SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

FJT:n voitto ratkottiin uusinnassa – molemmissa sarjoissa

Kilpagolf9. Elokuuta 2018

Espoon Golfseuran huippukuntoisella kentällä pelattiin jo kauden kahdeksas Catmandoo Finnish Junior Tourin osakilpailu.

Liukkaat viheriöt vaativat pelaajilta erityistä tarkkuutta, kun Catmandoo Finnish Junior Tour rantautui Espooseen 7.-8.8. Kauden kahdeksannen osakilpailun voitto ei kummassakaan sarjassa irronnut helpolla, sillä sekä tyttöjen että poikien voittajaa jouduttiin hakemaan uusintarei’iltä.

Poikien sarjassa finaalipäivään kärjessä lähti Alex Portaankorva, joka onnistui ainoana pelaajana alittamaan parin (70, -2) ensimmäisenä kisapäivänä.

Toisena kilpailupäivänä kärkikamppailu kävi tasaisena läpi kierroksen. Lopulta kaikkien pelaajien tultua maaliin tulokset osoittivat, että voittaja ratkaistaisiin uusinnassa Saku Tuusan (148, +4) ja Sakke Siltalan (148, +4) välillä.

Saku Tuusa voitti jo kauden toisen FJT:n kisansa.

Uusinta aloitettiin väylältä 18., jonka pelaajat tasasivat pareilla. Voitto ratkesi seuraavalla uusintareiällä Saku Tuusan par-puttiin.

”Uusinta jännitti, niin kuin aina”, kertoi Tuusa voiton ratkettua.

”En pelannut erityisen hyvin, eikä mikään osa-alue loistanut. Tasaista tekemistä, mikä riitti tällä kertaa voittoon”, Tuusa kertasi kilpailun kulkua.

Toiseksi pelasi uusinnassa tappion kokenut Sakke Siltala ja mitalistitrion täydensi Otto Tolvanen (151, +7).

Iloinen mitalistitrio Sakke Siltala (vas.), Saku Tuusa ja Otto Tolvanen.

Tyttöjen voitto ratkaistiin neljän pelaajan uusinnassa

Myös tyttöjen voittokamppailu kävi tasaisena koko kilpailun ajan. Viimeisen ryhmän saavuttua maaliin neljä pelaajaa oli tasatuloksessa  157, +13. Neljän pelaajan uusintaan väylältä 1. lähtivät Matilda Svahn, Katri Bakker, Wilma Merenmies ja Camilla Järvelä.

Matilda Svahn nappasi kauden ensimmäisen voittonsa FJT:llä.

Ensimmäisellä uusintareiällä parin tehneet Merenmies ja Svahn pääsivät ratkomaan voittajaa toisella uusintareiällä. Lopulta Matilda Svahn oli vahvempi ja voitti väylän, vaikka viimeinen par-putti kierähtikin reiän reunasta ohi.

”Onneksi viimeinen putti ei ollut must-make, kädet tärisivät niin paljon!”, kertasi iloinen voittaja uusintareikien tapahtumia.

”Olen odottanut omaa vuoroani koko kesän, tänään voitto osui vihdoin omalle kohdalleni”, totesi helpottunut Svahn.

Kakkossija jaettiin siis kolmen pelaajan kesken – Katri Bakker, Wilma Merenmies ja Camilla Järvelä pelasivat kaikki tuloksen 157 (+13), kuten myös voittaja Svahn.

Seuraava Catmandoo Finnish Junior Tour pelataan Muurame Golfissa 1.-2.9. Ilmoittautuminen on auki 25.8. klo 18:00 asti, ilmoittautumaan pääsee tästä.