SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Yläkoululeirillä opeteltiin koulun ja golfin yhdistämistä

GolfliittoKilpagolf21. Tammikuuta 2017

Valtakunnallinen yläkoululeiritys käynnistyi syksyllä Vierumäellä.

Jos yläkoululainen saa kotiläksyksi haasteen olla yhden päivän ilman kännykkää sekä ottaa kuvan omasta aamupalastaan, ei silloin ole kyse aivan tavallisesta oppitunnista. Nyt nimittäin ollaan elämäntaito-oppitunnilla Vierumäen urheiluopistolla. Elämäntaitojen opiskelu kuuluu olennaisena osana valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen, joka käynnistyi Vierumäellä viime syksynä. Golf on yksi Vierumäen yläkoululeirityksen lajeista, muita lajeja ovat uinti, taitoluistelu ja TeamGym.

Oppilaat pelaavat Kahoot-tietovisaa elämäntaitotunnilla. Kysymykset liittyvät ajanhallintaan, ravintoon, lepoon ja uneen. Kuva Juha Hakulinen.

Palataan vielä elämäntaitotunnille. Mitä 7.–8.-luokkalaiset golfarit sitten oppivat juuri päättyneellä tunnilla.

”Urheilijan ajankäytöstä ja ruokavaliosta opittiin. Osa oli uusiakin juttuja. Saa esimerkiksi syödä paljon, jos vastapainoksi harjoittelee paljon”, nuoret kertovat.

Ja haaste olla päivä ilman puhelinta ei kuulemma tuota ongelmia.

”Helposti pystyy olemaan ilman puhelinta. Pitää vain keksiä jotain muuta. Pelata vaikka säbää kavereiden kanssa tai treenata golfia”, innokkaimmat vastaavat. Muutama katselee varpaitaan, puhelinhaaste aiheuttaa selkeästi jo pientä epävarmuutta.

Elämäntaitotunneilla keskitytään psyykkiseen valmennukseen, ravintoon, uneen ja lepoon. Tämän leiriviikon pääteemana on ollut ajanhallinta. Vierumäellä liikunnanohjaajiksi opiskelevat Atte Leppälä ja Aleksi Dahlman ovat olleet tunneilla opettajan roolissa. Dahlman on huomannut golffareista yhden selkeän eron verrattuna samoilla tunneilla olleisiin uimarinuoriin.

”Golfareilla on sellainen tietty rauhallisuus mukana. He ovat ehkä vähän sellaisia pohdiskelevia tyyppejä. Se rauhallisuus on varmasti myös hyväksi golfissa”, Dahlman puntaroi.

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Nuoret ovat lukuvuoden aikana kolme viiden päivän jaksoa Vierumäen urheiluopistolla. Leirien ohjelma koostuu elämäntaitotunneista, laji- ja fysiikkaharjoituksista, sekä koulutöistä. Yläkoululeiritykseen on valittu kaikkiaan 26 golffaria, 9 tyttöä ja 17 poikaa. Golfin lajivastaavana toimii Golfliiton liittovalmentaja Juha Skyttä.

Ensimmäisen lukuvuoden toinen leiriviikko päättyi torstaina. Skytän mukaan tunnelma junioreiden keskuudessa on ollut varsin reipas.

”Täällä on todella hyvä ryhmä. He ovat aika saman tasoisia pelaajia ja myös hyvin kilpaorientoituneita. Henki on ollut todella hyvä”, Skyttä kuvailee ryhmää.

Skytällä on yläkoululeiritykseen suuret odotukset, ja hän näkee sen oivana ponnahduslautana myös golflukioon.

”Meillä on golflukio täällä Vierumäellä, niin tämä toimisi hyvänä linkkinä siihen. Se on selkeä tahtotila”, Skyttä sanoo.

Skyttä vetää junioreille todella kovaa keskittymistä vaativan lajiharjoituksen. Hän on nimennyt sen Eurooppa Tour -treeniksi. Junioreiden tehtävänä on lyödä 60 minuuttia palloja täydellä keskittymisellä. Vieruskaverin kanssa ei saa jutella. Fokuksen pitää olla vain omassa suorituksessa. Harjoituslyönnitkin karsitaan pois. Tehtävänä on vain lyödä palloja sisäisen ja ulkoisen hiljaisuuden vallitessa.

”Saako käyttää kuulokkeita?” joku kysyy ennen harjoituksen alkua. ”Jos se kuuluu sinun harjoitusrutiineihin, niin saa”, Skyttä vastaa.

Lopulta 26 pelaajan rivistö on valmiina aloittamaan harjoituksen. Alku sujuu hienosti, mutta jo viiden minuutin jälkeen ensimmäiset päät alkavat pyöriä huonojen lyöntien jälkeen. Sitä nimenomaan piti välttää. Ei saa reagoida, pitää vain lyödä.

Kello matelee eteenpäin. Joku alkaa ajatuksissaan pomputella palloa. Skyttä käy muistuttamassa harjoituksen luonteesta. Eksynyt lammas palaa takaisin ruotuun.

Puolen tunnin kohdalla yksi pojista alkaa heilutella harjoitussvingiä huonon osuman jälkeen. Skyttä joutuu taas töihin.

Juha Skyttä haastattelee nuoria rankan treenin päätteeksi. Kuva Juha Hakulinen.

Rivistöstä huomaa, että treeni on todella kova. Mutta sinnikkäästi nuoret punnertavat sen loppuun. Palauteosiossa Skyttä kysyy, kuinka kauan he omasta mielestään pysyivät täydessä keskittyneisyyden tilassa.

”Joku 40 minuuttia”, ensimmäinen aloittaa. ”Ehkä 30 minuuttia”, seuraava sanoo. Siitä mennään sitten Kummelin Rapakymppi-sketsiä tapaillen eteenpäin. ”Juu, 30 minuuttia kans”, on yleisin vastaus kaikilta lopuilta.

Tässä kohtaa joku voisi nauraa. Mutta niinhän nuorten pitääkin vastata. 14-vuotias on sellaisessa iässä, että on helpompi peesata edellä menevää kuin kertoa se ihan oma mielipide. Skyttä epäilee, että suurimmalla osalla täydellinen keskittyminen kesti noin 8-10 minuuttia. Mutta siitä on hyvä parantaa.

Leiripäivien aikana keskitytään myös koulutehtäviin. Emilia Torvinen miettii vastauksia fysiikan tehtäviinsä. Kuva Juha Hakulinen.

Messilä Golfin Emilia Torvinen on yksi yläkoululeiritykseen osallistuvista nuorista. Torvinen on tykännyt yläkoululeirityksen tuomasta muutoksesta verrattuna normaaliin kouluarkeen Lahden Tiirismaan koulussa.

”On ollut todella kivaa. Toki tässä pitää huolehtia läksyjen teosta ja muista normaalin koulun asioista. Läksyjä on ollut melko paljon, mutta hyvin täällä on ne kaikki ehtinyt tehdä”, Torvinen sanoo.

”Ja täältä on saanut myös uusia kavereita. Se on ollut kivaa. Kyllä minä tätä suosittelisin kavereilleni.”

TeamGym on yksi Vierumäen yläkoululeirityksen lajeista. Kuva Juha Hakulinen.

Vierumäen yläkoululeirityksen koordinaattorina toimiva Ville Kämppi kertoo toiminnan perusajatuksen olevan tarjota tavoitteellisesti harjoitteleville yläkouluikäisille urheilijoille laadukasta harjoittelua kouluaikana.

”Koulurakenteisiin on aika hankala päästä. Koulupäivien sisälle on vaikea sovittaa urheilua. Mutta tällaisena leirivaihtoehtona se onnistuu. Nuoret tulevat urheiluopistoille, joihin valmennusosaaminen ja tekijät ovat keskittyneet. Tällä tuetaan sitä urheilijanpolkua”, Kämppi kertoo.

”Leireiltä saa työkaluja ja avaimia omaan tekemiseen. Nämä leirit eivät ole mitään ratkaisuja, vaan näillä tuetaan sitä innostumista. Merkittävin asia tapahtuu leirien välissä, siellä omassa seurassa ja omassa arkiympäristössä.”

Kämppi sanoo, että he ovat korostaneet nuorille, että harjoitteleminen ja urheileminen ovat pitkiä prosesseja. Ettei ole yksittäisiä juttuja tai leirejä.

”Nuoret sitoutuvat koko lukuvuoteen kerrallaan, ettei käydä vain yksittäisillä leireillä silloin tällöin. Tässä haetaan pitkäjänteisyyttä”, Kämppi jatkaa.

Kämpillä on vielä yksi juttu yläkoululaisille ja heidän vanhemmilleen.

”Haku lukuvuoden 2017-18 yläkoululeiritykseen aukeaa nyt keväällä.”