SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfkävely ja seniori-crossfit kiinnostivat Golf 55+ -tapahtumassa

Golf50+GolfliittoPelaajalleSeuroille27. Syyskuuta 2017

Kolmella paikkakunnalla järjestetyillä Golf 55+ -terveysliikuntapäivillä oli iloinen tekemisen meininki.

Hyvä tapa tutustua uusiin ja mielenkiintoisiin asioihin on antaa ihmisen rauhassa jutella ja kysellä niistä. Kun hän on saanut vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiinsä, hän on paljon avoimempi uutta asiaa kohtaan. Tällainen ajatus oli myös Golf 55+ -terveysliikuntatapahtuman golfkävelyllä, jossa golfista kiinnostuneiden ihmisten kanssa lähdettiin rauhalliselle kävelylle golfkentälle, ja he saivat kysyä erilaisia kysymyksiä golfiin liittyen. Näin hieman mystisen lajin salaisuudet aukesivat ihmisille paremmin.

Golfliitto järjesti syksyn aikana kolme Golf 55+ -terveysliikuntatapahtumaa, joihin olivat tervetulleita jo golfia pelaavat ihmiset sekä kaikki lajista kiinnostuneet, jotka eivät ole vielä uskaltautuneet kentälle saakka. Kultaranta Resortissa, Suur-Helsingin Golfissa ja Tammer-Golfissa järjestetyissä tapahtumissa osallistujat jaettiin kahteen osaan. Jo golfia pelaavat lähtivät kentälle pelaamaan 9 reikää, ja heidän paremmuuttaan mitattiin askelmittareiden avulla. Eniten askeleita ottanut voitti. Tavoitteena oli laskea kilpailemisen kynnystä, ja siinä myös onnistuttiin. Tapahtumiin uskallettiin ottaa osaa korkeammallakin tasoituksella, kun kilpaileminen ei tapahtunut hampaat irvessä vaan asioita tehtiin liikunnan ehdoilla.

Tammer-Golfin pro Esa Lehti neuvoi golfin alkeita terveysliikuntatapahtuman kävijöille. Kuva Juha Hakulinen.

Lajiin tutustumaan tulleet kiersivät päivän aikana eri rasteja, joissa he pääsivät muun muassa puttaamaan, lyömään rangella, venyttelemään, joogaamaan tai kokeilemaan seniori-crossfitiä. Heille myös kerrottiin golfin terveysvaikutuksista Sydänliiton ja Respectan pisteillä. Yksi suosituimmista rasteista oli golfkävely.

Tammer-Golfissa tiistaina järjestettyyn tapahtumaan osallistuneet Iiris Rautiainen ja Raili Leppänen kehuivat golfkävelyn mutkatonta ja rentoa ilmapiiriä.

”Tämä meidän vetäjä oli niin ihana, niin hauskasti kertoi asioista, ettei jännittänyt ollenkaan. Oli helppoa lähteä mukaan. Minäkin olen aina ajatellut, etten voi ikinä mennä minnekään pelaamaan, mutta hän onnistui madaltamaan sitä kynnystä, joka golfin aloittamiseen mielletään”, Rautiainen kertoi iloisella äänellä.

Rautiaiselle ja viime kesänä green card -kurssilla käyneelle Leppäselle on muodostunut golfista varsin positiivinen kuva, etenkin sen monipuolisista harrastusvaihtoehdoista.

”Tämän ikäiselle golf sopii oikein hyvin. Ja kun en ole mikään kauhean kilpailuhenkinen, golfia voi silti harrastaa ja nauttia ulkoilmasta. Ja tällaisella säällä tämä on aivan upeaa”, Leppänen sanoi auringon paistaessa taustalla.

Tapahtumista kiertueeksi

Tämän syksyn kolmen tapahtuman anti on ollut sen verran positiivista, että Golfliitto järjestää ensi kesänä noin kahdenkymmenen tapahtuman Golf 55+ -terveysliikuntakiertueen ympäri Suomea. Golf 55+ -hanketta vetävä Ilkka Rokala sanoo, että kiertue starttaa heti keväällä, ja kiertueen ohjelma laaditaan tämän syksyn tapahtumien pohjalta. Muutenkin Golf 55+:n toiminta on vireää, ja se on saavuttanut paikkansa seniori-ikäisten golfareiden keskuudessa.

”Golf 55+ -terveysliikuntahanke on saanut entistä paremman jalansijan, ja sen kysyntä alkaa olla jo luontaista. Olemme uskaltaneet tehdä sitä uudella tavalla. Perustyö on kantanut hedelmää, ja ensi kesän kiertue vie sitä entisestään eteenpäin”, Rokala sanoo.

”Tavoitteena on tuoda satoja ja taas satoja uusia ihmisiä golfin pariin.”

Toisena isona kokonaisuutena Rokala kertoo golfin viemisestä kansalais- ja työväenopistojen kursseille. Syyskuun alussa järjestettiin kolme Tutustu golfiin -kurssia, joilla lähdettiin liikkeelle ja testattiin erilaisia malleja. Kurssiohjelmassa oli mukana myös tunnit sydänterveydestä ja näköhyvinvoinnista. Ensi vuoden tavoitteena on saada sata kansalais- ja työväenopistoa mukaan toimintaan. Rokalan mukaan sitä kautta on mahdollista saada tuhat uutta ihmistä kokeilemaan golfia.

Onnistunut syksy

Kultarannan, Suur-Helsingin Golfin ja Tammer-Golfin terveysliikuntatapahtumien yhteenlaskettu kävijämäärä rikkoi 150 ihmisen rajapyykin. Uusia lajiin tutustujia heistä oli yli 50. Kolmetuntiset tapahtumat olivat toimivia kokonaisuuksia.

Ohjatun venyttelyn aikana saatiin paikat notkeiksi ennen kierroksen alkua. Kuva Juha Hakulinen.

”Uskon, että olemme onnistuneet madaltamaan kynnystä kilpailuihin osallistumiseen, kun emme ole keskittyneet siihen lyöntien laskemiseen. Ja toivottavasti olemme myös saaneet ihmisille kerrottua golfista niin hyvin, että he lähtevät kursseille ja aloittavat pelaamaan”, Rokala toivoo.

Tärkeimpänä asiana ensi kesän terveysliikuntakiertuetta koskien Rokala pitää seurojen senioritoimikuntien aktivoimista.

”Heitä tarvitaan tänne opastamaan näitä uusia ihmisiä ja pitämään eri rasteja. Se tässä konseptissa on tärkeää, että seurat voivat itse järjestää näitä tapahtumia. Me annamme eväitä ja mahdollisuuksia, mutta seurojen pitää olla itse niissä myös aktiivisesti mukana”, Rokala painottaa.