SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Bakker Mestareiden mestariksi – SM-kisaviikko käynnistyi

Kilpagolf16. Heinäkuuta 2018

Mestareiden mestarit avasivat SM-kisaviikon Aura Golfissa. SM-kisassa on mukana myös miesten joukkue EM-kisan voittaneita pelaajia

SM-kisaviikko käynnistyi tänään maanantaina, kun aiempien vuosien Suomen mestarit ratkoivat perinteisessä kutsukilpailussa, kuka on Mestareiden mestari.

Tasaisen kilpailun voittoon pelasi viime vuoden Suomen mestari Krista Bakker tuloksella 72 (+1). Toiseksi kisassa sijoittui toinen naisammattilainen, Oona Vartiainen (74, +3). Sekä Bakker että Vartiainen tavoittelevat myös Suomen mestaruutta keksiviikkona alkavassa kilpailussa.

Kolmanneksi pelasi viime vuoden Mestarien mestari ja Speedgolfin MM-kisoihin valmistautuva Mikko Rantanen (75, +4) tasatuloksella Antti Murtovaaran (75, +5) ja Pia Koivurannan (75, +5) kanssa.

Kilpailussa pelasi yhteensä 10 entistä Suomen mestaria. Mukana olivat edellä maiittujen lisäksi Niina Liias, Markku Louhio, Heikki Mäntylä, Elina Schuurman ja Marika Soravuo.

Euroopan mestareita mukana Aurassa

Jonatan Jolkkonen kuului viime viikolla Euroopan mestaruuden voittaneeseen joukkueeseen. Kuva: Iida-Lotta Juura

Keskiviikkona alkavassa SM-kisassa on mukana myös miesten voitokkaan Euroopan mestarijoukkueen pelaajia. Mukana EM-joukkueesta ovat Jonatan Jolkkonen, Aleksi Myllymäki, Veeti Mähönen ja Santeri Lehesmaa.

Huippuamatöörien lisäksi Suomen mestaruuksista pelaa myös ammattilaisia. Ammattilaisista mukana SM-kisassa ovat muun muassa Tuomas Salminen, Ossi Mikkola ja Henri Satama.

Viime vuoden Suomen mestaruutta puolustava Lauri Ruuska on myös mukana kisassa.

Naisissa mukana laaja kattaus ammattilaisia

Suomen mestaruutta puolustava Krista Bakker saa seurakseen ammattilaiskollegoista muun muassa Linda Henrikssonin, Tiia Koiviston, Elina Nummenpään, Sanna Nuutisen ja Oona Vartiaisen.

Tällä kaudella vakuuttavasti pelannut Elina Saksa antanee myös ammattilaisille kotikentällään kovan vastuksen. Amatööreistä mukana ovat muuan muassa Emilia Tukiainen, Krista Junkkari, Anna Backman ja Ellinoora Moisio.

Perjantaina oman kisaurakkansa aloittavat myös E-Tourin kilpailijat. E-Tourin SM-kisoissa pelataan kaksipäiväinen kilpailu, jolloin voittajat ovat selvillä lauantaina 21.7. Mukana kisassa on yhteensä seitsemän pelaajaa.

Aura Golfissa vietetään tänä vuonna 60-vuotis juhlavuotta ja perinteikäs puistokenttä onkin saatu viritettyä huippukuntoon SM-kisoihin.

SM-lyöntipelit pelataan 18.-21.7. ja tuloksia pääsee seuraamaan tästä linkistä.