SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Kyvykäs joukko koolla 3-tason pääsykokeissa

KilpagolfPelaajalleSeuroille9. Helmikuuta 2016

Loskan ja vesisateen ankeudesta ei ollut tietoakaan, kun astui sisään Peltomäki Golfin liikkeeseen maanantaiaamuna. Paikalle oli saapunut 28 innokasta ja motivoitunutta kokelasta, jotka olivat hakemassa Golfliiton 3-tason koulutukseen. Hakijoiden taustat olivat laidasta laitaan entisestä LET-pelaajasta jo työuransa päättäneeseen eläkeläiseen.

3-tason koulutus kulkee nimellä Assistant Trainer -koulutus. Se antaa valmiudet toimia apuvalmentajan roolissa, ja koulutuksessa mennään jo huomattavasti syvemmälle golfin ytimeen kuin 1- ja 2-tason koulutuksissa. Huhtikuusta syyskuuhun kestävä tiivis koulutus pitää sisällään neljä viikon lähijaksoa Vierumäellä sekä kolmen viikon työssäoppimisjakson pron valvovan silmän alla.

Pääsykokeissa hakijoita testattiin todella monipuolisesti. Omat lajitaidot joutuivat tiukkaan syyniin lähipelitestissä ja Trackmaniin lyödyissä lyöntitesteissä, opetusnäytössä omalle parille opetettiin golfin perusasioita, haastatteluissa selvitettiin hakijoiden motiiveita ja tulevaisuuden suunnitelmia, välinetietämystä testattiin ja kysyttiin myös green cardin suorittamiseen liittyviä kysymyksiä. Eli seula on tiukka, mutta reilu. Golfliiton seuratoimintayksikön päällikkö Aleksi Valta sanoikin pääsykokeen jälkeen, että hakijoiden kova taso ylitti järjestäjien odotukset, ja nyt he joutuvat pohtimaan, voivatko he nostaa koulutuksen osallistujamäärää alkuperäisestä 16:sta ylöspäin.

Löfkulla Golfissa työskentelevä entinen naisten Euroopan-kiertueen pelaaja Jenni Kuosa oli yksi kolmesta naispuolisesta pääsykoekandidaatista. Kuosa ei halunnut hylätä rakasta lajiaan peliuran jälkeenkään, vaan hän otti härkää sarvista ja lähti kouluttautumaan opettajaksi.

”Tuntui jotenkin hassulta, että olisin vaihtanut kokonaan alaa. Se oma intohimo lajia kohtaan on niin kova, ja haluan jakaa niitä vuosien varrella kertyneitä oppeja eteenpäin. Omasta pelistä minulla on hirveästi kokemusta, mutta koen, että tarvitsen vielä lisää ymmärrystä esimerkiksi teknisen puolen osaamiseen”, Kuosa jutteli.

”Tällainen tasoajattelu koulutuksessa on mielestäni hyvä juttu. 1- ja 2-tasoilla ollaan enemmän ohjausjuttujen kanssa tekemisissä, mutta on hyvä, että mennään askel kerrallaan eteenpäin.”

Omista haaveistaan prona Kuosalla on selkeä visio.

”Tavoitteena on omana junioriakatemia. Sen tavoitteena on auttaa huippujunioreiden lisäksi myös niitä harrastajia, jotka miettivät golfharrastuksensa jatkoa. Heidän pitäminen lajin parissa on tärkeä juttu, vaikka golf olisi kakkoslaji jonkun muun lajin rinnalla”, Kuosa perusteli.

Vaasasta pääsykokeisiin saapuneelle Jonathan Nylénille golf on ollut osa elämää jo kohta kaksi vuosikymmentä. Tällä hetkellä Vaasan Golfin junioreiden valmentajana hän korostaa hauskuuden roolia junioreiden houkuttelemisessa lajin pariin.

”Lasten kanssa kaikki lähtee hauskuudesta. Leikitään siellä kentällä sääntöjen ja etiketin puitteissa. Sen takia itsekin aloitin ja jatkoin, kun golf oli niin hauskaa”, Nylén kertoi.

Vaasassa on kaupungin tukema Action Power -hanke, jossa alakouluikäiset lapset pääsevät kerhotoiminnan kautta tutustumaan eri lajeihin.

”Se on sellainen viikon leiri, jonka aikana lapset pääsevät joka ilta 1,5 tunnin ajan kokeilemaan golfia. Kuka tahansa alakoululainen saa tulla kokeilemaan. Sellaisilla isoilla leikkimailoilla olemme aloittaneet ja siitä siirtyneet hiljalleen oikeisiin välineisiin. Sen kautta on tullut porukkaa green card -kursseille, eli se on ollut ihan toimiva systeemi”, Nylén kehui.

Paloheinässä opetushommia jo kolmen vuoden ajan tehneellä Sonja Kalliolla oli selkeät sävelet, miksi hän pyrkii 3-tasolle.

”Minulla on tarkoitus edetä uralla ja haluan lisäkoulutusta sitä varten. Tämä 3-taso vaaditaan, että pääsee sitten niille ylemmille tasoille”, Kallio vastasi.

Kalliolla oli myös selvät ajatukset siitä, millainen on hyvä valmentaja.

”Kysyy, jos ei tiedä. Asioista pitää ottaa selvää ja pitää ottaa myöskin asiakkaiden tarpeet huomioon. Hyvää yhteistyökykyä tämä työ myös vaatii.”

Juha Skyttä otti vastaan opetusnäyttöjä.
Juha Skyttä otti vastaan opetusnäyttöjä.

Imatran Golfin Toni Turkkila on tehnyt seurassaan loistotyötä junioripuolen vetäjänä. Imatran Golf sai toisena seurana Suomessa Golfliiton Laatuseuramerkin. Turkkila haki 3-tasolle tavoitteenaan uuden oppiminen ja sen tiedon jakaminen seuran harrastajille. Tulevaisuuden haaveena saattaa olla myös golfalan yritys yhdessä välinemyyjänä toimivan velipojan kanssa.

Pääsykokeet loivat positiivista stressiä Turkkilalle, vaikka päivä oli lähtenyt hyvin käyntiin.

”Haastattelu meni paremmin kuin oletin. Golflyönnit menivät hyvin, mutta draivi olisi voinut olla tiukempi. Vielä vähän jännittää, miten se ohjaustilanne menee. Se on ehkä se kliimaksi kuitenkin täällä. Muuten on mennyt rennosti, täällä on tuttua porukkaa”, Turkkila kertoi tuntojaan.

”Kovasti on puhetta. Siellä on enemmän opetettu teemaa eikä ihmistä. Jos on teemana, että ihminen tulee ensimmäistä kertaa tunnille, niin siinä on heti höpötetty kahdeksan asiaa, mitkä ovat tärkeitä. Siinä on ollut paljon puhetta tekemiseen nähden. Mutta se ei ollut mikään yllätys, niin se tuppaa yleensä olemaan. Hyvää on ollut ihmisten kontaktointi. Katsekontakti on ollut hyvää ja on ollut hyvin rauhallista ja määrätietoista se oleminen. Mutta sitten kun on menty siihen opettamiseen, niin ei olekaan enää opetettu sitä ihmistä vaan aihetta”, liittovalmentaja Juha Skyttä kertoi omista havainnoistaan.

3-tasolla pääpaino on lajitiedoissa ja -taidoissa. Myös pedagogiikka ja fyysisten ominaisuuksien merkitys alkeisopetuksessa ovat suuressa roolissa opetuskokonaisuudessa. Skyttä nostaa esille myös vuorovaikutustaitojen merkityksen ja niiden hallinnan.

Aleksi Valta oli vaikuttunut päivän annista.

”Täällä oli hyvä pöhinä ja jännitystä ilmassa, kun testataan omaa osaamista. Kyllähän se jännäksi vetää. Kun tuota parityöskentelyä katseli, niin hymyjäkin siellä näkyi. Ja meidän kannalta on tärkeää, että porukka tulee tutuksi toistensa kanssa, sillä koulutukseen valittavilla on edessään tiivis ja rankka opetusputki”, Valta sanoi.

Golfliiton muuhun koulutustoimintaan Valta on tyytyväinen, etenkin viime vuoden loppuun.

”Viime vuoden lopun kaikki koulutukset olivat täynnä. Siitä jäi hyvä maku. Tälle vuodelle tarjotaan kolmea 2-tasoa ja 1-tasoja on paljon tyrkyllä. Toivotaan, että jengi löytää niille” Valta viestitti.