SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Matias Honkala suurin tavoittein kauteen

Kilpagolf26. Huhtikuuta 2018

Amatöörilupauksen päätavoitteena The Amateur Championship kesäkuussa

Nevas Golfia edustava Matias Honkala pelasi viime viikolla arvostetussa Junior Invitationalissa Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa, ja sijoittui jaetulle yhdeksännelle sijalle tuloksella +5 (76,69,76). Voittoon ylsi USA:n Akshay Bhatia tuloksella -2. Kisa-areenana toiminut Sage Valley Golf Club on yksityinen kenttä vartin päässä legendaarisesta Augustasta Nationalista.

Suomen suurimpiin golflupauksiin kuuluva Honkala pääsi kovatasoiseen turnaukseen mukaan toista kertaa viime vuoden meriittiensä perusteella.

”Koko matka oli aivan mahtava. Varmasti yksi siisteimmistä kisakokemuksistani. Kisan pelasin ihan hyvin ja lyönti on alkanut nyt toimimaan”, Honkala kertoo.

”Kenttä oli viritetty todella vaikeaksi. Olosuhteet olivat haastavat läpi turnauksen – kovat ja nopeat, 13 stimpin griinit sekä jatkuva tuuli.”

Kilpailun jälkeen (viikko 17) Honkala nousi WAGRissa sijalle 66. Suomalaisista sadan parhaan joukossa on myös Sami Välimäki sijalla 29.

Kauteensa Honkala ei ole tähän mennessä ollut tyytyväinen, mutta suunta on nyt ollut parempaan päin. Valmennuksesta hänellä vastaa Timo Rauhala ja fysiona toimii Martti Alanko. Yhdeksi kauden päätavoitteeksi on asetettu kesäkuun The Amateur Championship, jossa Honkala tähyää päätyyn asti. Viime vuonna matka katkesi neljännesvälieriin.

”Amateurin voittaminen olisi mahtavaa! Toinen iso tavoite on kauden lopussa European Tourin karsinnat ja niiden läpäisy.”

Amatööristatus pysynee siis ainakin syksyyn asti. Kisakalenteri on rakennettu sekä amatööri- että ammattilaiskisoista. Tutuksi ovat käyneet myös huippuamatöörien haasteottelut parin viime vuoden aikana – 2016 Honkala edusti Eurooppaa Junior Ryder Cupissa, viime kesänä Jacques Leglise Trophyssa ja maaliskuussa Bonallack Trophyssa yhdessä Sami Välimäen kanssa.

Seuraavaksi Honkalaa tiiaa heti vapun jälkeen Finnish Tourin avauskisassa Nordcenterissä.

Vaikka golf pitää nuoren miehen kiireisenä, kuuluu elämään muutakin.

”Tällä hetkellä aikaa kuluu autojutuissa. Tykkään paljon autoista, eli ajamista sun muuta. Ja kunhan sää lämpenee, niin tietysti veneilyä ja kalastamista. Sillä on hyvä nollata ajatuksia”, Honkala kertoo.