SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Alle 14v. ja 16v. SM-mitalit jaettiin hellekeleissä Vierumäellä

Kilpagolf27. Kesäkuuta 2020

Kansainvälinen osuus Finnish International Junior Championship -kilpailusta peruttiin koronapandemian takia.

Kesäinen kuumuus siivitti pelaajat hienoihin suorituksiin koko viikon aikana, tiistain am-am -tilaisuudesta lähtien. Kuin käsikirjoitettuna viimeisenä päivänä noussut tuuli mylläsi tuloslistaa toden teolla mahdollistaen useamman pelaajan nousemisen mitalikamppailuun.

Kahden kauppaa Tytöt 14v. ja Pojat 14v. -sarjassa

Jo alusta saakka näytti siltä, että tytöissä mestaruus tullaan ratkaisemaan Tuusulan Golfklubia edustavan Anastasia Hekkosen ja Karelia Golfin June Weckmanin välillä. Kaksikko pelasi ensimmäiset kaksi päivää tasatahtiin ja viimeiseen päivään lähdettiin Hekkosen johtaessa yhdellä lyönnillä. Perjantain kierros sujui niin ikään tasaiseen tahtiin aina 14. reiälle saakka, jonka jälkeen eroa oli edelleen lyönti Hekkosen hyväksi.

Viimeiset neljä reikää kääntyivät lopulta Hekkoselle, joka sinetöi viimeisen reiän par-tuloksella itselleen Suomen mestaruuden ja samalla kirkastaen viime vuoden pronssimitalinsa kultaiseksi yhteistuloksella +5, Weckmanin ollessa yhteistuloksessa +9. ”Suuri kiitos kuuluu valmentajalleni Ari Savolaiselle, olemme päässeet todella pitkälle viimeisen vuoden aikana”, ylisti Hekkonen voittopuheessaan.  Pronssia sarjassa nappasi Oulun Golfkerhon Aino Kiiskilä yhteistuloksella +18.

Niin ikään nuorempien poikien sarja näytti siltä, että mestaruus ratkaistaan Koski-Golfin Leevi Hellbergin ja Aura Golfin Kaarlo Katajiston välillä. Viimeiselle kierrokselle lähdettiin Katajiston johtaessa lyönnillä. Hellbergin tehdessä kolmannelle väylälle triplabogeyn vesiseikkailujen jälkeen näytti sisuuntunut pelaaja mistä hänet on tehty. Loppukierros sujui yhden alle ja samalla Katajiston sortuessa muutamaan bogeyyn enemmän, matkasi Suomen mestaruus lopulta neljän lyönnin turvin Koski-Golfiin yhteistuloksella +2. Palkintojen jaossa Hellberg kiitteli Katajistoa loistavasta vastuksesta sekä hehkutti valmentajansa Tommi Hentun kanssa tehtyä työtä. Pronssi matkasi parivaljakon jälkeen viimeisen kierroksen nousun ansiosta Kalajokilaakson Golfin Konsta Jutilalle yhteistuloksella +14.

Kaikki mestarit rivissä: Anastasia Hekkonen (vas.), Emilia Väistö, Oliver Ruutu ja Leevi Hellberg

Uusinnan jännitystä Tytöt 16v. ja Pojat 16v. -sarjoissa

Tytöt 16v. -sarjassa voittajaehdokkaita oli useampi viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Kierroksen edetessä näytti siltä, että uusinta on enemmän kuin todennäköinen. Lopulta yhteistulokseen +15 päätyneet Etelä-Pohjanmaan Golfin Emilia Väistö sekä Pickala Golf Clubin Liv Lemström matkasivat takaisin 18. reiän tiille aloittamaan uusintaa Suomen mestaruudesta. Uusintareikiä tarvittiin lopulta vain yksi, kun Väistö naulasi par-putin sisään Lemströmin tehdessä bogeyn. ”Kädet tärisi koko ajan viimeisen putin aikana, niin paljon jännitti!” liikuttunut Väistö summasi fiiliksiään heti mestaruuden ratkettua. Pronssi matkasi lopulta vain lyönnin erolla Virpiniemi Golf Clubin Klarissa Salonpäälle.

Vanhempien poikien sarjassa mestaruus näytti selvältä kahden kierroksen jälkeen, kun Master Golf Clubin Topias Palin lähti peräti seitsemän lyönnin johtoasemasta liikkeelle kokonaistuloksella -7. Mutta kuten monta kertaa aiemmin on huomattu, mikään ei ole varmaa ennen kuin viimeinen putti uppoaa. Takalenkin metsäseikkailujen seurauksena Palinin tullessa maaliin yhteistuloksessa +1 oltiinkin tilanteessa, jossa hienon nousun viimeisenä päivänä tehnyt Archipelagia Golf Clubin Oliver Ruutu oli samassa tuloksessa – uusinta edessä.

Ensimmäinen uusintareikä tasattiin kahden putin par-tuloksilla. Toisella uusintareiällä Palinin löi toisen lyöntinsä kentän rajojen ulkopuolelle ja tulokseksi tuli lopulta tuplabogey. Ruutu täräytti toisen lyöntinsä par-5 väylällä viheriölle ja sinetöi mestaruutensa kahden putin birdiellä. Iloinen voittaja kiitti puheessaan valmentajiaan sekä mainitsi erityisesti omat vanhempansa, joita ilman tämä kaikki ei olisi mahdollista. Pronssisen mitalin nappasi lopulta tasaista peliä esittänyt Aura Golfin Max Aalto yhteistuloksella +2.

Jo vuodesta 2012 pelattu kilpailu päättyi iloisissa tunnelmissa, kun kilpailun suojelija Mikko Ilonen lapsineen saapui viime vuoden tapaan palkintojen jakoon onnittelemaan nuoria golfareita hienosti sujuneesta kisaviikosta. Pelaajat olivat silminnähden mielissään, kun saivat hakea SM-mitalinsa Suomen menestyneimmältä golfarilta.

Linkki tuloksiin.