SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfliiton koulutuksissa täysi tohina päällä

GolfliittoKoulutusSeuroille1. Maaliskuuta 2016

Kevättalvi on vilkasta aikaa Golfliiton koulutuksissa. Suuren suosion saanut Assistant Trainer -koulutus järjestetään myös ensi vuonna.

Golfkausi lähestyy ja Golfliiton koulutustoiminta on täydessä käynnissä, vaikka talvi pitää vielä otteessaan. Kevään aikana on tarjolla useita 1- ja 2-tason ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia, joihin haetaan uusia, innokkaita ja motivoituneita ohjaajia.

Golfliitolla on lisäksi hyviä uutisia kerrottavanaan koskien Assistant Trainer -koulutusta (3-taso). Kolme viikkoa sitten pidetty 3-tason pääsykoe keräsi niin suuren suosion, ettei kaikkia päteviä hakijoita pystytty ottamaan tämänvuotiseen koulutukseen mukaan. Suuren suosion vuoksi Golfliitto on kuitenkin päättänyt järjestää Assistant Trainer -koulutuksen myös vuonna 2017.

Myös Juniorigolfohjelman koulutusillat ovat mukana liiton koulutuskokonaisuudessa. Maaliskuussa järjestetään kaksi Juniorigolfohjelman koulutustilaisuutta:

  • 5.3. Kisakallion urheiluopisto, Lohja
  • 12.3. Varalan Urheiluopisto, Tampere

Golfliitto kehottaa seuroja keräämään porukan ja lähtemään rohkeasti katsomaan, miltä Juniorigolfohjelman treenit näyttävät. Koulutusiltojen aikana on luvassa uusia ideoita seurojen junioriharjoituksiin.

Edellä mainittujen koulutusten lisäksi Golfliitto järjestää usealla eri paikkakunnalla seurakohtaisia seuratuomarikursseja.

Koulutuksiin voi tutustua ja ilmoittautua koulutuskalenterin kautta.