SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Britit käänsivät singlet edukseen Jacques Léglise Trophyssa

Kilpagolf31. Elokuuta 2018

Tasaiset ottelut kääntyivät Brittien kolmen pisteen johtoon ennen finaalipäivää.

Kilpailu alkoi aamulla neljällä foursome-ottelulla. Manner-Euroopan kapteeni Jeroen Stevens oli asettanut suomalaiskaksikon, Saku Tuusan ja Eemil Alajärven pelaamaan odotetusti parina ensimmäisen päivän foursome-ottelussa. Heitä vastaan asettuivat Britteinsaarten joukkueesta Tom McKibbin ja Archie Davies.

Britit saivat pelilleen loistavan lähdön ja onnistuivat upottamaan heti alkukierroksesta muutaman birdien, suomalaisten missatessa omansa.

Saku Tuusa pelasi foursome-ottelunsa Eemil Alajärven kanssa.

Peli päättyi lopulta Brittien selvään 5/3 voittoon.

”Nyt jäi kyllä hampaankoloon! Putit eivät vain uponneet”, totesi Tuusa kierroksen jälkeen.

Suomalaiskaksikolla ei ole tarkoitus tehdä pelisuunnitelmaan suuria muutoksia.

”Reikäpelissä voi elää enemmän tilanteessa – saa antaa mennä”, kaavailivat Tuusa ja Alajärvi.

Foursome-ottelut päättyivät kokonaisuudessaan Brittien niukkaan yhden pisteen johtoon 2.5-1.5. Tiukoissa otteluissa Manner-Euroopan joukkueen ainoan voiton nappasivat hollantilaiset Jerry Ji ja Kiet Van der Weele. Voitto ratkesi Van der Weele viimeisellä väylällä upottamaan pitkään birdieputtiin. Puolikkaan pisteen Manner-Euroopalle toivat espanjalaiset Eduard Rousaud Sabate ja David Puig.

Singlet kääntyivät Briteille

Iltapäivällä kapteenit valitsivat kahdeksan pelaajaa henkilökohtaisiin single-otteluihin. Single otteluissa pelattiin reikäpeliä mies miestä vastaan – Eemil Alajärvi sai vastaansa GB&I -joukkueen pelaavan kapteenin Barclay Brownin.

Molemmat pelaajat saivat otteluun hyvän alun – neljällä ensimmäisellä väylällä tehtiin yhteensä viisi birdietä. Alajärvi johti ottelua kuuden reiän jälkeen kahdella, mutta lopussa Brown kiri rinnalle ja ohi.

”Lähdin matsiin hyvillä fiiliksillä ja alku olikin vahva. Puolessa välissä ottelu alkoi kuitenkin kääntyä, enkä saanut putteja enää sisään”, totesi Alajärvi ottelunsa jälkeen.

Barclay Brown toimii joukkueensa pelaavana kapteenina.

Barclay Brown toimii kilpailussa peliensä ohella myös Brittijoukkueen kapteenina.

”Tasainen peliesitys meiltä. Aamun foursome-peleissä saavutettu johto auttoi meitä saamaan oikeanlaisen tunnelman myös iltapäivän peleihin”, Barclay totesi.

Huomiseen finaalipäivään lähdetään Britteinsaarten johtoasemasta 7.5-4.5. Joukkueet ovat tehneet myös muutamia muutoksia pelijärjestykseen.

Lauantaina foursome-ottelut käynnistyvät kello 8:00 ja single-ottelut iltapäivällä 12:45.

Live scoringista löytyvät tulokset ja huomisen peliparit: http://www.ega-golf.ch/event/2018-jacques-l%C3%A9glise-trophy

Perjantain foursome-ottelut: Britteinsaaret – Manner-Eurooppa 2.5 – 1.5

8:00 Barclay Brown & Joseph Pagdin vs. Loïc Ettlin & Adam Wallin, 4/3
8:10 Mark Power & Max Hopkins vs. Jerry Ji & Kiet Van der Weele, 2/0
8:20 Robin Williams & Conor Gough vs. Eduard Rousaud Sabate & David Puig, A/S
8:30 Tom McKibbin & Archie Davies vs. Saku Tuusa & Eemil Alajärvi, 5/3

Perjantain single-ottelut: Britteinsaaret – Manner-Eurooppa 5-3

12:45 Mark Power vs. Daniel Da Costa Rodrigues, 3/1
12:55 Robin Williams vs. Adam Wallin, 1/0
13:45 Connor McKinney vs. Jerry Ji, 1/0
13:15 Conor Gough vs. David Puig, 4/3
13:25 Barclay Brown vs. Eemil Alajärvi, 3/2
13:35 Joseph Pagdin vs. Loic Ettlin, 2/0
13:05 Tom McKibbin vs. Kiet Van der Weele, 3/2
13:55 Archie Davies vs. Eduard Roussaud Sabate, 3/2

Kokonaistulos 1. päivän jälkeen: Britteinsaaret – Manner-Eurooppa 7.5-4.5