Kärjessä meni Kymen Golfin Niko Tainio 69 lyönnin kierroksella. Toisena päivän tilanne tasoittui huomattavsti ja ennen viimeistä kierrosta monella pelaajalla oli mahdollisuus mestaruuteen tai mitaleille.

Kärjen lähtiessä viimeiselle yhdeksälle reiälle Mikael Piltz ja hänestä lyönnin Rauma Golfin Ville Rintala. ”Talman tiikeri” Joonas Huttunen aloitti hurjan kirin kolmen birdien myötä ja siirtyi johtopaikalle 14 pelatun reiän jälkeen. Ville naulasi 16. reiän lähestymisensä ”tap in” etäisyydelle birdien arvoisesti ja samalla kun Piltzillä ja Joonaksella bogitikka lauloi oli Ville siirtynyt kolmen lyönnin johtoon. Kaksi perus paria loppuun ja Ville otti ensimmäisen midien lyöntipelin Suomen mestaruutensa kokonaistuloksella 216 lyöntiä (par). Hopealle sijoittui Talman Joonas Huttunen ja pronssia kahden birdien lopetuksella Pickala Golfin Kristian Tammivuorelle samalla tuloksella kuin Joonaksella. Tapiola Golfin Mikael Piltz tuli neljänneksi ja Keijo Jaakola viidenneksi.

Onnittelut kaikille mitalisteille!