SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Imatralla satsataan laadukkaaseen junioritoimintaan

KilpagolfSeuroille5. Huhtikuuta 2016

"Vaikka monesta on säästetty, on junioritoiminta pidetty hyvin kuosissa", sanoo Imatralla junioritoiminnasta vastaava, Vuoden nuorisotoimijana palkittu Toni Turkkila.

Toimiva juniorityö on yleensä kahden tärkeän tekijän summa: yhtäältä golfyhteisössä on oltava vahva tahtotila edellytysten luomiseen ja toisaalta yhteisössä on oltava yksi tai useampia, yleensä vapaaehtoisia ’puuhamiehiä’, jotka vastaavat toiminnan organisoinnista ja käytännön toteutuksesta.

Imatran Golfissa kaava on sama; yhteisö haluaa panostaa junnuihin ja toimintaan löytyy vetovastuullisia omasta takaa. Ja homma myös toimii, sillä seuralle on myönnetty Junioritoiminnan laatumerkki yhtenä kaikkiaan yhdeksästä seurasta Suomessa.

Imatralla kiitos kuuluu etupäässä seuran junioripäällikkö Toni Turkkilalle, joka palkittiin Golfgaalassa Vuoden nuorisotoimijana.

”Kultakimpale suoraan sanottuna, kaikki kunnia hänelle. Oman kylän poika, joka tulee äärettömän hyvin toimeen junioreiden kanssa, ja on hyvä pelaaja itsekin. Budjetit pitää ja kaikki toiminta on dokumentoitua. Ei tosta parempaa kaveria ole olemassa”, kuvailee Imatran Golfin toimitusjohtaja Turkka Ollilainen.

”Vapaaehtoistoiminnasta tässä on kyse. Me emme valitettavasti pysty maksamaan korvausta menetetystä vapaa-ajasta. Ja jokainen meistä tietää, miten tiukassa aika on”, hän jatkaa.

Tällä hetkellä junioriharjoitusten vetämiseen on olemassa muitakin innokkaita toimijoita, mutta heitä pyritään koko ajan rekrytoimaan lisää.

”Junnujen vanhemmat on vähän arkoja lähtemään mukaan toimintaan, ehkä ei luoteta ihan tarpeeksi omaan osaamiseen”, Ollilainen pohtii.

Yhteisöllisyys ja intohimo ajavat eteenpäin

Turkkila myöntää, että Vuoden nuorisotoimijan palkinto motivoi, mutta sanoo että enemmän motivaatiossa kyse on yhteisöstä ja omasta intohimosta lajia kohtaan.

Ja intoa tekemiseen Turkkilalla on riittänyt, joskus liikaakin.

”Välillä sitä on enemmän ja välillä vähän väsyy. Oman fiiliksen mukaan. Kevät tulee ja siitä lähtee täysi hönkä päällä, välillä pitää sitten vähän rauhoittua, jos intohimo menee yli. Pitää osata myös jarruttaa itseään”, sanoo Lappeenrannassa asuva puuhamies, joka vastaa puhelimeen Vierumäeltä, jossa hän on kouluttautumassa golfin apuopettajaksi 3. tason koulutuksessa.

IMG_3372”Nämä ovat innostavia päiviä ja on mukava tavata muita toimijoita. Puolet opista tulee kouluttajalta ja puolet muilta oppilailta”, hän sanoo.

Turkkilan perheessä golf on yhteinen harrastus, joten ymmärrystä ja tukea löytyy. Golfin pauloissa ovat niin vanhemmat kuin velikin.

”Itse en koe tätä hommaa taakaksi, mutta toinen voi kokea. Tyttöystävä on kyllä suorittanut green cardin, että sain vähän vedettyä häntäkin mukaan”, Turkkila naurahtaa.

Satsaus tulevaisuuteen

Turkkila kantaa IG:ssa päävastuun juniori-ikäisten harrastajien valmennus- ja seuratoiminnan organisoinnista ja hallinnoinnista. Harjoitusten vetämisessä hän ei sentään ole yksin, mutta vetää ympäri vuoden yhtä tai kahta junnuryhmää.

”Tällä herättiin joskus kymmenisen vuotta sitten siihen, että toiminnassa ei olekaan mukana riittävästi junnuja. Meillä oli kyllä harrastajia ja menestyviä kilpapelaajiakin, mutta nuorempia harrastajia ei”, sanoo Turkkila, joka on toiminut seurassa aktiivisesti kymmenisen vuotta.

Junioritoimintaan on panostettu Imatralla enemmän noin viiden viime vuoden ajan ja junioritoiminnassa oli viime kaudella mukana 100–120 nuorta. Kauden päätteeksi määrä yleensä laskee ja todella aktiivisesti harrastavia määrästä on noin puolet.

Toiminta on elinvoimaista, ja se myös halutaan pitää kasvu-uralla. Junioreihin on satsattu siksikin, että aikuisikäisten harrastajien määrä on Imatralla laskenut jo pitkään, eikä kaupungin toiselle laidalle, noin 10 kilometrin päähän avattu Holiday Clubin kenttä ole helpottanut tilannetta.

Nuorille aikuisille Imatra ei näyttäydy tarpeeksi houkuttelevana, sillä työpaikkoja ei ole tarjolla tarpeeksi eikä paikkakunnalta myöskään löydy korkeakouluja, toisin kuin esimerkiksi 60 kilometrin päässä sijaitsevassa Lappeenrannassa.

Toni Turkkila palkittiin Vuoden nuorisotoimijana Golfgaalassa.
Toni Turkkila palkittiin Vuoden nuorisotoimijana Golfgaalassa.

Seurassa on kuitenkin nähty, että junioreihin satsaaminen kannattaa. Moni nuori harrastaja tulee golfkentälle ensimmäisen kerran vanhempansa tuomana, mutta Ollilaisen mukaan mekanismi toimii myös toisin päin eli juniorit vetävät kentälle vanhempia.

”Moni seuran junnu on jäänyt seuraan jäseneksi vaikka asuisikin jo muualla. Koko yhteisö on mukana ja junnutoiminnan takana. Meillä on se tilanne, että jo joka kymmenes harrastaja on junnu. Talouden kanalta se on satsaus tulevaisuuteen, mutta tällä hetkellä osittain rasite, mutta toisaalta tämä on satsaus lajia varten, eikä kaikkea voi mitata rahassakaan”, Ollilainen sanoo.

IG:ssä junioreiden harrastamisen hinta on haluttu pitää edullisena. Sitä se todella myös on, jos ei puhuta kilpatasolla harrastavista junioreista, maksaa harrastaminen vuositasolla noin 100 euroa. Ja maksu sisältää seuran jäsenmaksun lisäksi harjoitusmaksut.

Lajia on markkinoitu aktiivisesti esim. paikallisilla kouluilla, eikä edullisuus ole vähäpätöinen myyntivaltti.

Myös paikallinen Lions Club tukee seuran toimintaa vähempiosaisten syrjäytymistä vastaan.

”Haluamme osoittaa, ettei tämä oli juppiurheilua. Näkökanta on liikuttaa lapsia, luonnonympäristössä ja samalla kasvattaa heitä vastuulliseen liikuntaan”, Ollilainen sanoo.

Laatumerkki kertoo hyvästä työstä

”Meidän treeneissä ei vain seistä pallon vieressä, vaan haluamme kehittää lapsista ja nuorista taidokkaita perusliikunnan moniosaajia ja siinä samalla myös golfareita.” IG tiivistää junioritoimintansa suuntaviivat sivuillaan.

IG:n juniorit harjoittelevat viidessä ryhmässä. Hippo-golfkoulussa on mukana 6–12-vuotiaita aloittelijoita, seuraavan portaan Tiikerit-ryhmässä harjoittelevilla lajin perusteet on jo tukevasti hallussa.

Draivi-ryhmässä treenaavat 8–15-vuotiaat junnut, jotka ovat olleet mukana toiminnassa jo muutaman vuoden ajan. Taitotason kasvaessa Draivi-ryhmästä siirrytään Kisaryhmään, jonka pelaajat mittaavat jo taitoaan junioritoureilla. Lisäksi tytöille on on olemassa oma ryhmänsä.

Kisaryhmän lajivalmennuksesta vastaa Jani Huotilainen, fysiikkavalmennuksesta Timo Suikki ja kilpailuasioissa junnuja auttaa Timo Hauska. Tyttöryhmää vetää Sohvi Aitala.

IMG_4252Imatralla junnut myös treenaavat ympäri vuoden. Kesät tietenkin golfkentällä, mutta harjoitusolosuhteiden suhteen ei tarvitse kärvistellä edes talvikaudella, sillä syksyllä 2012 avattu monitoimihalli Aviasport Areena tarjoaa ensiluokkaiset olosuhteet myös golfin talviharjoitteluun. Lyöntimatkaa riittää Suomen suurimmassa ylipainehallissa täysimittaiseen wedgelyöntiin, joten puitteet ovat kunnossa.

Golfliiton junioritoiminnan laatumerkkijärjestelmän toiminnassa on mukana 34 seuraa. Ne ovat sitoutuneet kehittämään toimintaansa yhteisten periaatteiden mukaisesti. Laatumerkki on myönnetty yhdeksälle seuralle, jotka ovat: Golf Pirkkala, Golf Talma, Helsingin Golfklubi, Kurk Golf, Salo Golf, Tawast Golf, Viipurin Golf, Wiurila G&CC ja Imatran Golf.

Imatralla Laatumerkki nähdään markkinoinnillisesti hyödyllisenä työkaluna. Sen kautta on helppo osoittaa, että toiminta on laadukasta, tavoitteellista ja suunnitelmallista.

”Laatuseura on vaatinut sen, että käydään asiat läpi ja nostetaan kehityskohteita helpommin esiin. Sen kautta toimintaa voidaan tarkastella ja kehittää. Vaikka monesta on jouduttu säästämään, on junioritoiminta pidetty hyvin kuosissa. Se helpottaa omaa työtä, että yhteisö on toiminnassa mukana ja tukee täysillä”, Turkkila sanoo.

Talvi alkaa Imatrallakin hiljalleen väistyä. Rangelle IG:ssä pääsee huhtikuun toisella viikolla ja kenttä pyritään avaamaan huhtikuun viimeisellä viikolla.

Lue Golfpisteen juttu Wiurilan junioritoiminnasta

Lue Golfpisteen juttu Imatran Golfista