SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Kerttu Hiltusella hyvä startti FIJC:ssä

GolfliittoKilpagolf26. Kesäkuuta 2017

Vanhemmat juniorit aloittivat oman urakkansa Alastarossa.

Tyttöjen 16-vuotiaiden sarjaa johtava Kerttu Hiltunen onnistui suomalaisista parhaiten Vierumäellä pelattavan Finnish International Junior Championshipin avauspäivänä. Kolmessa muussa sarjassa ensimmäisen päivän parhaista tuloksista vastasivat ulkomaalaispelaajat.
Vanhempien junioreiden SM-kilpailuissa Alastarossa Anna Backman oli ainoa par-tuloksen alittanut pelaaja.

Tawast Golfia edustava Hiltunen oli 15 pelaamansa reiän jälkeen tilanteessa par, mutta kolmelle viimeiselle reiälle hän nipisti kaksi birdieä, jolloin kokonaistulokseksi kirjattiin 70 lyöntiä (-2). Hiltuselle tulos kelpasi oikein hyvin.

”Kierros oli ihan hyvä, ja olen tyytyväinen tulokseen. Sain loppuun pari hyvää birdieä. Se toinen meinasi olla holari, ja toinen birdie tuli sitten 9. reiälle, jossa upotin sellaisen nelimetrisen putin”, kierroksensa 10. reiältä aloittanut Hiltunen kertoi.

Hiltusen ohella päivän onnistujiin T16-sarjassa voidaan ehdottomasti lukea Virvik Golfin Matilda Svahn, joka on toisena tuloksessa +1.

Nuorempien tyttöjen sarjassa nähtiin todellista birdie-ilotulitusta, josta vastasi avauspäivän parhaan tuloksen pelannut Venäjän Kristina Ponomareva (-4), jonka putterin lavasta lähti peräti kahdeksan birdieä. Toisena oleva Aulangon Golfklubin Oona Kuronen on hänestä kahden lyönnin päässä.

”Alussa näkyi vähän jännitystä, kun ensimmäinen avaus päätyi oikealle metsään. Mutta siitä se peli lähti hiljalleen rullaamaan. Ja takalenkillä sain pari pidempää birdieputtia sisään. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun pelasin alle parin!” Kuronen iloitsi.

T14-sarjassa nähtiin myös päivän onnistunein yksittäinen lyönti, kun Virpiniemi Golf Clubin Saga Karppinen teki hole in onen Cooke-kentän 17. reiällä. Holari oli Karppisen uran ensimmäinen.

Nicola Gerhardsen taitaa Cooke-kentän metkut. Kuva Juha Hakulinen.

P16-sarjassa kärkipaikka on sveitsiläisen Nicola Gerhardsenin hallussa. Johtoasemassa pelaaminen ei ole Gerhardsenille uutta, sillä hän voitti viime vuonna FIJC:n nuorempien poikien sarjan. Tämän päivän esityksiin Gerhardsen oli kohtuullisen tyytyväinen, vaikka parannettavaakin jäi.

”Pelasin muuten hyvin, mutta tein 10. reiälle typerän tuplabogeyn. En myöskään upottanut kovinkaan montaa puttia, ja siihen jäi parannettavaa huomiselle. Nyt lähden puttigreenille harjoittelemaan, ja katsotaan, miten se huomenna toimii”, Gerhardsen tuumasi.

Suomalaisista parhaiten vanhempien poikien sarjassa pelasivat Kankaisten Golfin Sakke Siltala ja Salo Golfin Saku Tuusa. He jakavat toista sijaa tuloksessa +1.

Islannin, Unkarin ja Skotlannin värit ovat puolestaan kärjessä P14-sarjassa ensimmäisen kierroksen päätteeksi. Bodvar Bragi Palsson, Kotel Bence ja Calum Scott pelasivat kaikki tuloksen 73 (+1), jolla he jakavat kärkipaikkaa. Tuloksen +3 pelanneet Koski-Golfin Jesse Saareks ja Vierumäen Golfseuran Veikka Viskari olivat parhaat suomalaiset. He ovat jaetulla kuudennella sijalla.

Hyvin sujuneen kierroksen jälkeen hymy on herkässä. Kuvassa Unkarin Kotel Bence. Kuva Juha Hakulinen.

Balaton-järven rannalla Unkarissa asuva Bence kertoi kierroksensa sujuneen varsin hyvin.

”Pelasin etuysin 37 ja takaysin 36. Puttaaminen oli todella hyvää. Kierroksen kohokohtia olivat kaksi birdieä ja muutama vähän pidemmältä uponnut putti”, 13-vuotias Bence kertoi sujuvalla englannilla.

Vanhemmat juniorit aloittivat urakkansa Alastarossa

18 -vuotiaiden tyttöjen sarjassa tahtipuikkoa heilutti toissa viikolla British Ladies Amateur Openissa upeasti pelannut Kanava Golfin Anna Backman (-1). Yhteensä seitsemän birdieä tehnyt Backman oli tyytyväinen puttipeliinsä, varsinkin pitkät birdieputit upposivat hyvin.

Anna Backman onnistui avauspäivänä loistavasti. Kuva Raul Fall.

”Tänään oli kierroksella paljon hyvää ja huonoa. Ei ehkä voi sanoa, että olisi ollut tuuripainotteinen päivä, mutta säkitin tosi paljon pitkiä birdieputteja, mutta tein myös monta huonoa bogeya. Pari kertaa tuuli yllätti, kun tuntui, että oli vastatuuli, mutta pallo menikin pitkäksi, kun oli myötätuuli”, Backman jutteli kierroksen päätyttyä.

Backmanin perässä vaanivat Koski-Golfin Krista Junkkari (+1) sekä Aura Golfin Daniella Barrett (+3) ja Elina Saksa (+4).

Alle 18 -vuotiaiden poikien sarjan kärkeen nousi heikosta alustaan huolimatta Peuramaa Golfin Veeti Mähönen (par). Poikien EM -joukkueeseen kuuluva Mähönen aloitti nihkeästi kolmella peräkkäisellä bogeylla ja oli alussa kaukana kärjestä. Loppukierros sujui kuitenkin hienosti, ja Mähönen lähtee toiseen päivään kärkipaikalta.

”Tänään oli henkisesti rankka päivä. Griinien ympärillä oli tosi vaikeaa. Vähän heikkoa chippaamista, ja ei oikein saanut putteja sisään. Takaysillä, siis kentän etuysillä, löin tosi hyviä rautoja, jotka mahdollistivat parin alituksen. Nyt on selkeät sävelet huomiseen. Draivia ja muutamaan paikkaan spoonia. Pitää pelata kenttä mahdollisimman lyhyenä, kun on pitkä kenttä”, tiivisti Mähönen.

Mähösen lähimmät uhkaajat ovat Leevi Vellamo, Eemil Alajärvi, Miikka Mäkinen ja Otto Tolvanen. He ovat tuloksessa +2.

Atte Länsiluoto tyylitteli avauspäivänä Alastarossa. Kuva Raul Fall.

21-vuotiaiden poikien sarjan piikkipaikan otti ensimmäisen kierroksen jälkeen Lahden Golfin Atte Länsiluoto. Kärkinelikon täydentävät Jesse Rutanen, Dominic Jones ja Antti-Jussi Lintunen (+1).

Länsiluoto oli tyytyväinen hyvään tulokseen 6700 metriä pitkällä Alastaron kentällä.

”Ei ollut mikään helppo keli, ja kenttä on aika pitkä. Pelitaktiikka oli tänään lyödä palloa ojien väliin ja siitä griinille. Hyvin onnistui. Tänään pääsin hyvin ulos tiiltä, ja sain putattuakin ihan hyvin”, kiteytti Länsiluoto päivän pelinsä.

Yhdysvalloissa Florida State Universityssa opiskeleva ja golfia pelaava Master Golf Clubin Sandra Salonen pelasi tänään tasaisesti kolmella birdiellä ja kolmella bogeylla pariin (72). Se riittää johtopaikkaan 21-vuotiaiden tyttöjen sarjassa.

”Peli oli tänään tosi tasaista. Huomenna saisi mennä enemmän putteja sisään. Draivi oli viimeistä väylää lukuun ottamatta vahvuus, ja lähestymiset olivat pääosin aina griineillä. Nyt pitää mennä vielä vähän hiomaan putteja, että saa huomenna birkkuja paremmin sisään”, hymyili Salonen.

T21-sarjan kärkikolmikko koostuu pelkästään yliopistogolfareista, sillä toinen sija on Floridassa opiskelevan Kiira Riihijärven (+1) hallussa, ja kolmantena on Pohjois-Carolinassa koulua käyvä Ellinoora Moisio (+2).