SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfliitolle 510 000 euroa valtion yleisavustusta

GolfliittoKilpagolfPelaajalleSeuroille19. Helmikuuta 2018

Lisäksi viime viikolla myönnettiin Golfliiton ja Hengitysliiton yhteishankkeelle ”Puistogolfilla henkeä” 50 000 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Veikkauksen tuotosta vuodelle 2018 valtionavustuksia liikuntajärjestöille yhteensä 41 670 000 euroa.

”Tuki kasvoi viime vuodesta 1 160 000 euroa, avustusta sai 122 eri järjestöä. Kasvu johtuu Suomen Olympiakomitean saamien erillisten avustuksien yhdistämisestä kohdennetuksi yleisavustukseksi. Avustamisessa tavoitteena on päästä useampivuotiseen arviointijaksoon, jossa avustustasoa arvioitaisiin kolmen-neljän vuoden välein. Tavoitteena on tehdä päätöksistä yhä läpinäkyvämpiä kehittämällä tiedon keruuta, taustoitti urheiluministeri Sampo Terho tiedotteessa.

Golfliiton saama avustus 510 000 euroa  on sama kuin edellisvuonna. Jäsenmäärältään Suomen suurin lajiliitto  kattaa valtionavustuksilla noin viiden miljoonan euron budjetistaan kymmenisen prosenttia.

Golfliitto haki kaikkien avustusta saaneiden tavoin korotusta tukeen perusteenaan liiton ja sen jäsenseurojen aktiivinen toiminta yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden kehittämiseksi lajin parissa.

”Nämä olivat myös ne kohdat, joita ministeriö painotti yleisavustuksen haussa”, kertoo Golfliiton talouspäällikkö Emilia Ottela.

Haettua 90 000 euron lisäystä apuun ei kuitenkaan ministeriöltä herunut.

”Panostamme jatkossakin tasa-arvotyöhön naisten ja tyttögolfiin liittyvien teemojen sekä tapahtumien kautta. Myös erityisgolfilla on vakiintunut asema lajin parissa. Lisäksi liiton maaliskuussa 2017 hyväksytyt sääntömuutokset ohjaavat meitä golfhallinnossa laaja-alaiseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen”, Ottela jatkaa.

Suomen Olympiakomitea ry (6 760 000 euroa) oli tuensaajista suurin.

Lajiliitoista suurimman avustuksen (2 025 000 euroa) sai Palloliitto. Yli miljoonan euron avustuksen saivat myös Voimisteluliitto (1 700 000 euroa), Jääkiekkoliitto (1 480 000 euroa), Salibandyliitto (1 130 000 euroa), Urheiluliitto (1 050 000 euroa) sekä Hiihtoliitto (1 040 000 euroa).

 

Puistogolfin ja oppilaitoksille suunnatun Draivia kouluun projektin toivotaan lisäävän lasten sekä erityisryhmien kiinnostusta golfiin.

Harrastajamäärältään suurista mailapelien lajiliitoista golfia huomattavasti pienempään avustukseen joutuvat tyytymään Tennisliitto (310 000 euroa) sekä Sulkapalloliitto (320 000 euroa)

Puistogolf liikunnallisen elämäntavan vauhdittajana

Golfliitolle myönnettiin lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriön Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisena kehittämisavustuksena 50 000 euroa.

Tavoitteena on edistää puistogolf-toimintaa erityistä tukea tarvitseville, toisen asteen oppilaitoksille, yläkouluille sekä perheille. Puistogolfiin liittyvät hankkeet toteutetaan yhteistyössä Hengitysliiton kanssa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisille ja alueellisille hankkeille yhteensä 1 370 420 euroa.

Avustusta sai 28 hanketta.